Kainuun Sanomat

Kajaanissa ilmestyvä sanomalehti

Kainuun Sanomat (KS) on seitsemän kertaa viikossa ilmestyvä maakuntamedia (paperilehti ilmestyy 5 pvä/vko), jonka levikkialueena on Kainuun maakunta sekä Pohjois-Pohjanmaan ja osin myös koko entisen Oulun läänin itäosa. Kainuun Sanomat kuuluu kuuden muun suomalaisen maakuntalehden kanssa Lännen Mediaan. Lehden nykyinen kustantaja on Hilla Group Oyj.

Kainuun Sanomat
Lehtityyppi sanomalehti
Julkaisija Kainuun Sanomat Oy / Hilla Group Oyj
ISSN ISSN 0356-3502
Levikki Laskua 12 809(LT 2015)[1]
Perustettu 1918
Päätoimittaja Päivi Bisi
Sitoutuneisuus sitoutumaton
1918-1994 Suomen Keskusta[2]
Kotikunta Kajaani
Kotimaa Suomi
Sivukoko tabloidi
Ilmestymistiheys seitsemän kertaa viikossa ilmestyvä maakuntamedia (paperilehti ilmestyy 5 pvä/vko)
Kieli suomi
Aiheesta muualla
kainuunsanomat.fi

Kainuun Sanomat on ajanut kehitysaluepoliittisia tavoitteita. Se on maakuntalehtenä luonut Kainuulle omaa maakunnallista identiteettiä. Lehden päämarkkina-alue on nykyinen Kainuun maakunta, sekä nykyisin Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluva Vaala.lähde?

Historia muokkaa

 
Kainuun Sanomien entinen pääkonttori.

Kainuun Sanomat perustettiin vuoden 1918 alussa Maalaisliiton äänenkannattajaksi. Ensin lehti ilmestyi kolme kertaa viikossa, kunnes se vuonna 1945 muuttui kuusipäiväiseksi.

Lehden pitkäaikaisia päätoimittajia ovat olleet Jussi Kukkonen ja tämän poika Otso Kukkonen. Otso Kukkosen jäädessä eläkkeelle kutsui lehtiyhtiön hallitus uudeksi päätoimittajaksi Paltamon Melalahdesta kotoisin olevan Keijo Korhosen.

Suomen puolueettomuutta ja liittoutumattomuutta korostanut Korhonen aloitti Neuvostoliiton hajottua ja Suomen haettua Euroopan unionin jäsenyyttä EU-vastaisen kampanjan käyttäen lehteään apuvälineenä. Korhonen ryhtyi valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi 1994 presidentinvaaliin. Hänen vaaliteemanaan oli estää Suomen EU-jäsenyys. Korhonen jäi virkavapaalle puoli vuotta ennen vaalia. Hän sai muualla maassa vain muutamia prosentteja äänistä, mutta Kainuussa 40 %. Vaalituloksen selvittyä tämä johti päätoimittajan ja toimituksen väliseen riitaan ja Korhosen eroon.lähde?

Korhosen erottua vuonna 1994 Kainuun Sanomat lakkasi olemasta virallisesti puoluepoliittisesti sitoutunut. Lehden päätoimittajaksi nimitettiin vuonna 1995 Matti Piirainen, jonka jäätyä eläkkeelle päätoimittajana vuosina 2013–2019 oli Markus Pirttijoki. Sanna Keskinen toimi päätoimittajana 2019–2020. Vt. päätoimittajana jatkaa Päivi Bisi.

Kainuun Sanomien julkaisemisesta oli vastannut Kainuun Sanomain Kirjapaino Oy, kunnes Alma Media osti sen vuosien 1998–1999 aikana. Lehden Alma Median haltuun siirtyminen tapahtui vaiheittain siten, että yhtymään kuuluva Alpress osti vuonna 1998 ensin 16 % äänivallan Kainuun Sanomien kirjapainosta, ja nosti seuraavana vuonna osuutensa yli 90 prosenttiin.

Vuoteen 2008 saakka Kainuun Sanomat painettiin pääasiassa Kajaanin paperitehtaan paperikoneen valmistamalle paperille. Lehti muuttui broadsheet-koosta tabloidi-kokoiseksi vuonna 2011.

Alma Media myi Kainuun Sanomat ja Kainuussa ilmestyvät tilattavat paikallislehdet Ylä-Kainuun, Kuhmolaisen ja Sotkamo-lehden sekä kaupunkilehti Koti-Kajaanin kajaanilaiselle SLP Kustannus Oy:lle keväällä 2015. Samalla Kainuun Sanomat palasi osaksi kainuulaista perheyhtiötä kuuluttuaan sitä ennen 16 vuotta pörssiyhtiöön. Samana keväänä Alma Medialta SLP Kustannukselle siirtyi myös Kemijärvellä ilmestyvä kaupunkilehti Koti-Lappi.

Hilla Group Oyj osti SLP Kustannus Oy:n alkuvuodesta 2021. Tällä kaupalla Kainuun Sanomat siirtyi Hilla Group -konsernin lehtiperheeseen.

Päätoimittajat muokkaa

Levikki muokkaa

Kainuun Sanomien levikki on kehittynyt samaan tapaan kuin monet muut maakuntien lehdet. Levikki oli jo vuonna 1961 kaikkiaan 17 800 kappaletta. Se oli korkeimmillaan 30 300 vuonna 1988, Kukkosten kauden loppuvaiheilla. Tämän jälkeen levikki kääntyi laskuun, vuonna 1994 se oli 26 200 ja vuonna 2005 se oli 22 500.

Vuoden 2012 lukijamäärä oli 54 000 ja levikki 17 688.[5][6]

Lähteet muokkaa

  • Kukkonen, Otso (1968) Kainuun Sanomat 1918-1968. Kajaani. 192 s.
  • Huovinen, Veikko; Kukkonen, Otso; Mikkonen, Erkki (1988) Kainuu kertoo. Kainuun Sanomat Oy, Kajaani.
  • Marttinen, Eero (1993) Sanomia Kainuusta ja Kainuuseen 1918-1993. Kainuun Sanomat 75 vuotta. Kainuun Sanomain Kirjapaino Oy. Kajaani.

Viitteet muokkaa

  1. LT JA JT TARKASTUSTILASTO 2016 mediaauditfinland.fi. 30.6.2017. Viitattu 30.10.2017.
  2. Keijo Lehto: Suomalaisten seitsenpäiväisten sanomalehtien linjapapereiden synty ja muutos 1971–2005 (pdf) 2006. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Viitattu 9.6.2018. Suomi
  3. Kalliokoski, Maria: Verkon voima keskustelussa. Aamulehti, 16.2.2013, s. B23.
  4. Nokian Uutisten päätoimittaja vaihtuu Aamulehti. 21.6.2021. Tampere: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 25.6.2021.
  5. Levikkialue, Kainuunsanomat.fi, viitattu 2.6.2013
    Levikintarkastus, Mediatutkimus, viitattu 2.6.2013.
  6. Levikkitrendihaku Media Audit Finland. Viitattu 25.2.2017.

Aiheesta muualla muokkaa