Kansallistyöhuoneet

Kansallistyöhuoneet (ransk. Ateliers nationaux) oli Pariisissa Ranskan toisen tasavallan alkuaikoina keväällä 1848 tehty yritys voittaa työttömyys valtiollisten tukitoimenpiteiden avulla. Epäonnistunut kokeilu johti Pariisissa nk. heinäkuun levottomuuksiin heinäkuussa 1848.

Tyytymättömyys Ranskaa hallinneeseen kuningas Ludvig Filip I:een johti helmikuun vallankumoukseen helmikuussa 1848. Kuningas syrjäytettiin ja Ranska julistettiin tasavallaksi. Uuden tasavallan väliaikainen hallitus julisti 25. helmikuuta 1848 jokaisella ranskalaisella olevan oikeuden työhön. Jotta tämä oikeus voitaisiin toteuttaa joukkotyöttömyyden piinaamassa maassa, väliaikainen hallitus päätti 27. helmikuuta perustaa Pariisiin ja sen ympäristöön kansallistyöhuoneita, joissa työttömille tarjottaisiin työtä valtion palkkalaisina. Työhuonekokeilu päätettiin aloittaa Pariisista, jossa oli huomattavan paljon työttömiä, mutta sen laajentamista muuallekin Ranskaan suunniteltiin.

Kansallistyöhuoneiden työläisten oli tarkoitus tehdä yhteiskunnallisesti merkittäviä rakennus- ja muita töitä. Julkisten töiden ministeriö päättikin rakennuttaa työhuoneiden henkilökunnan avulla esimerkiksi Montparnassen ja St. Lazaren rautatieasemat. Ongelmalliseksi osoittautui pian, että kansallistyöhuoneisiin pestautui työhön huomattavasti oletettua enemmän työntekijöitä. Työläisille maksettiin heidän koulutuksestaan, ammattitaidostaan ja työkokemuksestaan riippumatta kaikille samaa 2 frangin päiväpalkkaa (työttömät saivat samaan aikaan 1,50 frangin päivittäisen työttömyyskorvauksen), joka oli sangen kilpailukykyinen palkka. Tämän takia monet jättivät aikaisemmat työpaikkansa ja ilmoittautuivat työttömiksi päästäkseen kansallistyöhuoneen palvelukseen. Maaliskuussa 1848 työhuoneissa työskenteli noin 21 000 henkilöä, huhtikuussa 94 000 ja toukokuussa jo 115 000.

Työntekijöiden määrän nopea nousu johti kansallistyöhuoneiden kustannusten räjähdysmäiseen nousuun. Samalla kävi ilmi, ettei näin suurelle työttömien joukolle enää voitu järjestää järkeviä tehtäviä. Yleishyödyllisten rakennushankkeiden sijasta työhuoneiden työntekijät saatettiin määrätä kaivamaan kaivantoja puistoihin ja sitten täyttämään ne. Tämä johti työhuonekokeilun kasvavaan kritiikkiin veronmaksajien keskuudessa. Porvarillisesti ajattelevat kansalaiset pelkäsivät lisäksi, että kansallistyöhuoneet muodostuisivat marxilaisen kiihotuksen pesäpaikoiksi.

Kesäkuussa kokoontunut uuden tasavallan perustuslakia säätävä kansalliskokous päätti lakkauttaa työhuoneet 21. kesäkuuta 1848. Naimattomat 17–25-vuotiaat miehet määrättiin siirtymään armeijan palvelukseen, muut taas määrättiin hätäaputöihin Ranskan kaukaisempiin osiin, kauaksi Pariisista. Päätös johti Pariisissa verisiin nk. heinäkuun mellakoihin, joissa kenraali Louis-Eugène Cavaignac löi kansanjoukkojen vastarinnan.