Kahvivero
Kahvivero on Suomessa vuosina 1939–1942 ja 1948–1954 käytössä ollut valmistevero, jota paahtimon tuli maksaa paahdetusta kahvista valtiolle. Kalenterikuukauden aikana kauppaan toimitetusta kahvista oli maksettava vero lääninrahastoon viimeistään seuraavan kuukauden 15. päivänä. Vuosina 1948–1954 vero tuli maksaa leima- ja valmisteverokonttorin postisiirtotilille 45 vuorokauden kuluessa kuukauden päättymisestä. Ulkomaille viety kahvi oli verosta vapaata. Valmisteverolain noudattamista valvoi leima- ja valmisteverokonttori.
Paahtimon oli kiinnitettävä kahvipakkaukseen leima- ja valmisteverokonttorin hyväksymä veronauha, jossa oli merkittynä kahvin laatu ja määrä, paahtimon nimi ja kotipaikka sekä veron määrä. Veronauha oli kiinnitettävä pakkaukseen siten, että se katkesi pakkausta avattaessa.
Veroa maksettiin säännöstelyn ulkopuolella myytävästä kahvista.[1]
Kahviveron tuotto oli 1941 vähäinen ja vuonna 1942 sitä ei ollut ollenkaan, koska saatavuuden heikkennyttyä kahvia ei enää laskettu vapaaseen kauppaan. Kahvia saatiin Suomeen uudestaan vasta 1940-luvun puolivälissä, ja vero otettiin käyttöön uudelleen 1948, jolloin kahvia oli taas enemmän saatavilla. Verolla haluttiin tasapainottaa valtion budjettia. Lakia jatkettiin vuosittain, vaikka siitä ensin suunniteltiin pysyvää. Veron tuotto oli suurimmillaan vuonna 1949, jolloin se oli 2,02 prosenttia valtion verotuloista. Verokahvin vapaa myynti päättyi 1950, ja sitä alettiin jakaa korttia vastaan. Kahvin säännöstely päättyi ja kahviverolaki kumottiin maaliskuussa 1954, mutta tullia ja liikevaihtoveroa kannettiin edelleen senkin jälkeen.[2]
Lähteet muokkaa
- Laki kahvista suoritettavasta verosta, 390/1939