Kalukukkaro on lieriömäinen tai pussia muistuttava vaatekappale, joka laitetaan miesten housujen haarojen eteen peittämään ulkoiset sukuelimet. Se kiinnitettiin housuihin nauhoilla, napeilla tai muilla menetelmillä. Kalukukkaro oli tärkeä vaatekappale Euroopassa 1400- ja 1500-luvuilla.

Englannin kuningas Henrik VIII, Hans Holbein nuoremman maalaama muotokuva noin vuodelta 1537. Kalukukkaro on näkyvissä vyön alapuolella.

Historia muokkaa

Alun perin kalukukkaro liittyi yleisimmän näkemyksen mukaan säädyllisyyteen liittyviin käytäntöihin, mutta kun se lopulta kiellettiin, syynä oli nimenomaan näkemys sen säädyttömyydestä. Miesten housut olivat yleensä lahkeista hyvin peittäviä, mutta avoimia haarojen kohdalta, jolloin sukuelimet roikkuivat dubletin (eräänlaisen takin) alla. Muodin vaihtuessa dubletit lyhenivät entisestään ja kalukukkaro keksittiin haarojen peittämiseksi.

Myöhemmin kalukukkarot alettiin muotoilla sukuelimiä korostaviksi ja lopulta niistä tehtiin topattuja ja huomiota herättävän muotoisia. Kalukukkaroiden koon kasvaessa niissä alettiin kuljettaa myös muita tavaroita kuten nuuskaa ja kolikoita. Englannissa kuningatar Elisabet I:n valtakauden jälkimmäisellä puoliskolla kalukukkarot ja dubletit yhdistyivät ”peascod”-nimiseksi dubletiksi, ja vanha kalukukkaro poistui muodista.

Sotavarustukset seurasivat 1500-luvulla siviiliasusteiden muotia, ja joksikin aikaa panssaroiduista kalukukkaroista tuli tärkeä osa parhaita haarniskoja. Tällaisia haarniskoja on säilynyt nykyajalle vain muutamia.

Renessanssiajan kuuluisa humoristi François Rabelais viittaa erään teoksensa esipuheessa kirjoittamaansa kirjaan ”Kalukukkaron tarpeellisuudesta”, joskin kyse on pelkästä vitsistä eikä tuon nimistä kirjaa oikeasti ole tehty.

Kalukukkaro nykyajan kulttuurissa muokkaa

Kalukukkaroita käytetään nykyään vain harvoin, mutta niitä käytetään joskus erilaisissa näytöksissä ja esimerkiksi live-roolipelaamisen yhteydessä. Kalukukkaroa ovat käyttäneet esiintyessään esimerkiksi Jethro Tull -yhtyeen johtohahmo Ian Anderson, Cameo-yhtyeen laulaja Larry Blackmon sekä laulaja Tom Jones. Kalukukkaro on esiintynyt televisio-ohjelmissa Musta kyy ja Babylon 5 sekä kirjassa ja elokuvassa Kellopeliappelsiini.

Katso myös muokkaa