Kelli White (s. 1. huhtikuuta 1977) on entinen yhdysvaltalainen pikajuoksija.

Edmontonin MM-kilpailuissa 2001 White voitti Yhdysvaltain joukkueessa maailmanmestaruuden 4×100 metrin viestissä. Lisäksi hän juoksi 200 metrillä kolmanneksi ja 100 metrillä seitsemänneksi.[1] Pariisin MM-kisoissa 2003 hän voitti sekä 100 että 200 metrin kilpailut, mutta menetti mitalinsa jäätyään doping-testissä kiinni kielletyn modafiniilin käytöstä. Aluksi White väitti käyttäneensä modafiniilia narkolepsian hoitoon.[1] Vuonna 2004 White myönsi käyttäneensä anabolisia steroideja ja erytropoietiiniä kolmen vuoden ajan ennen Pariisin MM-kisoja. Tämän jälkeen kaikki hänen 15. joulukuuta 2000 jälkeen tekemänsä suoritukset mitätöitiin, ja näin hän menetti myös vuoden 2001 MM-mitalinsa.[1] Kärähdyksensä jälkeen hän on toiminut dopingin vastaisessa työssä ja muun muassa avustanut Yhdysvaltain anti-doping-toimikuntaa.

White oli kilpailukiellossa 17.5.2004 – 16.5.2006[2], eikä hän jatkanut uraansa kilpailukieltonsa jälkeen.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 148, 152, 206. IAAF, 2005. (englanniksi)
  2. Kelli White Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  3. John Crumpacker: With ban near an end, White says she's done 15.4.2006. SF Gate. Viitattu 10.6.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.