Kaskela (Vantaa)

asuinalue Hakunilan kaupunginosassa Vantaalla

Kaskela (ruots. Brokärr) on Vantaalla Hakunilan kaupunginosan läntisessä osassa sijaitseva asuinalue. Se rajautuu lännessä Lahdenväylään, etelässä Kehä III:een ja pohjoisessa Itä-Hakkilaan.[3] Aluetta halkoo leveyssuunnassa Kyytitie, ja alueen itäreunassa kulkee Lahdentie. Vain vähän matkan päässä Itä-Hakkilan puolella on Vantaan vankila. Toukokuussa 2021 Kaskelassa asui 1 200 ihmistä.[1]

Kaskela
Brokärr
Piha-aluetta Kaskelanrinteessä.
Piha-aluetta Kaskelanrinteessä.
Kaupunki Vantaa
Väkiluku 1 200[1] (2021)
Osa-alueet osa Hakunilaa
Postinumero(t) 01200[2]
Lähialueet Itä-Hakkila, Kuninkaala

Kaskela oli pitkään tunnettu pientaloalueena, jonka halkoo keskeltä Kyytitie, ja jonka keskellä sijaitsi suuri linja-autovarikko. Alueen pohjois- ja eteläosat säilyvät pientaloalueina, mutta keskiosaan Kyytitien molemmin puolin on kaavoitettu kerrostalokortteleita. Ensimmäiset kerrostalot Kyytitien pohjoispuolelle valmistuivat vuonna 2018.[4]

Kehittämissuunnitelma muokkaa

Kaskelassa vuoteen 2021 asti sijainneen Hakunilan linja-autovarikon tontin on tarkoitus rakentua asuinalueeksi.
 
Vantaan pikaraitiotie on linjattu Kyytitielle.

Kaskelan on tarkoitus yhdistyä selkeämmin Hakunilaan, ja ”Hakunilan keskustan laajennus 2” -kaavamuutoksen mukaisesti alueelle rakentuu paljon taloja ja palveluita.[5] Puretun bussivarikon tilalle on suunniteltu paljon asuntoja, liiketoimintatiloja, päiväkoteja ja puistoalueita.[6] Asuntoja rakennetaan myös Lahdentien toiselle puolelle Laukkarinteen ja Liinakkokujan alueille.[7]

Kaavamuutos tiivistää kaupunkirakennetta suunnitellun Vantaan pikaraitiotien ympäristössä.[5] Raitiotien reitti kulkee Kaskelan läpi Kyytitietä pitkin.[7][8] Itä-Vantaan aluearkkitehdin mukaan Kaskelan laajentamisen entisen bussivarikon tontille on sanottu riippuvan raitiotien rakentamispäätöksestä.[1] Rakentamispäätös tehtiin lopulta vuonna 2023.

Nykyisellään Kyytitie ylittää Lahdentie-seututien sillalla, mutta Kaskelan laajennussuunnitelmaan kuuluu Lahdentien muuttaminen kaduksi ja linjaaminen uudelleen Kyytitien tasoon.[7]

Liikenne ja palvelut muokkaa

Alueella on runsaat joukkoliikenneyhteydet. Vantaan poikittaisliikenteen runkolinja 570 Mellunmäestä lentoasemalle kulkee Hakunilan ja Kaskelan läpi.[9] Suoria poikittaisyhteyksiä on myös muun muassa Leppävaaraan ja Myyrmäkeen. Viereisellä Lahdentiellä kulkee busseja Kalasatamaan ja Rautatientorille sekä pohjoisen suuntaan muun muassa Nikinmäkeen, Keravalle, Nikkilään ja Pornaisiin.

Kaskelan asuinalueella nykyisessä asussaan ei ole palveluita, mutta alueelta on matkaa Hakunilan keskukseen vain noin puoli kilometriä.[10] Myös Porttipuiston ostospuisto Kuninkaalan puolella on noin puolen kilometrin päässä.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Lalu, Jannika: ”Nyt kannattaa ostaa asunto täältä” – Parjattu Hakunila muuttui yhtäkkiä houkuttelevaksi, kun Vantaa alkoi suunnitella jättimäisiä laajennuksia Helsingin Sanomat. 28.1.2021. Viitattu 1.6.2021.
  2. Aluejaot: Postinumeroalueet Vantaan karttapalvelu (kartta.vantaa.fi). Viitattu 1.6.2021.
  3. Vantaan karttapalvelu (Linkitetty sijainti keskelle Kyytitietä) kartta.vantaa.fi. Viitattu 28.6.2016.
  4. Kaskelantie 9 Asuntosäätiö. Viitattu 20.1.2021. [vanhentunut linkki]
  5. a b Hakunilan keskustan laajennus 2 Vantaa.fi. 16.1.2020. Vantaan kaupunki. Viitattu 20.1.2021.
  6. Hakunilan keskusta II (pdf) (Aluesuunnitelma perustuu ”Asuntoreformi 2018” -arkkitehtikilpailun voittaneeseen kilpailuehdotukseen ”Lähiösinfonia”) vantaa.fi. 18.11.2019. Arkistoitu 28.10.2020. Viitattu 20.1.2021.
  7. a b c Hakunilan keskustan laajennus 2 (pdf) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. 10.1.2020. Vantaan kaupunki. Arkistoitu 20.10.2020. Viitattu 20.1.2021.
  8. Vantaan karttapalvelu (Raitiotien reitti merkitty vihreällä viivalla) kartta.vantaa.fi. Viitattu 28.6.2016.
  9. Lahdenväylän linjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne. Viitattu 20.1.2021.
  10. Asemakaavamuutos nro 001987 ja tonttijako sekä tonttijaon muutos, kaupunginosa 94, Hakunila, Keskustan laajennus 1 (pdf) Vantaa.fi. 10.11.2014. Vantaan kaupunki. Viitattu 20.1.2021. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla muokkaa