Kazuo Ōno (jap. 大野一雄, Ōno Kazuo; 27. lokakuuta 1906 Hokkaido, Japani1. kesäkuuta 2010) oli japanilainen butōtanssija. Hän kehitti butōtanssin 1950- ja 1960-luvuilla Hijikata Tatsumin kanssa.[1]

Kazuo Ōno vuonna 1986.

Ōnon isä oli kalastaja. Hän aloitti varsinaisen tanssinopiskelun vuonna 1933 opettajanaan japanilaisen ekspressionistisen tanssin uranuurtaja Baku Ishii. Oltuaan armeijan palveluksessa yhdeksän vuotta hän jatkoi tanssia. Hän teki koreografioita ja esitti oman soolokoreografiansa ensimmäisen kerran 1949. Hän työskenteli vuodesta 1960 alkaen Hijikata Tatsumin (k. 1986) kanssa. Yhteistyön syntyminen Hijikata Tatsumin kanssa oli käännekohta hänen urallaan. Hän kehitti tämän luomaa buto-tanssin estetiikkaa ja harjoitusmenetelmiä edelleen. Elämänsä loppuvaiheissa hän joutui turvautumaan pyörätuoliin ja kehitti tanssin jossa hän käytti vain ylävartaloa, kasvoja ja käsiä. Ōno tanssi viimeisen kerran satavuotiaana. "La Argentina Sho" -esitys oli hänen pitkäaikaisin koreografiansa. Hän esiintyi myös poikansa Yoshito Ōnon kanssa. Ōno esiintyi eri puolilla maailmaa, ja hänet nähtiin myös Suomessa vuonna 1991.[2][3][1]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kazuo Ōno.
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.