Kapriisi (kuvataide)

Kapriisi (ital. capriccio ’oikku, mielijohde’) on mielikuvituksellinen ja yllättävä aihe kuvataiteessa. Kapriisi oli muodissa rokokoon aikana. Kapriisi tarkoittaa arkkitehtonista fantasiaa, jossa yhdistetään rakennuksia, arkeologisia raunioita ja muita arkkitehtonisia elementtejä mielikuvituksellisin ja usein fantastisin yhdistelmin, ja niissä saattaa olla staffaaseja. Kapriisit kuuluvat maisemamaalauksiin. Sanaa käytetään usein myös muista taideteoksista, joissa on aavistus fantasiaa.

Giovanni Paolo Panini, Kapriisi klassisista raunioista, jossa Diogenes heittää pois maljansa, 1720-luvun loppu.

Giovanni Battista Piranesi, Kuviteltu vankila, 1761.

Historia

Dekoratiivisten arkkitehtuurimaalausten edeltäjiä voi löytää Italian 1500-luvun maalaustaiteesta, ja erityisesti niistä arkkitehtuurin ympäristöistä, joita maalattiin suurikoisina freskoina ja kattokoristeina, jotka tunnettiin nimellä quadratture. Nämä arkkitehtuurin osat saavuttivat huomattavan aseman 1600-luvun maalaustaiteessa ja niistä tuli staffliamaalauksen oma aihe.

Lajin varhaisia harjoittajia, jotka saivat aikaan genren suosion 1600-luvun puolen välin Roomassa olivat muun muassa Alessandro Salucci ja Viviano Codazzi. Nämä taiteilijat edustavat kahta eri lähestymistapaa genreen: Codazzin kapriisit olivat realistisempia kuin Saluccin, joka osoitti enemmän luovuutta ja vapautta lähestyessään sellaista Rooman monumenttien uudelleen järjestelyä, joka sopi hänen sommitteluteemoihinsa. Agostino Tassin quadratture freskot (illusionistiset kattomaalaukset) ja Claude Lorrain sekä Herman van Swaneveltin Roomassa näkemät urbaanit näkymät ovat saattaneet innostaa Viviano Codazzia aloittamaan maalaamaan kapriiseja.

Lajin teki täydelliseksi Marco Ricci (1676–1730), mutta sen parhaiten tunnettu edustaja oli taiteilija Giovanni Paolo Pannini (1691–1765). Tyyliä laajensi 1740-luvulla Canaletto vedute ideali -etsauksissaan, sekä Piranesin teokset sekä hänen jäljittelijänsä.

Myöhempiä esimerkkejä ovat Charles Robert Cockerellin maalaus A Tribute to Sir Christopher Wren and A Professor's Dream ja Joseph Gandyn Public and Private Buildings Executed by Sir John Soane (1818). Taiteilija Carl Laubin on maalannut lukuisia moderneja kapriiseja näiden teosten muistoksi.

Muut fantasiateokset

Kapriisi-sanaa voidaan käyttää laajemmin teoksista, joissa on voimakas panos fantasialla. Gianbattista Tiepolon Capricci, vaikuttava etsaussarja (tehty luultavasti 1730-luvulla, julkaistu 1743) pelkisti arkkitehtoniset elementit klassisten patsaiden ja raunioiden möhkäleiksi, joiden joukossa on ihmisyhmiä, joka koostuvat eksoottisten ja tyylikkäiden sotilaiden, filosofien ja kauniiden nuorten ihmisten hahmoista, jotka harjoittavat arvoituksellisia toimiaan. Näillä teoksilla ei ole yksilöllisiä otsikoita, jotka auttaisivat niiden selittämistä, niiden tunnelma ja tyyli ovat kaikki kaikessa. Myöhemmin sarjaa kutsuttiin nimellä Scherzi di fantasia – Fantastisia luonnoksia. Hänen poikansa Domenico Tiepolo oli eräs näitä vedoksia jäljitellyt taiteilija ja käytti tätä termiä teostensa nimissä.

Goyan kahdeksankymmenen vedoksen sarja Los Caprichos, ja viimeinen vedosten ryhmä sarjassa Sodan tuhot, joita hän kutsui nimellä caprichos enfáticos (empaattiset kapriisit) ovat kaukana sanan tavallisesti viitaamaan iloiseen fantasiaan. Ne perustuvat Tiepolon henkilöryhmien formaattiin, jotka siinä on tuotu aikansa Espanjan elämästä, ja ovat sarja raakoja satiireja ja kommentteja sen absurdiudesta, joita lyhyet teosten nimet vain osittain selittävät.

Kapriisien galleria

• 
  Viviano Codazzi, Capriccio avec arc et scène de genre (v. 1660-70).
• 
  Giovanni Paolo Panini, Alexandre le Grand tranche le nœuf gordien (1718-19).
• 
  Marco Ricci et Sebastiano Ricci, Un capriccio de la Rome antique (1720).
• 
  Giovanni Paolo Panini, Paysage idéal avec l'arc de Titus (v. 1725).
• 
  Giovanni Paolo Panini, Capriccio romain (1735).
• 
  Canaletto, Paysage avec pèlerins en prière (1741-44).
• 
  Canaletto, Vue imaginaire de Padoue (1741-44).
• 
  Giambattista Tiepolo, Scherzi di fantasia : Polichinelle tient conseil (1743).
• 
  Giovanni Battista Piranesi, Les Prisons imaginaires : La Tour ronde (1750).
• 
  Giovanni Paolo Panini, Galerie de vues de la Rome antique (v. 1754-57).
• 
  Hubert Robert, Vue imaginaire de la grande galerie du Louvre en ruine (1796).
• 
  Francisco de Goya, Los caprichos nº 19 : Todos Caerán (1799).
• 
  Malline:Lien, Soane's Bank of England as a Ruin (1830).

Katso myös

• Maisemamaalauksen sanastoa
• Veduta

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kapriisi (kuvataide) Wikimedia Commonsissa