Karl Barth

Karl Barth (10. toukokuuta 1886 Basel, Sveitsi – 10. joulukuuta 1968 Basel) oli vaikutusvaltainen sveitsiläinen reformoitu teologi. Pastori Barth oli yksi niin sanotun uusortodoksisen liikkeen keskeisistä ajattelijoista. Jossain vaiheessa Barth kehitti Friedrich Gogartenin kanssa dialektista teologiaa.

Karl Barth pitämässä puhetta vuonna 1956.

Nuoruus ja uran alku

Barth syntyi Baselissa mutta vietti lapsuusvuotensa Bernissä. Vuosina 1911–1921 hän työskenteli reformoidun kirkon pappina Safenwilin kylässä Aargaun kantonissa. Vuonna 1913 hän avioitui viulisti Nelly Hoffmanin kanssa. Heille syntyi neljä poikaa ja tytär. Myöhemmin Barth toimi teologian professorina Göttingenin yliopistossa 1921–1925, sitten Münsterin yliopistossa 1925–1930 ja Bonnin yliopistossa 1930–1935. Göttingenissä hän tapasi ensi kerran Charlotte von Kirschbaumin, josta tuli hänen pitkäaikainen sihteerinsä. Barth joutui palaamaan vuonna 1935 Saksasta Sveitsiin, koska ei suostunut vannomaan uskollisuutta Hitlerille. Hän toimi professorina Baselissa 1935–1962.

Barth oli alkuaan opiskellut saksalaista protestanttiliberalismia opettajanaan muun muassa Wilhelm Hermann, mutta hän kääntyi tätä teologiaa vastaan ensimmäisen maailmansodan aikana. Hänen reaktionsa johtui muutamista vaikuttajista kuten Saksan ja Sveitsin uskonnollis-sosialistisen liikkeen johtajista, muun muassa Hermann Kutterista ja Raamatullisen Realismiliikkeen miesten, kuten Christoph Blumhardtin ja Søren Kierkegaardin ja skeptisen filosofian edustajan Franz Overbeckin vaikutuksesta.

Roomalaiskirje

Kommentaarissaan Römerbrief, etenkin sen osittain uudelleen kirjoitetussa toisessa painoksessa 1922, Barth väitti, että Jumala, joka ilmestyy Jeesuksen ristissä, hylkää kaikki yritykset liittää Jumala ihmiskunnan kulttuuriin, saavutuksiin ja omaisuuksiin. Monet teologit pitävät sitä merkittävimpänä teologisena tekstinä Schleiermacherin teoksen Über die Religion: Reden an die Gebildeten unter ihren Verächtern jälkeen.

Ensimmäistä maailmansotaa seuranneena aikana Barth yhdistettiin opettajiensa liberalismia vastaan kääntyneisiin, niin sanotun ”Dialektisen teologian” kannattajiin. Liikkeen jäseniä olivat Rudolf Bultmann, Eduard Thurneysen, Emil Brunner ja Friedrich Gogarten.

Barmenin julistus

Vuonna 1934 protestanttinen kirkko määritteli kantaansa Kolmanteen valtakuntaan. Osa teologeista otti kielteisen kannan, heidän joukossaan Karl Barth, joka oli suurimmassa vastuussa Barmenin teologisen julistuksen (saks. Barmer theologische Erklärung) kirjoittamisesta. Teoksessa vastustettiin natsismin vaikutusta saksalaisessa kristillisyydessä ja mainittiin, että kirkon alamaisuus Jumalalalle ja Jeesukselle Kristukselle estää muiden ”herrojen” vaikutusvallan, kuten Saksan Führerin, Hitlerin. Barth postitti julistuksen henkilökohtaisesti Hitlerille. Teoksesta Barmer theologische Erklärung tuli yksi Tunnustuskirkon perustavista asiakirjoista ja saksalaisen kristillisen vastarintaliikkeen julistus natsismia vastaan.

Barth oli valittu Reichsbruderratin eli johtajiston neuvoston jäseneksi. Hän joutui eroamaan Bonnin yliopiston professorin virasta ja palaamaan kotimaahansa Sveitsiin julistuksen Saksassa aiheuttaman vaikutuksen vuoksi. Sveitsissä hän otti vastaan systemaattisen teologian professorin viran Baselin yliopistossa. Tässä yhteydessä häneltä vaadittiin vastaamaan rutiinikysymykseen, joka esitetään sveitsiläisille virkamiehille, ja hän ilmoitti hyväksyvänsä kansallisen puolustuksen. Hänen vastauksensa oli: ”Kyllä, erityisesti pohjoisrajalla”. Vuonna 1938 hän kirjoitti tšekkiläiselle kollegalleen Josef Hronádkalle kirjeen, jossa hän ilmoitti, että Kolmatta valtakuntaa vastaan taistelevat sotilaat olivat kristityn asialla.

Kirkon dogmatiikka

Kirkon dogmatiikka (saks. Die kirchliche Dogamatik) on yksi suurimmista teologisista kirjoista, joita on koskaan kirjoitettu. Se on yhteensä 13 kirjaa käsittävä teos. Barthin teologinen perusta käy ilmi tästä teoksesta. Yleisesti teos mainitaan hänen tärkeimmäksi teologiseksi työkseen. Barth julkaisi ensimmäisen osan Dogmatiikan painoksen 1932 ja jatkoi työtään kuolemaansa 1968 asti, jolloin teos oli kuuden miljoonan sanan pituinen 13-osainen kirjateos.

Myöhempi elämä

Toisen maailmansodan jälkeen Barthista tuli merkittävä vaikuttaja. Hans Joachim Iwandin kanssa hän otti Darmstadtin hallituksessa 1947 kantaa Saksan kirkon jälleenrakentamiseen ja suhteiden luomiseen ulkomaille. Stuttgartin julistuksessa 1945 Barth teki selväksi, että kirkon halukkuus kääntyä anti-sosialistien ja konservatiivien puolelle johti sen myöntyväisyydelle kansallissosialistiselle ideologialle.

1950-luvulla Barth ilmaisi hyväksyntänsä rauhanliikkeelle ja vastusti Saksan jälleenvarustautumista. Barth opetti Duken yliopistossa.

Barth kirjoitti artikkelin ”The Christian Century”, joka käsitteli ”itä–länsi-kysymystä”.

Vuonna 1962 Barth vieraili Yhdysvalloissa, missä hän opetti Princetonin teologisessa seminaarissa, Chicagon yliopistossa ja San Franciscon teologisessa seminaarissa. Hän oli kutsuttuna Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen, mutta sairastumisensa vuoksi hän ei voinut osallistua siihen.

Teoksia

• The Epistle to Romans. ISBN 0-19-500294-6
• Kristus ja me kristityt. (Christus und wir Christen, 1947.) Suomentanut Juhani Simojoki. Pisara-sarja 7. Helsinki: Kirjaneliö, 1978. ISBN 951-600-410-5.

Julkaisuja

• Manifesto of the Ninety-Three German Intellectuals, 1914 (Verkkoversio)

Kirjallisuutta

• Asprey, Christopher: Eschatological Presence in Karl Barth’s Göttingen Theology. Oxford: Oxford University Press, 2010. ISBN 978-0-19-958470-3.
• Hancock, Angela Dienhart: Karl Barth’s Emergency Homilectic, 1932–1933: A Summons to Prophetic Witness at the Dawn of the Third Reich. Grand Rapids (Mich.): Wm. B. Eerdmans Publishing Co., 2013. ISBN 978-0-8028-6734-6.
• Norwood, Donald W.: Reforming Rome: Karl Barth and Vatican II. Grand Rapids (Mich.): Wm. B. Eerdmans Publishing Co., 2015. ISBN 978-0-8028-7210-4.

Aiheesta muualla

• The Center for Barth Studies — Princetonin Teologisen seminaarin sivut
• Barth Literature Search Project
• Karl Barth book reviews
• Johnny McDowellin Barth-sivut
• Time-aikakauslehden etusivuartikkeli Karl Barthista 20.4.1962^{[vanhentunut linkki]}