Keijo Alho
Keijo Olavi Alho (7. lokakuuta 1907 Rauma – 25. lokakuuta 1994 Kauniainen) oli suomalainen historiantutkija ja taloustieteilijä.[1]
Ura muokkaa
Alhon vanhemmat olivat Rauman opettajaseminaarin johtaja August Alho ja Hanna Elisabet Blomqvist. Alho pääsi ylioppilaaksi 1926 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1932, lisensiaatiksi 1940 ja tohtoriksi 1941. Väitöskirjan otsikko oli Läntinen tutkijakunta ja sen toiminta vuosina 1725–1727: Eräs Suomen jälleenrakennustyön vaihe isonvihan jälkeen. Alho oli Suomen Pankin palveluksessa vuodesta 1938 ja toimi tilasto-osaston aktuaarina vuodesta 1941, pankin taloustieteellisen tutkimuslaitoksen vanhempana tutkijana vuodesta 1944 sekä pankin vt. osastopäällikkönä vuodesta 1944 ja osastopäällikkönä vuodesta 1950.
Alho oli Kansantaloudellisen neuvottelukunnan ja sen työvaliokunnan sihteerinä 1942–1945, Helsingin kaupungin vuositilintarkastajana vuodesta 1946 ja Veronmaksajain keskusliiton hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1946. Hän oli mukana kommunistien vastaisessa toiminnassa ja oli perustamassa 1952 Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiötä (SYT).
Alho oli kokoomuspuolueen talouspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtajana 1945–1948. Vuoden 1945 joulukuussa pidettyjen kunnallisvaalien aattona Alho kirjoitti nimimerkillä ”Talousmies” kokoomuksen vaalikampanjaa varten lentokirjasen nimeltä Vasemmiston talouspolitiikka = inflaation valtatie, jossa syytettiin vasemmiston talouspolitiikkaa sodanjälkeisen ajan inflaatio-ongelmasta ja valtiotalouden alijäämästä.
Vuonna 1953 Alho oli mukana ”Operaatio perämiehessä”, jossa etsittiin sopivaa vastaehdokasta Urho Kekkoselle vuoden 1956 presidentinvaaleihin. Alhon ehdottamat kandidaatit vuorineuvos Paavo Viding, professori N. A. Osara ja kansleri P. J. Myrberg eivät kuitenkaan sopineet hankkeen työvaliokunnan jäseninä olleille kokoomuksen Tuure Junnilalle ja sosialidemokraattien Tauno Suontaustalle. Muiksi mahdollisiksi ehdokkaiksi harkittiin myös Matti Virkkusta ja Väinö Tanneria, mutta ehdokasasettelu jäi lopulta avoimeksi.
Hiukan myöhemmin keväällä 1954 Alho oli perustamassa toista Kerho 56- eli Kerho Ukkonen -nimistä ryhmää, jonka tarkoituksena oli niin ikään vastaehdokkaan löytäminen Urho Kekkoselle. Ryhmään kuuluivat kokoomuksesta Alhon lisäksi Matti Virkkunen ja Tuure Junnila, sosialidemokraateista Tauno Suontausta, maalaisliitosta E. M. Tarkkanen sekä Vapauden Akateemisessa Liitosta Eero Hetemäki ja Jaakko Numminen. Ryhmän toiminta päättyi kuitenkin äkillisesti syksyn 1954 tapahtumien vuoksi.
Henkirikos muokkaa
11. marraskuuta 1954 käsiaseella varustautunut Alho saapui sekavassa mielentilassa sisäministeri Väinö Leskisen luo varoittamaan tätä kommunistien salaisista juonitteluista. Kun Alho poistui paikalta, Leskinen lähetti poliisit hänen peräänsä. Poliisien tullessa Alhon asunnolle Alho ampui toisen siviilipukuisen poliisin, konstaapeli Frans Helmer Valmusen (s. 1925), kun tämä yritti ottaa asetta häneltä, ja haavoitti toista poliisia konstaapeli Toivo Pelttaria vakavasti. Alho pakeni asunnostaan ikkunan kautta mutta katkaisi jalkansa pudottuaan pihalle. Paikalle tulleet poliisit pidättivät vastarintaa tehneen Alhon.
Alhoa syytettiin Helsingin raastuvanoikeudessa muun muassa tahallisesta taposta. 20. toukokuuta 1955 antamassaan tuomiossa oikeus katsoi Alhon syylliseksi mutta passitti tämän syyntakeettomuuden vuoksi vankilan sijasta mielisairaalaan. Alho joutui maksamaan 160 000 markkaa korvauksia Valmusen omaisille ja Pelttarille.
Julkisuudessa on esitetty, että Alhon suunnitelmiin marraskuussa 1954 olisi kuulunut myös pääministeri Kekkosen surmaaminen,[2] mutta aihetta sivuavassa Jarkko Vesikansan tutkimuksessa ei ole tästä viitteitä, kuten ei myöskään tapauksen poliisitutkinta-asiakirjoissa. Ahti Karjalaisen muistiinpanoissa on Alhosta mainintoja, joiden mukaan poliisi löysi Alhon papereista kahta henkilöä (Osmo Kupiainen ja Veikko Loppi) koskevaa aineistoa, jonka vuoksi heidän ”olisi syytä poistua maasta toistaiseksi”. Samassa merkinnässä sanotaan, että Kekkonen ”saatetaan raivata väkivaltaisestikin pois”.[3] Nämä muistiinpanomerkinnät ovat Karjalaisen kirjaamia tietoja Kupiaisen kertomista asioista heidän tapaamisessaan 13. joulukuuta 1954. Karjalaisen tutkijanura Suomen Pankissa ajoittui osaksi siihen aikaan, jolloin Alho oli siellä osastopäällikkönä. Alhon jäljiltä löytyi tappolista, jonka kaksi ensimmäistä nimeä olivat Urho Kekkonen ja Kustaa Vilkuna.[4][5]
Myöhempi ura muokkaa
Sairaalasta päästyään Alho vetäytyi kokonaan politiikasta ja muutti aluksi Raumalle. Eduskunnan pankkivaltuusmiesten Alholle myöntämä eläke Suomen Pankin virasta, jota hän ei enää palannut hoitamaan, herätti arvostelua kommunistien taholta, jotka kutsuivat Alhoa ”kokoomuksen pyssysankariksi”.[6]
Alho julkaisi vuonna 1958 populaariesityksen Kansantaloutta kaikille kansantaloustieteen perusteista. Hän toimi myöhemmin Helsingin kauppakorkeakoulun taloushistorian dosenttina eläkkeelle siirtymiseensä saakka.
Keijo Alhon lapsenlapsi Linnea Alho kirjoitti esikoisromaaninsa Todistaja (2016), joka alkaa kuvauksella marraskuun 1954 tapahtumista ja jatkuu sitten kuvaten rinnakkain kirjoittajan omaa ja hänen isoisänsä historiaa lapsuudesta aikuisuuteen saakka.[7]
Teoksia muokkaa
- Läntisen ja itäisen tutkijakunnan asiakirjoja vv. 1725–1727, toim. A. R. Cederberg ja K. O. Alho. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1939
- Läntinen tutkijakunta ja sen toiminta vuosina 1725–1727: Eräs Suomen jälleenrakennustyön vaihe Ison vihan jälkeen, väitöskirja. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1940
- Valtion sodanaikainen lainaustoiminta: Esitelmä Kansantaloudellisen yhdistyksen kokouksesta huhtikuun 13 p:nä 1943. Helsinki 1943
- Vapaa yrittäjätoiminta, toimittanut O. W. Louhivuori; kirjoittanut: K. O. Alho. Fennia, Helsinki 1949
- Suomen uudenaikaisen teollisuuden synty ja kehitys 1860–1914. Suomen Pankin taloustieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja B 11, Helsinki 1949
- Vaasan mylly 1849–1949: Satavuotiaan kauppamyllyn vaiheita , toimittaja Matti Viherjuuri; kirjoittajat K. O. Alho ym. Vaasan höyrymylly, Helsinki 1949
- Kansantaloutta kaikille. WSOY 1958, 2. painos 1958, 3. painos 1962, 4. painos 1965, 5. painos 1970
- Suomen teollisuuden suurmiehiä: 12 elämäkertaa, 191 kuvaa. WSOY 1961
- Rauma-Repola oy:n Rauman tehtaat 1912–1962. Rauma-Repola 1962
- Suomen paperi-insinöörien yhdistys 1914–1964. Suomen paperi-insinöörien yhdistys, Helsinki 1966
- Teollistumisen alkuvaiheita Suomessa. Otava 1968
- Suomen sokeri osakeyhtiö 1918–1968, kirj. Keijo Alho; toim. Eige Cronström; suom. asu Sampo Sovijärvi; piirrokset Hannu Taina; diagrammit Osmo Osva. Helsinki 1970
Lähteet muokkaa
- Kuka kukin on 1954, s. 33. Projekt Runeberg.
- Vesikansa, Jarkko: Salainen sisällissota. Otava 2004.
- Erkki Tuomiojan arvostelu Jarkko Vesikansan Salainen sisällissota -kirjasta. Joulukuu 2004.
- Nummivuori, Petri: Nuori konservatiivi: Tuure Junnila ja hänen poliittinen toimintansa vuoteen 1956, s. 149–150, 430–432. (Arkistoitu – Internet Archive) Väitöskirja. Helsingin yliopisto, 2006.
Viitteet muokkaa
- ↑ Kangosjärvi, Jaakko: Filosofian tohtori K. O. Alho. Helsingin Sanomat, 19.11.1994. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 31.7.2017.
- ↑ Häiriintynyt Suomen Pankin tutkija yritti tappaa UKK:n. (Arkistoitu – Internet Archive) Turun Sanomat. Viitattu 6.10.2014
- ↑ Rumpunen, Kauko (toim.): Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elämästä, s. 143. WSOY, 1997. ISBN 951-0-22032-9.
- ↑ Keränen, Seppo: Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä, s. 259. Helsinki: Into, 2019. ISBN 978-952-351-149-1.
- ↑ Herlin, Ilkka: Kivijalasta harjahirteen. Kustaa Vilkunan yhteiskunnallinen ajattelu ja toiminta, s. 259. Tietolähteeksi mainittu Ahti Karjalaisen päiväkirjan ohella: Pekka Herlinin kertomaa. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-10141-2.
- ↑ Keskustelu Alhon tapauksesta 16.12.2012 ja viittaus Jarkko Vesikansan kirjaan Salainen sisällissota. (Arkistoitu – Internet Archive) Murha.info.tarvitaan parempi lähde
- ↑ Isoisän tekemä henkirikos innoitti esikoisromaaniin. Helsingin Sanomat 25.9.2016.