Kasuuni
Kasuuni eli uppoarkku[1] (ransk. caisson) on esimerkiksi majakan tai satamalaiturin perustaksi vedenpohjaan upotettu rakennelma.[2] Se sisältää paineilmaa ja on pohjasta avoin, mutta kuitenkin vesitiivis.[1]
Ne rakennettiin satamissa laivateräksestä ja hinattiin halutulle paikalle johon ne upotettiin; paikallaan pysyminen varmistettiin täyttämällä kasuunin ontto sisus jollain sopivalla aineella, alun perin betonilla, myöhemmin hiekalla ja viimeksi rautamalmin rikastusjätteellä; tätä teollisuusjätettä käytettiin esimerkiksi Kemi I -majakan kasuunin täyttämiseen.
Kasuuneja rakennetaan etupäässä majakoiden sijoittamista varten. Ensimmäinen lajissaan oli saksalainen Weser-joen suistossa yhä oleva Roter Sand, joka valmistui vuonna 1885. Se oli miehitetty aina vuoteen 1964, jolloin se muutettiin öljypoltolta automaattiseksi kaasumajakaksi; nykyisin siinä on aurinkopaneelein toimiva vilkku veneilijöille. Majakkana sen korvasi ulommas sijoitettu ja vuonna 1972 automatisoitu Alte Weser.
Kasuuneja alettiin rakentaa, kun kehittynyt majakkatekniikka mahdollisti majakoiden täyden automatisoinnin, koska majakkalaivojen pitäminen tuli aikaa myöten kovin kalliiksi.
Suomen ensimmäinen kasuunimajakka on Kihdillä sijaitseva Gustaf Dalénin majakka, joka valmistui vuonna 1947.
Myöhemmin kehitettiin uusia menetelmiä kuten pohjaan upotettavat tukirakenteet joiden päälle majakat nykyisin rakennetaan ja vanha kasuunijärjestelmä alkoi vähin erin väistyä; eräs viimeisiä perinteistä kasuuneista on vuonna -75 valmistunut Kemi I.
Lähteet muokkaa
- Seppo Laurell: MAJAKAT, Luotsiliitto 1989 ISBN 952.90048-1-8
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kasuuni Wikimedia Commonsissa
