Kaarina Turunen

suomalainen näyttelijä

Liisa Kaarina Turunen (s. 28. syyskuuta 1943 Pielisjärvi) on suomalainen näyttelijä. Hän työskenteli Lahden kaupunginteatterin riveissä lähes puoli vuosisataa.

Kaarina Turunen ja Ola Johansson Lahden kaupunginteatterissa 1972.

Ura muokkaa

Kaarina Turunen aloitti Lahden kaupunginteatterin näyttelijänä vuonna 1963. Kiinnitystä kesti aina vuoteen 2011, jolloin hän jäi eläkkeelle. Turusen näyttämötaiteellisia tehtäviä olivat muun muassa Ellen Salpakari Väinö Linnan tekstiin perustuvassa näytelmässä Täällä Pohjantähden alla ja kohtalokas Malviina Hella Wuolijoen teoksessa Niskavuoren nuori emäntä. Edelleen Turunen tulkitsi nimiosan komediassa Shirley Valentine ja Gina Ekdalin osan Henrik Ibsenin klassikkonäytelmässä Villisorsa.[1] Turusen jäähyväisnäytelmä oli Kalenteritytöt.[2]

Eläkkeellä ollessaan Turunen on näytellyt muun muassa Miikkulan kesäteatterin näytelmässä Onnenmaa, joka perustuu Markku Pölösen tangoelokuvaan Onnen maa.

Kaarina Turunen on ollut mukana myös erinäisissä televisiotuotannoissa. Vuosina 1978–1981 hän näytteli Karin Hansenia MTV3:n draamasarjassa Rauhanranta 12. Draamasarjassa Tuliportaat (Yle TV1, 1998) hän tulkitsi Ria af Näfverhornin roolin ja sarjassa Karjalan kunnailla (Yle TV2, 2007–2009) hän näytteli Helinä Koskista. Turunen on näytellyt myös elokuvassa Lieksa! (2007).

Yksityiselämä muokkaa

Turusen vanhemmat ovat autoilija Matti Turunen ja ompelija Tyyne Kortelainen. Hän avioitui juontaja Reijo Salmisen kanssa 1965. Heillä on kaksi lasta: näyttelijä Eppu Salminen (oik. Jarmo Juhani Salminen, s. 1965) ja stand up -koomikko Krisse Salminen (oik. Heidi Kristiina Salminen, s. 1976). Eppu Salmisen poika on näyttelijä Roope Salminen.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Teatterit ja teatterintekijät 2005, s. 724
  2. Tuomikoski, Mikko: Kaarina Turunen esiintyy eläkkeelläkin Yle Uutiset. 21.5.2011.

Aiheesta muualla muokkaa