Wikipedia

Kanadanmajava

majavien heimoon kuuluva nisäkäslaji

Kanadanmajava (Castor canadensis) on luontaisesti Pohjois-Amerikassa elävä majavalaji, jota on sen arvokkaan turkin vuoksi siirtoistutettu myös Etelä-Amerikkaan, Itä-Aasiaan ja Eurooppaan. Suomeen laji tuotiin 1930-luvulla, ja nykyisin se on alueella huomattavasti runsaslukuisempi kuin alkuperäiseen lajistoon kuuluva euroopanmajava. Kanadanmajava on Kanadan kansalliseläin.

Kanadanmajava
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Castorimorpha [2]
Heimo: Majavat Castoridae
Suku: Majavat Castor
Laji: canadensis
Kaksiosainen nimi

Castor canadensis
Kuhl, 1820

Kanadanmajavan levinneisyys, luontainen elinalue merkitty tummanvihreällä ja siirtoistutusalueet vaaleanvihreällä.
Kanadanmajavan levinneisyys, luontainen elinalue merkitty tummanvihreällä ja siirtoistutusalueet vaaleanvihreällä.
Katso myös

  Kanadanmajava Wikispeciesissä
  Kanadanmajava Commonsissa

Luokittelu ja nimet muokkaa

Amerikkalaisten ja euraasialaisten majavien luultiin vielä 1970-luvulla olevan samaa lajia ja enintään eri alalajia, kunnes havaittiin, etteivät ne pysty lisääntymään keskenään.[3] Myös niiden kromosomiluvut ja kallonpiirteet poikkeavat toisistaan.[4] Kanadanmajavalla on 40 ja euroopanmajavalla 48 kromosomia.[5] Sittemmin on kiistelty kanadanmajavan jakamisesta alalajeihin, minkä suhteen näkemykset ovat vaihdelleet paljon. Jotkin tutkijat ovat määritelleet kanadanmajavalle jopa 18[6]–24[5] alalajia, mutta nykyisin useimmat auktorit eivät tunnusta alalajeja olevan lainkaan[2][7].

Nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti vuonna 2008, että kanadanmajavan suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin amerikanmajava.[8]

Tuntomerkit muokkaa

 
Kanadanmajavan kallo.
 
Majavat liikkuvat enemmän vedessä kuin maalla.

Kanadanmajava voi kasvaa jopa metrin mittaiseksi,[5] ja häntä mukaan luettuna kokonaispituus voi olla miltei puolitoista metriä. Painoa eläimelle voi kertyä enimmillään 33 kilogrammaa. Tavallisesti majavat painavat kuitenkin vain 10–20 kg[9][10]. Kanadanmajava on Pohjois-Amerikan suurin jyrsijälaji,[11] ja maailman jyrsijöistä vain kapybara ja euroopanmajava voivat kasvaa sitä suuremmiksi.

Kanadanmajava on yleisväriltään tummanruskea, mutta tämän päällyskarvan alla näkymättömissä oleva aluskarva on harmaata.[11] Ruumiinmuodoltaan ja -ominaisuuksiltaan laji on sopeutunut hyvin elämään vedessä. Takajaloissa on uimista helpottavat räpylät[10] ja etuhampaiden takana suussa on kalvo, jonka sulkemalla eläin voi kuljettaa oksia leuoissaan veden alla.[11] Takajaloissa on räpylöiden lisäksi kampamaiset kynnet, joita eläin käyttää turkkinsa sukimiseen.[11] Etujalkojen taipuisten varpaiden ja pitkien kynsien avulla se puolestaan pystyy käsittelemään ja kantamaan ravintoa sekä pesänrakennusaineita.[11]

Kanadanmajavan erottaminen vastinlajistaan euroopanmajavasta on hankalaa, sillä näillä kahdella lajilla on ulkoisia eroja on lähinnä hännän mitoissa ja muodossa. Pääpiirteissään lajien hännät ovat samanlaiset eli leveät, litteät ja suomupeitteiset, mutta kanadanmajavalla se on hieman lyhyempi[9] ja noin 5 cm leveämpi (kokonaisleveys 15 cm)[10] kuin eurooppalaisella lajilla. Kanadanmajavan häntä on koko pituudeltaan melko tasaisen leveä, kun euroopanmajavalla se selvästi kapenee kärkeään kohti.[5]

Majavat eivät varsinaisesti juurikaan ääntele, mutta varoituskeinonaan ne läimäyttävät häntäänsä vedenpintaan, mikä aiheuttaa kauas kuuluvan loiskahduksen.

Majavat jättävät reviirilleen hyvin monenlaisia jälkiä ja merkkejä padoista, pesistä ja kanavakaivannoista kaadettuihin puihin ja jyrsittyihin kantoihin.

Levinneisyys muokkaa

Luontainen levinneisyys muokkaa

Kanadanmajavan alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu koko Pohjois-Amerikkaan, lukuun ottamatta sen pohjoisimpien osien arktista tundraa, Floridan niemimaata ja Lounais-Yhdysvaltojen aavikkoalueita.[1] Kanadan ja Yhdysvaltojen lisäksi laji elää Meksikon koillisosassa sijaitsevassa Tamaulipasin osavaltiossa.[1] Siirtolaisten turkiksenpyynnin myötä kanadanmajavan elinalue kapeni[1] idästä lähtien ja 1900-luvulle tultaessa laji oli lähellä sukupuuttoa. Sittemmin kanta on pyynnin säätelyn ja rauhoitusten jälkeen kasvanut sekä luontaisesti että palautusistutusten ansiosta, ja laji on palannut takaisin koko alkuperäiselle elinalueelleen[1]. Istutuksista on seurannut se, että eri alueiden populaatiot ovat sekoittuneet keskenään.[5] Nykyisin laji on monilla elinalueillaan runsaslukuinen, ja sitä tavataan myös lukuisilla luonnonsuojelualueilla[1]. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on siksi uhanalaisuusluokituksessaan arvioinut kanadanmajavan elinvoimaiseksi lajiksi[1].

Siirtoistutukset muokkaa

 
Istutettujen kanadanmajavien aiheuttamaa metsätuhoa Chilessä.

Lajia on istutettu Etelä-Amerikassa Chilen ja Argentiinan rajalla sijaitsevaan Tulimaahan[2] 1940-luvulla. Luonnollisten vihollisten puuttuessa majavat ovat lisääntyneet siellä lähes räjähdysmäisesti, ja vieraslajina ne ovat aiheuttaneet vahinkoa paikalliselle luonnolle.

Venäjällä on istutuksista peräisin olevia kanadanmajavapopulaatioita Kaukoidässä, Kamtšatkassa ja Sahalinin saarella.[1] Niitä on myös levinnyt Suomen puolelta Karjalan tasavaltaan ja Leningradin alueelle.[1] Karjalan tasavallassa lajin levinneisyysalue ulottuu jo Kostamukseen saakka.[12]

Euroopassa kanadanmajavaa tavataan Suomessa, Puolassa, Saksassa ja Itävallassa.[2] Näistä suurin ja tunnetuin esiintymä on Suomessa. Suomen alkuperäinen euroopanmajavakanta metsästettiin sukupuuttoon 1860-luvulla.[3] Majavan palauttamista takaisin maan lajistoon alettiin alustavasti pohtia jo 1880-luvulla, mutta varsinaisesti kiinnostus asiaan heräsi 1900-luvun alussa.[5] Syynä oli varsinkin majavan arvo turkiseläimenä.[12] Niinpä Suomeen siirrettiin vuonna 1935 Norjasta yhteensä 17 euroopanmajavaa, ja Yhdysvalloista vuonna 1933 neljä[5] ja vuonna 1937 seitsemän kanadanmajavaa.[5][13] Tuolloin niiden ei vielä tiedetty olevan eri lajia, ja niiden luultiin lisääntyvän keskenään.[3] New Yorkin osavaltion riistaviranomaisilta lahjoituksena saatuja kanadanmajavia oli vuoden 1937 tuontierässä alun perin kahdeksan yksilöä, mutta laivamatkan aikana yksi uros karkasi ja hävisi Atlanttiin.[13] Suomeen asti selvinneistä yksilöistä neljä vapautettiin Saimaan latvavesien puroihin, silloisessa Säämingissä sijainneeseen Lohikosken valtionpuistoon vuonna 1938.[13] Yksi pari päätyi Keuruulle ja yksittäinen naaras Ruovedelle.[13] Ainoastaan Säämingissä kanadanmajavat menestyivät.[13] Myöhemmin 1940- ja 1950-luvuilla näiden kahden sääminkiläisen pariskunnan jälkeläisiä levitettiin Lappiin, Pohjois-Karjalaan ja Hämeeseen.[13][5] Kanta on kasvanut nopeasti, sillä vuonna 1985 sen kooksi arvioitiin 3 000–4 000 yksilöä,[5] ja vuonna 2010 jo noin 12 000–15 000 yksilöä[3]. Enemmistö näistä kanadanmajavista elää maan kaakkois- ja itäosissa.[3] Hajanaisia esiintymiä on lähes koko Suomen alueella.

Kanadanmajavien poistamista Suomen luonnosta on silloin tällöin pohdittu.[3] Menestyvä ja tehokkaammin lisääntyvä[9] vieraslaji kilpailee harvinaisemman ja uhanalaisen euroopanmajavan kanssa elintilasta, ja on kokonaan syrjäyttänyt sen niiltä alueilta, joille on alun perin istutettu kumpaakin lajia.[5] Kanadanmajava myös aiheuttaa vahinkoa metsille rakentaessaan patoja[9]. Tosin muun luonnon kannalta se ei ole myöskään haitallisempi kuin alueella aiemmin elänyt, nykyisin hävinnyt euroopanmajava.[12] Kanadanmajava on kuitenkin ehtinyt levitä Venäjälle, joten sen kokonaan hävittäminen Suomesta saattaisi ollakin jo liian myöhäistä.[3][12] Nykyisin pyritään lähinnä estämään lajin leviäminen euroopanmajavan elinalueille Ruotsiin ja Norjaan.[3]

Elinympäristö muokkaa

 
Kanadanmajavan muokkaamat elinympäristöt voivat hyödyttää muitakin eliölajeja, kuten kaloja ja sorsapoikueita.[10] Kuvassa pennsylvanialainen kanadanhanhi on tehnyt oman pesänsä majavanpesän laelle.

Kanadanmajava elää kaikenlaisissa vesistöissä järvistä ja lampareista virtaaviin jokiin.[1] Kanadanmajava on luonteeltaan varsin arka,[11] mutta nykyisin sitä tavataan jonkin verran ihmisasutuksenkin läheisyydessä. Asuinpaikan tärkeimpinä vaatimuksia ovat sopivan ravinnon ja pesänrakennustarpeiden saatavuus.[1] Majavat voivat myös luoda itselleen sopivan elinympäristön rakentamalla patoja ja tulva-altaita.[1] Luonnontilaisilla alueilla majavien aiheuttamilla tulvilla on ollut suuri merkitys metsien uudistumiselle.[5] Tulva-altaisiin kehittyy ensin vesiekosysteemi, ja altaan kuivuttua paikalla alkaa uudelleen metsän kehitys.[5] Veden alle jääneistä maakasveista ja sen jälkeen kuivuneista vesikasveista vapautuu paljon ravinteita, jotka edistävät uuden kasvillisuuden kehittymistä.[5] Patoaltaat ovat sopivia elinympäristöjä majavien lisäksi myös muun muassa piisamille ja vesilinnuille.[5] Altaan kuivumisen jälkeen paikalle muodostunut rehevä kasvillisuus puolestaan houkuttelee esimerkiksi jäniksiä ja hirvieläimiä.[5]

Ihmisen toiminnalle, erityisesti metsätaloudelle, majavien toiminnasta voi kuitenkin olla haittaa.[5] Tulva voi tappaa rahallisesti arvokkaat ja pitkään kasvatetut tukkipuut, minkä lisäksi se vaikeuttaa puunkorjuuta ja muuta metsänhoitoa.[5] Majavat myös suoranaisesti kaatavat puita, Pohjoismaissa tosin pääasiassa vähäarvoista lehtipuuvesaikkoa[5].

Elintavat muokkaa

 
Kanadanmajavan pesä Pohjois-Suomessa.

Ravinto muokkaa

 
Quebecilainen kanadanmajava jyrsimässä puunkuorta.

Kanadanmajava käyttää ravinnokseen erilaisia kasvinosia, lähinnä itse kaatamiensa lehtipuiden kuorta, oksia ja lehtiä. Sille kelpaavat myös havupuiden kuori ja vesikasvit.[11]

Käyttäytyminen muokkaa

Kanadanmajavan käyttäytyminen on pitkälti samanlaista kuin euroopanmajavan. Se rakentaa yleensä patoja ja elää rantapenkereellä olevassa risuista, oksista, rungonpätkistä ja mudasta tehdyssä pesässä, jossa on kaksi kammiota ja jonka kulkuaukot ovat veden alla[9][10]. Pesä voi olla lähes kolme metriä korkea.[5] Rungonpätkistä ja kivistä rakennetulla ja mudalla tilkityllä padolla puolestaan on korkeutta usein yli metri ja pituutta kymmeniäkin metrejä.[5][10] Patojen ja pesien rakennusmateriaalit majava saa kaatamistaan puista, joiden kuoret se on ensin käyttänyt ravinnokseen.[5] Vedenkorkeutta säätelevien patojen päätarkoituksena on turvata pesän sisäänkäyntien pysyminen vedenpinnan alla ja estää veden tulviminen pesään sekä mahdollistaa uiminen normaalisti maalla kasvavien ravintopuiden luo.[9][10] Jos pesän lähellä on luonnostaan riittävästi vettä, majavien ei tarvitse rakentaa patoa[12]. Vaikka ne pesässä oleilevat tiiviissä perheryhmissä, ravinnonhankinta ja muu pesän ulkopuolinen toiminta tapahtuu pääasiassa yksin.[10] Majavat ovat liikkellä enimmäkseen öisin.[11] Ne voivat pysytellä veden alla yhtäjaksoisesti jopa 15 minuuttia.[10] Nuoret majavat uivat piisamin tavoin selkä veden pinnan yläpuolella, mutta aikuisilla yksilöillä on uidessa selkä upoksissa ja vain pää näkyvissä.[5]

Suurikokoisella, enimmäkseen vedessä ja tukevarakenteisessa pesässään oleilevalla kanadanmajavalla on vähän luontaisia saalistajia. Merkittävä uhka ovatkin sairaudet, joista etenkin jänisrutto tarttuu kanadanmajavaan hyvin herkästi[1].

Lisääntyminen ja yksilönkehitys muokkaa

Majavat saavat vuosittain enintään yhden poikueen.[10] Kanadanmajavan tiineysaika kestää keskimäärin 128 vuorokautta[14] eli noin neljä kuukautta. Synnytys ajoittuu Suomen oloissa touko-kesäkuuhun.[9] Poikasia syntyy kanadanmajavalle kerrallaan useimmiten neljä, joten se lisääntyy tehokkaammin kuin keskimäärin vain kaksi poikasta saava euroopanmajava.[9] Poikaset lähtevät syntymäpesästään puolen vuoden ikäisinä,[11] mutta palaavat sinne vielä ensimmäisenä[10] ja joidenkin lähteiden mukaan toisenakin talvenaan[9]. Yhden kerran talvehtineet jälkeläiset avustavat vanhempiaan seuraavan vuoden poikasten hoidossa.[10]

Joskus majavien on väitetty voivan elää 50-vuotiaiksikin, mutta todistettavasti vanhin kanadanmajava on saavuttanut vain 23 vuoden iän.[14]

Kanadanmajava ja ihminen muokkaa

 
Kanadalaisia majavanturkkeja.

Kanadanmajava on Kanadan kansalliseläin.[15]

Kanadanmajava on pitkään ollut arvostettu turkiseläin, mikä oli yhtenä merkittävänä syynä lajin siirtoistutuksiin. Turkisten lisäksi majavista saadaan metsästysmuistoja ja haustetta. Majavia tapetaan myös niiden patojen aiheuttamien tulvien takia.[1] Suomenkin metsästyslainsäädännössä kanadanmajava on määritelty riistaeläimeksi,[16] ja sen metsästysaika on 20. elokuuta–30. huhtikuuta.[17] Vahingollisen tai haittaa aiheuttavan yksilön poistamiseen voi saada riistanhoitopiiriltä pyyntiluvan myös metsästysajan ulkopuolella.[17] Asuttua majavanpesää ei tavallisesti saa rikkoa, mutta riistanhoitopiiri voi vahinkojen estämiseksi myöntää siihen erikoisluvan 1.8.–31.8. välisenä aikana.[17] Majavan padon rikkominen on sallittua eikä vaadi lupaa 15.6–30.9. välisenä aikana, mutta muulloin sekin edellyttää riistanhoitopiiriltä haettua lupaa.[17] Patoamisen aiheuttamaa tulvimista voidaan rajoittaa myös ilman padon rikkomista asentamalla patoon sen läpi vettä juoksuttava pitkä muoviputki.[5]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Linzey, A.V. & NatureServe (Hammerson, G. & Cannings, S.): Castor canadensis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 27.6.2014. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Castor canadensis Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h Malinen, Jere: Majavakömmähdys paljastui vasta 1970-luvulla HS.fi. 5.2.2010. Viitattu 30.5.2014.
  4. ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Castor Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Nummi, Petri: Suomeen istutetut riistaeläimet, s. 22–25. Julkaisusarjan 9. osa, 2. uudistettu painos. Helsinki: Helsingin yliopisto, Maatalous- ja Metsäeläintieteen Laitos, 1988. ISBN 951-45-4760-8.
  6. ↑ Browse Genus equals Castor by Scientific Name for All Museums bnhm.berkeley.edu. Berkeley Natural History Museums. Arkistoitu 14.6.2007. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  7. ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Castor canadensis (TSN 180212) itis.gov. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  8. ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) luomus.fi. 2008. Viitattu 22.7.2010. [vanhentunut linkki]
  9. ↑ a b c d e f g h i Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki: Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet, s. 86. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4.
  10. ↑ a b c d e f g h i j k l Halkka, Antti; Miettinen, Kaarina ym.: Kotimaan luonto-opas, s. 344. Porvoo: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19804-8.
  11. ↑ a b c d e f g h i Encyclopedia of Life: Castor canadensis (luettu 6.3.2011) (englanniksi)
  12. ↑ a b c d e Leskinen, Ilpo: Vieraslaji patoutui ja järsiytyi Suomeen. Kouvolan Sanomat, 31.10.2010. Sanoma Lehtimedia Oy.
  13. ↑ a b c d e f New Yorkin lahjoitusmajavien kuljetuslaatikko on vielä tallessa HS.fi. 5.2.2010. Viitattu 30.5.2014.
  14. ↑ a b Longevity, ageing, and life history of Castor canadensis (englanniksi) Luettu 6.3.2011
  15. ↑ The Beaver as Canda's National Symbol (englanniksi) Luettu 22.7.2010
  16. ↑ Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5 (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 5.3.2011
  17. ↑ a b c d Metsästysasetus 12.7.1993/666 §24 (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 5.3.2011

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kanadanmajava&oldid=22189935”