Kanahaukka
Kanahaukka (Accipiter gentilis) on keskikokoinen päiväpetolintu.
| Kanahaukka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Päiväpetolinnut Accipitriformes |
| Heimo: | Haukat Accipitridae |
| Suku: | Lintuhaukat Accipiter |
| Laji: | gentilis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Accipiter gentilis |
|
 |
|
| Katso myös | |
Tuntomerkit muokkaa
Kanahaukka on roteva ja pitkäpyrstöinen keskikokoinen petolintu. Aikuinen kanahaukka on selkäpuolelta tummanharmaa. Valkealla vatsapuolella sillä on harmaita poikkiraitoja. Silmäkulmajuova on valkoinen ja selkeä. Nuori kanahaukka on päältä tumman harmaanruskea ja vaalealla vatsapuolella ruskeita pitkittäisraitoja. Naaras on selvästi koirasta isompi ja rotevampi. Koiras on 49–56 senttimetriä pitkä ja sen siipien kärkiväli on 90–105 senttimetriä, naaras on 58–64 senttimetriä pitkä ja sen siipien kärkiväli on 108–120 senttimetriä.[3] Kanahaukan ääni on kja-kja-kja...-kaklatus. Poikasten kerjuuääni on piii-lih-kiljunta. Äänet muistuttavat varpushaukan ääniä, mutta ovat karkeampia, voimakkaampia ja villimpiä.[3]
Soidinlennossa maaliskuussa koiras lentää reviirin yllä hidastetuin siiveniskuin ja käkättää. Se innostuu soidinlennolle usein lokakuun kauniilla pakkasilmoillakin.
Vanhin suomalainen rengastettu kanahaukka on elänyt 17 vuotta, 10 kuukautta ja 11 päivää. Euroopan vanhin oli ruotsalainen 18 vuotta ja 9 kuukautta vanha haukka.
Levinneisyys muokkaa
Kanahaukan pesimäalue ulottuu Länsi-Euroopasta halki Venäjän Tyynenmeren rantaan ja Japaniin. Se pesii myös Pohjois-Amerikassa. Maailman kanahaukkapopulaation arvioidaan olevan yli 500 000 yksilöä.[1] Kanahaukka on pääasiassa paikkalintu, mutta erityisesti nuoret linnut ovat yleensä lyhyen matkan muuttajia.[3]
Kanahaukka pesii myös koko Suomessa ulkosaaristoa ja tunturipaljakoita lukuun ottamatta. Suomen kanahaukkakanta on noin 5 000 paria.[4]
Elinympäristö muokkaa
Kanahaukka pesii yleensä vanhoissa havumetsissä, mutta joskus sille kelpaavat nuoremmatkin metsät. Kanahaukka on yleensä arka, mutta saattaa tottua ihmisiin ja saalistaa myös taajamissa[3]. Kanahaukka on vakiintunut säännölliseksi pesimälajiksi Helsinkiin, ja vuonna 2016 kaupungissa pesi vajaat 30 paria kanahaukkoja, urbaaneimmat aivan Helsingin ydinkeskustassa[5].
Lisääntyminen muokkaa
Kanahaukka rakentaa suuren pesänsä puuhun, usein mäntyyn tai kuuseen.[6] Pesä sijaitsee noin 10–16 metrin korkeudella.[3] Naaras munii maalis-toukokuussa 3–5 vaaleaa munaa, joita se hautoo 35–40 vuorokautta. Poikaset lähtevät pesästä 35–42 vuorokauden ikäisinä.[6]
Ravinto muokkaa
Kanahaukka käyttää ravinnokseen lintuja ja nisäkkäitä. Tavallisia saaliseläimiä ovat varislinnut, kyyhkyt, kanalinnut, rastaat, oravat ja jänikset. Kanahaukka etsii saalista usein korkealla kaarrellen.[3]
Suojelu muokkaa
Kanahaukka on Suomessa rauhoitettu kokonaan luonnonsuojelulain nojalla. Tapetun tai vahingoitetun linnun sekä munapesueen ja pesäpoikueen ohjeellinen korvausarvo on 757 euroa[7].
Haukkametsästäjät pitävät kanahaukkaa erinomaisena saalistajana. Kanahaukan munia on salakuljetettu myös Suomesta.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b BirdLife International: Accipiter gentilis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 565. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
- ↑ a b c d e f Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 112. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
- ↑ Lintuatlas atlas3.lintuatlas.fi. Viitattu 6.10.2012.
- ↑ Kaupunkihaukat pantiin renkaisiin Suomen Luonto. Viitattu 10.7.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 82. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
- ↑ Ympäristöministeriö: Rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeelliset arvot. Viitattu 30.11.2011.
Aiheesta muualla muokkaa
- Jorma Luhta. Metsola. Maahenki 2001.
- Heikki Willamo. Haukkametsä. Suomen luonnonsuojelun tuki 1998.
- Klaus Malling Olsen, Carl Christian Tofte. Petolintuopas. Otava 2009.
- Dag Peterson, Juhani Lokki. Pohjolan petolinnut ja pöllöt. Kustannus-Mäkelä 2002.
- Benny Génsbøl, Pertti Koskimies. Suomen ja Euroopan päiväpetolinnut. WSOY 1995.
- Dick Forsman. Suomen haukat ja kotkat. Kirjayhtymä 1993.
- Teuvo Suominen. Lintujemme katoava aateli. WSOY 1967.
- Dick Forsman. Suomen päiväpetolinnut : haukkojen ja kotkien määritysopas. Lintutieto 1980.
- Forsman, Dick & Ehrnstén, Björn 1985: Onko kanahaukka taantumassa? - Lintumies 2.1985 s. 83-88. LYL.
- Kosonen, Hannu, Purra, Esa & Virtanen, Hannu 1979: Ampuhaukka Falco columbarius kanahaukan Accipiter gentilis saaliina. - Lintumies 2.1979 s. 84. LYL.
- Sarkanen, Mauri 1969: Kanahaukka ahdistamassa kuikkaa. - Lintumies 3.1969 s. 77. SLY.
- Vilhunen, Lasse 1977: Viirupöllö Strix uralensis kanahaukan Accipiter gentilis saaliina. - Lintumies 1.1977 s. 23. LYL.
- Kanahaukka Lintukuva-verkkopalvelussa
- LuontoPortti: Kanahaukka (Accipiter gentilis)
- ITIS: Accipiter gentilis (englanniksi)