Kansallispuolue (Tšekki)

Kansallispuolue (tšek. Národní strana) oli tšekkiläinen äärioikeistopuolue, joka sai kyseenalaista julkisuutta muun muassa mainostamalla "romanikysymyksen lopullista ratkaisua". Ainakin Tšekin sisäministeri Martin Pecina on pyrkinyt puolueen kieltämiseen.[1]

Kansallispuolue on EU- ja maahanmuuttokriittinen. Se on perustanut puolisotilaallisen yksikön, jonka tarkoituksena on sanottu olevan muun muassa auttamisen luonnonkatastrofin sattuessa.[2]

Idea puolueesta syntyi vuonna 1998. Kaksi ensimmäistä yritystä sen rekisteröimiseksi epäonnistuivat. Lokakuussa 2001 rekisteröityminen viimein tapahtui. Puolueen johtajana toimii Petra Edelmannová. Puolue on jäänyt saamastaan julkisuudesta huolimatta pieneksi; se sai vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa 0,26 % äänistä eli ei yhtään paikkaa. Aiemmissa vaaleissa kannatus on ollut vielä vähäisempää. Edustajainhuoneen vaaleissa 2006 puolue sai 0,17 % äänistä ja vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa vain 0,12 %.

Kansallispuolue ei ole maansa ainoa voimakkaasti nationalistinen puolue: myös pitkäikäinen Tšekin kansallissosiaalinen puolue on osallistunut vaaleihin vielä 2000-luvulla.

Korkein oikeus lakkautti puolueen elokuussa 2011.[3]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa