Kaijala
Kaijala (vuodesta 1948 lähtien venäjäksi Токарево, Tokarevo) oli Viipurin läänin Johanneksen pitäjän suurin kylä. Se sijaitsi Rokkalanjoen laaksossa. Matkaa Viipuriin maanteitse oli 25 kilometriä sekä Pietariin 115 kilometriä. Ennen talvisodan syttymistä kylässä asui lähes 1 000 ihmistä, ja siellä oli kansakoulu, kaksi kauppaa, nuorisoseurantalo ja suojeluskuntatalo.[1]
Historiaa muokkaa
Ensimmäiset asukkaat muuttivat Kaijalaan yli 5 000 vuotta sitten. Kylässä tehtiin 1930-luvulla aktiivisesti kaivauksia, jotka alkoivat, kun vasta 17-vuotias Eino Väntsi löysi noin 50 palaa keramiikkaa kaivaessaan maata omenapuun istuttamista varten kotitalonsa pihassa. Väntsi kirjoitti asiasta kansallismuseoon, joka lähetti Sakari Pälsin toteamaan, millaisesta löytöpaikasta on kysymys. Varsinaisia kaivauksia Väntsin tilalla johti Aarne Äyräpää, jonka mukaan Kaijala on tuohon aikaan sijainnut meren rannalla. Kun maanpinta jääkauden jälkeen jatkoi kohoamistaan, siirtyi asutus hiljalleen loittonevan veden perässä.[1]
Ennen sotia Kaijala oli Johanneksen pitäjän suurin kylä, jossa oli noin 1 000 asukasta.[2] Maantie kylään erkani Suurmäen risteyksestä kulkien kangastyyppisen metsätaipaleen läpi, kunnes laskeutui kohti kyläaukeaa. Tie ylitti Myllyojan, joka laski metsän ympäröimän Suurjärven vedet Kosen- eli Rokkalanjokeen. Joki sekä sitä seuraileva Viipurin-Kuolemajärven maantie kuuluivat oleellisena osana Kaijalan kylämaisemaan. Joen yli johti kolme puusiltaa: alakylässä Hörkönsilta, keskikylässä Mattilansilta ja yläkylässä Tontinsilta. Neljän kilometrin matkalla joessa oli kuusi koskea: Ilokoski, Mattilankoski, Lahokoski, Lieppikoski, Rastaankoski ja Pyhäkoski. Kylään laskettiin kuuluvaksi joen pohjoispuolella sijainnut Metsäkylä ja siitä kaakkoon oleva laaja Harraissuo, jota oli alettu raivata maanviljelykselle.
Kaijala oli tyypillinen maanviljelyskylä. Sen peltopinta-ala oli noin 1 000 hehtaaria. Savimultapellot tuottivat muun muassa perunaa, lanttua, kaalia, naurista, ruista, kauraa, ohraa ja vehnää. Lisäksi puutarhanviljely oli laajinta koko pitäjässä. Karjan päätuote, maito, toimitettiin kulutuskeskuksiin kirkonkylään, Rokkalaan ja Uuraaseen sekä Valiolle, jolle valmistui toimitalo 1930-luvun loppupuolella. Lisätuloja kyläläiset hankkivat Uuraan satamasta sekä Hackmanin selluloosatehtaasta. Kylän omaa teollisuutta edustivat joessa sijainneet Rastaan mylly ja saha, sekä Paakkasen mylly. Kylässä oli myös pajoja. Henkilöautojakin oli neljä.[3]
Johanneksen väestö asutettiin jatkosodan jälkeen Turun seudulle seuraaviin kuntiin: Kaarina, Kuusisto, Lieto, Paimio ja Piikkiö.[4]
Kaijala nykyisin muokkaa
Nyky-Venäjällä Tokarevo on osa Johanneksen eli Sovetskin kaupunkikuntaa. 790 asukkaan Tokarevo on kaupunkikunnan kolmanneksi suurin taajama Johanneksen ja Nuoraan (Sokolinskoje) jälkeen.[5] Kylässä on pari kauppaa, joitakin Suomen-aikaisia puutaloja, raunioituneita neuvostorakennelmia ja suuri kesken jäänyt betoniluuranko. Taajama on nimetty Puna-armeijan Itämeren-laivaston ilmavoimien laivueen päällikön N. A. Tokarevin (1907–1944) mukaan.[6]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Kaijala, Kylä Karjalassa Viipurin läänin Johanneksen pitäjässä, ISBN 952-91-2757-X, Gummerus 2000.
- ↑ Tatudo: Ensimmäinen "kotiseutumatkani" Johannekseen (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Johannes-seura ry: historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 127. Helsinki: Otava, 1950.
- ↑ Всероссийская перепись населения 2010 года. Ленинградская область. (2010 Väestötutkimus. Leningradin oblasti.) (rar) petrostat.gks.ru. Arkistoitu 15.6.2018. Viitattu 10.8.2014. (venäjäksi)
- ↑ Suomalainen Matkaopas: Karjala, ISBN 978-952-9715-40-4, Suomalainen Matkaopas Finnish Guidebooks Oy 2011.