Wikipedia

Kansainväliset matematiikkaolympialaiset

Kansainväliset matematiikkaolympialaiset on koululaisille tarkoitettu matematiikkakilpailu. Sääntöjen mukaan osallistujien on oltava alle 20-vuotiaita eivätkä he ole vielä saaneet aloittaa korkeakouluopintoja.

Kansainvälisten matematiikkaolympialaisten logo

Kansainväliset matematiikkaolympialaiset järjestetään kerran vuodessa. Jokainen maa saa lähettää kilpailuihin yhden, enintään kuusi kilpailijaa käsittävän joukkueen. Jokaisella joukkueella on myös johtaja ja varajohtaja. Joukkueenjohtajat ovat tehtävänsä puolesta kilpailun tuomariston jäseniä, kääntävät tehtävät kilpailijoiden haluamille kielille ja esitarkastavat yhdessä varajohtajan kanssa joukkueensa kilpailuvastaukset. Kilpailu on yksilökilpailu, mutta kun useimmilla osallistujamailla on samankokoiset joukkueet, tapana on laskea pisteet yhteen ja vertailla maiden sijoituksia. Kilpailussa ratkaistaan kahtena päivänä pidettävissä neljän ja puolen tunnin mittaisissa kokeissa yhteensä kuusi tehtävää. Tehtävät ovat algebrasta, lukuteoriasta, geometriasta ja kombinatoriikasta[1]. Tehtävät valitsee kaikkien kilpailujoukkueiden johtajista koostuva tuomaristo juuri ennen kilpailupäiviä. Tehtävät ovat periaatteessa ratkaistavissa lukiotiedoin, mutta pelkällä lukiopohjalla ratkaisut vaativat yleensä todellista matemaattista lahjakkuutta ja nerokkaita oivalluksia. Siksi eri maat järjestävät matematiikkaolympialaisia varten valmennustilaisuuksia. Kilpailijat vastaavat omalla kielellään, ja suoritukset arvioidaan yhteistyössä kunkin kilpailujoukkueen johtajan ja järjestäjien arvostelua varten asettamien matemaatikkojen, koordinaattorien kanssa.

Historia muokkaa

Ensimmäiset Kansainväliset matematiikkaolympialaiset pidettiin vuonna 1959 Romaniassa. Mukana olivat isäntämaan lisäksi Bulgarian, Puolan, Unkarin, Tšekkoslovakian, Neuvostoliiton ja Saksan demokraattisen tasavallan joukkueet. Taustalla olivat useissa Itä-Euroopan sosialistisissa maissa järjestetyt moniportaiset matematiikan koululaiskilpailut, joiden päätteeksi oli luontevaa järjestää kansainvälinen kilpailu. 1960-luvun puolivälin jälkeen kilpailuun liittyi myös muita kuin Itä-Euroopan sosialististen maiden joukkueita. Ensimmäisen kerran kilpailu järjestettiin tuon alueen ulkopuolella vuonna 1976 Itävallassa. Joukkueita oli tuolloin 18. Herrasmiessopimus, jonka mukaan kilpailu olisi ollut vuorovuosin idässä ja lännessä, särkyi vuonna 1980, jolloin kilpailu jäi kokonaan pitämättä. Vuodesta 1981 (jolloin kilpailtiin Washingtonissa, Yhdysvalloissa) lähtien Kansainväliset matematiikkaolympialaiset on pidetty joka vuosi. Sadan osallistujamaan määrä ylittyi ensi kerran vuoden 2009 kilpailuissa Saksan Bremenissä. Mukana ovat nykyisin lähes kaikki merkittävät maat, vain Afrikka on huonommin edustettuna.

Kilpailujoukkueen koko oli aluksi kahdeksan, mutta vuodesta 1983 alkaen koko on rajattu kuuteen. Viime vuosina olympialaisten kilpailijoiden lukumäärä on ollut runsaat 500. Jostakin syystä osallistujien valtaenemmistö on aina ollut poikia. Tyttöjen osuus on harvoin ollut yli 10 prosenttia.

Kansainvälisten matematiikkaolympialaisten alkuaikojen historia sosialistimaiden kilpailuna on taustana edelleenkin jatkuvalle käytännölle, jossa kulloinenkin järjestäjämaa vastaa kaikista kustannuksista kilpailun aikana.

Matematiikkaolympialaiset toimivat pitkään täysin itseohjautuvasti, ilman kansainvälistä katto-organisaatiota. Kun vuonna 1980 ei ilmaantunut olympialaisten järjestäjää, International Commission on Mathematical Instruction eli ICMI perusti yleiskokouksessaan 1980 – Suomen aloitteesta – Imo Site Committee -nimisen toimikunnan, jonka tehtävänä oli huolehtia olympialaisten järjestämisen jatkuvuudesta.[2] Vuonna 1994 toimikunnan tehtäväkenttää laajennettiin, ja sen nimeksi tuli IMO Advisory Board.

Kansainväliset matematiikkaolympialaiset ovat toimineet mallina ja esikuvana lukuisille muille eri alojen koululaiskilpailuille. Tällaisia ovat muun muassa Kansainväliset fysiikkaolympialaiset, Kansainväliset kemiaolympialaiset, Kansainväliset biologiaolympialaiset ja Kansainväliset tietotekniikkaolympialaiset.

Kilpailut muokkaa

[3]

Järjestys Paikka Vuosi Päivämäärät Parhaiten menestynyt maa
1    Romania, Brașov & Bukarest 1959 23. kesäkuuta – 31. heinäkuuta   Romania
2    Romania, Sinaia 1960 18. – 25. heinäkuuta   Tšekkoslovakia
3    Unkari, Veszprém 1961 6. – 16. heinäkuuta   Unkari
4    Tšekkoslovakia, České Budějovice 1962 7. – 15. kesäkuuta   Unkari
5    Puola, Varsova & Wrocław 1963 5. – 13. heinäkuuta   Neuvostoliitto
6    Neuvostoliitto, Moskova 1964 30. kesäkuuta – 10. heinäkuuta   Neuvostoliitto
7    Itä-Saksa, Berliini 1965 13. kesäkuuta – 13. heinäkuuta   Neuvostoliitto
8    Bulgaria, Sofia 1966 3. – 13. heinäkuuta   Neuvostoliitto
9    Jugoslavia, Cetinje 1967 7. – 13. heinäkuuta   Neuvostoliitto
10    Neuvostoliitto, Moskova 1968 5. – 18. heinäkuuta   Itä-Saksa
11    Romania, Bukarest 1969 5. – 20. heinäkuuta   Unkari
12    Unkari, Keszthely 1970 8. – 22. heinäkuuta   Unkari
13    Tšekkoslovakia, Žilina 1971 10. – 21. heinäkuuta   Unkari
14    Puola, Toruń 1972 5. – 17. heinäkuuta   Neuvostoliitto
15    Neuvostoliitto, Moskova 1973 5. – 16. heinäkuuta   Neuvostoliitto
16    Itä-Saksa, Erfurt & Berliini 1974 4. – 17. heinäkuuta   Neuvostoliitto
17    Bulgaria, Burgas &Sofia 1975 3. – 16. heinäkuuta   Unkari
18    Itävalta, Lienz 1976 2. – 21. heinäkuuta   Neuvostoliitto
19    Jugoslavia, Belgrad 1977 1. – 13. heinäkuuta   Yhdysvallat
20    Romania, Bukarest 1978 3. – 10. heinäkuuta   Romania
21    Iso-Britannia, Lontoo 1979 30. kesäkuuta – 9. heinäkuuta   Neuvostoliitto
1980 kilpailua ei järjestetty
22    Yhdysvallat, Washington 1981 8. – 20. heinäkuuta   Yhdysvallat
23    Unkari, Budapest 1982 5. – 14. heinäkuuta   Länsi-Saksa
24    Ranska, Pariisi 1983 3. – 12. heinäkuuta   Länsi-Saksa
25    Tšekkoslovakia, Praha 1984 29. kesäkuuta – 10. heinäkuuta   Neuvostoliitto
26    Suomi, Joutsa 1985 29. kesäkuuta – 11. heinäkuuta   Romania
27    Puola, Varsova 1986 4. – 15. heinäkuuta   Neuvostoliitto
  Yhdysvallat
28    Kuuba, Havanna 1987 5. – 16. heinäkuuta   Romania
29    Australia, Sydney & Canberra 1988 9. – 21. heinäkuuta   Neuvostoliitto
30    Länsi-Saksa, Braunschweig 1989 13. – 24. heinäkuuta   Kiina
31    Kiina, Peking 1990 8. – 19. heinäkuuta   Kiina
32    Ruotsi, Sigtuna 1991 12. – 23. heinäkuuta   Neuvostoliitto
33    Venäjä, Moskova 1992 10. – 21. heinäkuuta   Kiina
34    Turkki, Istanbul 1993 13. – 24. heinäkuuta   Kiina
35    Hongkong 1994 8. – 20. heinäkuuta   Yhdysvallat
36    Kanada, Toronto 1995 13. – 25. heinäkuuta   Kiina
37    Intia, Mumbai 1996 5. – 17. heinäkuuta   Romania
38    Argentiina, Mar del Plata 1997 18. – 31. heinäkuuta   Kiina
39    Taiwan, Taipei 1998 10. – 21. heinäkuuta   Iran
40    Romania, Bukarest 1999 10. – 22. heinäkuuta   Kiina
  Venäjä
41    Etelä-Korea, Daejeon 2000 13. – 25. heinäkuuta   Kiina
42    Yhdysvallat, Washington D.C. 2001 1. – 14. heinäkuuta   Kiina
43    Iso-Britannia, Glasgow 2002 19. – 30. heinäkuuta   Kiina
44    Japani, Tokio 2003 7. – 19. heinäkuuta   Bulgaria
45    Kreikka, Ateena 2004 6. – 18. heinäkuuta   Kiina
46    Meksiko, Mérida 2005 8. – 19. heinäkuuta   Kiina
47    Slovenia, Ljubljana 2006 6. – 18. heinäkuuta   Kiina
48    Vietnam, Hanoi 2007 19. – 31. heinäkuuta   Venäjä
49    Espanja, Madrid 2008 10. – 22. heinäkuuta   Kiina
50    Saksa, Bremen 2009 10. – 22. heinäkuuta   Kiina
51    Kazakstan, Astana 2010 2. – 14. heinäkuuta   Kiina
52    Alankomaat, Amsterdam 2011 13. – 24. heinäkuuta   Kiina
53    Argentiina, Mar del Plata 2012 4. – 16. heinäkuuta   Etelä-Korea
54    Kolumbia, Santa Marta 2013 18. – 28. heinäkuuta   Kiina
55    Etelä-Afrikka, Kapkaupunki 2014 3. – 13. heinäkuuta   Kiina
56    Thaimaa, Chiang Mai 2015 4. – 16. heinäkuuta   Yhdysvallat
57    Hongkong 2016 6. – 16. heinäkuuta   Yhdysvallat
58    Brasilia, Rio de Janeiro 2017 12. – 23. heinäkuuta   Etelä-Korea
59    Romania, Cluj-Napoca 2018 3. – 14. heinäkuuta   Yhdysvallat
60    Iso-Britannia, Bath 2019 11. – 22. heinäkuuta   Kiina
  Yhdysvallat
61  järjestäjä   Venäjä, pidettiin etänä koronaviruspandemian takia 2020 19. – 28. syyskuuta   Kiina
62    Venäjä, Pietari 2021 14. – 24. heinäkuuta   Kiina
63    Norja, Oslo 2022 6. – 16. heinäkuuta   Kiina
64    Japani, Chiba 2023 2. – 13. heinäkuuta   Kiina
65    Iso-Britannia, Bath 2024 11. - 27. heinäkuuta
66    Australia, ? 2025
67    Kiina, Shanghai 2026
68    Unkari, ? 2027

Suomi muokkaa

Suomi oli vuonna 1965 ensimmäinen ei-sosialistinen maa, joka osallistui Kansainvälisiin matematiikkaolympialaisiin. Kilpailut olivat tuolloin Berliinissä, Itä-Saksassa. Suomen osallistumisen taustalla olivat rehtori Jarmo Nyströmin henkilösuhteet Saksaan. Nyström oli myös ensimmäisen Suomen joukkueen johtaja. Useimmin joukkueenjohtajana on toiminut Matti Lehtinen. Suomi jäi kymmenen maan kilpailussa viimeiseksi. Seuraavan kerran Suomen joukkue oli mukana matematiikkaolympialaisissa Moskovassa vuonna 1973. Tuosta vuodesta alkaen Suomi on ollut mukana joka vuosi (vuotta 1975 lukuun ottamatta). Kilpailumatkat on rahoittanut Opetusministeriö. Suomi on sijoittunut vuosina 2010–2023 noin sadan maan joukossa sijoille 57–84[4].

Suomen ainoan kultamitalin on saavuttanut Taneli Huuskonen vuonna 1981. Tämän lisäksi vuoteen 2021 mennessä Suomi on saavuttanut kilpailussa kymmenen hopeamitalia sekä 54 pronssimitalia.[5]

Suomen joukkueen valitsee ja sen valmennuksesta huolehtii Suomen matemaattisen yhdistyksen Valmennusjaosto.[6] Valmennus koostuu kuudesti vuodessa Päivölän kansanopistossa Valkeakoskella pidettävistä valmennusviikonlopuista, kirjevalmennuksesta sekä viikon pituisesta joukkueen valinta- ja valmennusleiristä. Joukkueen valinnassa otetaan huomioon myös osallistuminen ja menestys MAOLin vuotuisessa matematiikkakilpailussa, Pohjoismaisen matematiikkakilpailussa, Baltian Tie -joukkuematematiikkakilpailussa ja Euroopan tyttöjen matematiikkaolympialaisissa.

Suomi järjesti Kansainväliset matematiikkaolympialaiset vuonna 1985. Mukana oli tuolloin 37 maan joukkueet. Kilpailu pidettiin Joutsassa.

Palkinnot muokkaa

Olympialaisissa vertaillaan henkilökohtaisia paremmuuksia. Palkitseminen on avokätistä: noin puolet kilpailijoista saa suorituksestaan mitalin. Paras kahdestoistaosa kilpailijoista palkitaan kultamitalila. Seuraava kuudesosa saa hopeamitalin ja seuraava neljäsosa pronssimitalin. Vuodesta 1988 alkaen on lisäksi noudatettu käytäntöä, jonka mukaan ne kilpailijat, jotka eivät voita mitalia, mutta saavat ratkaistua ainakin yhden tehtävän virheettömästi, saavat kunniamaininnan. Erikoispalkintoja myönnetään, mikäli joku kilpailija pystyy keksimään tehtävään erityisen elegantin ratkaisun tai yleistyksen. Viimeksi niin on tapahtunut vuosina 2005, 1995 ja 1988, mutta ennen 1980-lukua useammin. Suomen mitalisaldo kautta aikojen on yksi kulta, kahdeksan hopeaa, 49 pronssia ja 46 kunniamainintaa. Suomen ainoan kultamitalin sai Taneli Huuskonen vuonna 1981.[7]

Monista matematiikkaolympialaisissa menestyneistä on tullut merkittäviä matemaatikoita, esimerkkeinä mainittakoon Grigori Perelman ja Terence Tao.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Matti Lehtinen: Matematiikan olympiakirja. Weilin+Göös, 1995. ISBN 951-35-5990-4.
  2. ↑ Olli Lehto: Mathematics Without Borders. A History of the International Mathematical Union, s. 263. Springer-Verlag, 1998. ISBN 0-387-98358-9.
  3. ↑ https://www.imo-official.org/organizers.aspx
  4. ↑ International Mathematical Olympiad Results Kansainväliset matematiikkaolympialaiset. Viitattu 13.1.2024. (englanniksi)
  5. ↑ https://www.imo-official.org/country_individual_r.aspx?code=FIN
  6. ↑ Matematiikka­kilpailut ja olympia­valmennus matematiikkakilpailut.fi. Viitattu 18.7.2015.
  7. ↑ IMO-official: International Mathematical Olympiad imo-official.org. Viitattu 31.3.2015.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kansainväliset_matematiikkaolympialaiset&oldid=22111090”