Karl Drais

saksalainen keksijä

Karl Drais (29. huhtikuuta 1785 Karlsruhe10. joulukuuta 1851 Karlsruhe) oli saksalainen keksijä, joka kehitti muun muassa potkupyörän.

Karl Drais noin vuonna 1820.

Drais syntyi aristokraattiseen perheeseen Karlsruhessa vuonna 1785. Hän opiskeli matematiikkaa, fysiikkaa ja arkkitehtuuria Heidelbergin yliopistossa vuosina 1803–1805. Drais työskenteli metsätalouden parissa vuoteen 1810 asti, minkä jälkeen hän keskittyi keksintöihinsä. Hän muun muassa kehitti vuonna 1812 laitteen, jolla pianomusiikkia voitiin tallentaa paperille. Draisin ehkä merkittävin keksintö oli 12. kesäkuuta 1817 julkistettu potkupyörä, polkupyörän esiaste, mistä Badenin suurherttua Kaarle palkitsi hänet eläkkeellä ja professuurilla.[1]

Drais lähti vuonna 1822 Brasiliaan, jossa hän työskenteli maanmittarina. Hän palasi Saksaan vuonna 1827 ja jatkoi keksintöjen tekoa. Drais kehitti 16-kirjaimisen pikakirjoituskoneen vuonna 1827 ja teki kokeita jaloilla toimivasta rautatiekiskoilla liikkuvasta kulkuvälineestä. Resiinan nimi juontuukin Draisin nimestä (ranskaksi, englanniksi ja saksaksi draisine).[1]

Demokratian kannattajana tunnettu Drais tuki Badenissa nousutta vallankumousta 1849, mutta rojalistien voitettua hänen varallisuutensa takavarikoitiin. Drais kuoli pennittömänä Karlsruhessa vuonna 1851.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Karl Draisin elämäkerta (PDF) karl-drais.de. Arkistoitu 19.8.2019. Viitattu 8.9.2010. (englanniksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.