KHL:n varaustilaisuus 2009

KHL:n varaustilaisuus 2009 oli ensimmäinen KHL-liigan järjestämä nuorten pelaajien varaustilaisuus. Tilaisuus pidettiin 1. heinäkuuta 2009. Tilaisuuteen osallistui vain 23 KHL-seuraa Himik Voskresenskin ja Vitjaz Tšehovin jättäytyessä pois taloudellisen tilanteen vuoksi. Liigan ensi kaudella todennäköisesti liittyvä Avtomobilist Jekaterinburg osallistui sen sijaan tilaisuuteen. Pääasiassa tilaisuudessa varattiin venäläisiä pelaajia. Ensimmäinen varaus oli TsSKA Moskovan varaama puolustaja Mihail Pašnin. Yhteensä varaustilaisuudessa varattiin neljässä kierroksessa 86 pelaajaa, vaikka 91 varausvuoroa oli käytettävissä. HK MVD jätti käyttämättä kaikki varausvuoronsa, kuin myös muutama muu joukkue viimeisten vuorojensa kanssa.[1]

Systeemi muokkaa

Varausjärjestys oli suoraan kuluneen kauden runkosarjan loppusijoitukset huonoimmasta alkaen varauskierros kerrallaan. Avtomobilist Jekaterinburg, joka ei ollut mukana viime kaudella, varasi viimeisenä. Kaksi huonoiten menestynyttä joukkuetta, Himik Voskresensk ja Vitjaz Tšehov, eivät kuitenkaan osallistuneet tilaisuuteen, joten ensimmäisen vuoron sai Dynamo Minsk. Dynamo Minsk oli myynyt ensimmäisen vuoronsa TsSKA Moskovalle, joka sai suorittaa KHL:n historian ensimmäisen pelaajavarauksen.[1]

Joukkueet saivat varata 17–21 -vuotiaita pelaajia, joilla ei ollut minkään asteista sopimusta toisen KHL-seuran kanssa. Seurat saivat varata kukin omista juniorijoukkueistaan yhteensä 15 pelaajaa, joita muut seurat eivät saaneet varata. Seuroilla on nyt yksinoikeus tehdä sopimus varaamiensa venäläispelaajien kanssa kunnes he täyttävät 28 vuotta.[1]

Pelaajalista muokkaa

Venäläiset kykyjenetsijät luetteloivat 749 varattavaa pelaajaa Venäjältä, Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Näistä valtaosa, 558 oli venäläisiä.[2] Seuraavana kykyjenetsijöiden tekemä varattavien pelaajien top 5 luettelo:

Pohjois-Amerikka[3]
Eurooppa[4]
Venäjä[5]
1. John Tavares
2. Jordan Schroeder
3. Matt Duchene
4. Brayden Schenn
5. Evander Kane
1. Victor Hedman
2. Magnus Pääjärvi-Svensson
3. Jacob Josefson
4. Erik Karlsson
5. Mattias Tedenby
1. Mihail Pašnin
2. Artem Tomilin
3. Nikita Zaitsev
4. Andrei Leonov
5. Jevgeni Rybnitski

Varaukset muokkaa

Varaustilaisuuden aktiivisimmat varausten hankkijat olivat HK Atlant yhdellätoista varauksella ja SKA Pietari yhdeksällä varauksella. Eniten pelaajia varattiin paljon juniorityötä tekevästä MHK Krylja Sovetovista. Yleisesti ulkomaalaisia pelaajia varattiin nihkeästi, esimerkiksi kanadalaisia varattiin koko tilaisuudessa vain kaksi kykyjenetsijöiden lupauksista huolimatta. Eräät seurat, kuten SKA Pietari, varasivat ulkomaalaisia pelaajia aktiivisesti siinä toivossa, että he suuntaisivat Venäjälle jos ura ei aukene Pohjois-Amerikassa. Toiset seurat pyrkivät varaamaan nuorten venäläislupausten oikeudet itselleen. TsSKA Moskova luopui neljästä varausvuorosta, jotta saisi varattua suurlupauksen Pašninin. Muutama joukkue jätti kokonaan varaamatta: HK MVD jätti vuoronsa väliin ja HK Traktor Tšeljabinsk myi kaikki vuoronsa.[1]

Kierros 1 muokkaa

# Pelaaja Maa KHL-joukkue Joukkue [6]
Himik Voskresensk
HK Vitjaz Tšehov
1 Mihail Pašnin (puolustaja)   HK TsSKA Moskova (Dynamo Minskiltä) Metšel Tšeljabinsk
2 Mihail Stefanovitš (hyökkääjä)   Dynamo Minsk (Metallurg Novokuznetskilta, TsSKA Moskovan kautta) Quebec Remparts, QMJHL
3 Dmitri Šikin (maalivahti)   HK Amur Habarovsk Kristall Elektrostal
4 Nikita Zaitsev (puolustaja)   HK Sibir Novosibirsk MHK Krylja Sovetov
5 Jätti vuoron käyttämättä HK MVD
6 Dmitri Gromov (puolustaja)   HK Severstal Tšerepovets MHK Krylja Sovetov
7 Jätti vuoron käyttämättä HK Avangard Omsk
8 Harri Säteri (maalivahti)   SKA Pietari (Barys Astanalta) Tappara, SM-liiga
9 Vadim Jastšuk (hyökkääjä)   HK Neftehimik Nižnekamsk HK Belgorod
10 Ignat Zemtšenko (hyökkääjä)   HK Severstal Tšerepovets (Lada Toljatilta) MHK Krylja Sovetov
11 Jevgeni Molotilov (puolustaja)   HK Atlant (Traktor Tšeljabinskiltä) Guelph Storm, OHL
12 Ramis Sadikov (maalivahti)   SKA Pietari (Torpedo Nižni Novgorodilta) HK Rys
13 Roberts Bukarts (hyökkääjä)   Dynamo Riika HK Krylja Sovetov Moskova
14 Vladimír Růžička (hyökkääjä)   SKA Pietari (Spartak Moskovalta) HC Slavia Praha, Tšekin Extraliga
15 Tomáš Tatar (hyökkääjä)   SKA Pietari HKm Zvolen, Slovakian Extraliga
16 Andrej Bykov (hyökkääjä)    HK Dynamo Moskova Fribourg-Gottéron, National League A
17 Aleksandr Savoskin (puolustaja)   HK Metallurg Magnitogorsk HK Krylja Sovetov Moskova
18 Kirill Gotovets (puolustaja)   Dynamo Minsk (TsSKA Moskovalta) Shattuck-Saint Mary's, Yhdysvaltain High School
19 Magnus Pääjärvi-Svensson (hyökkääjä)   HK Lokomotiv Jaroslavl Timrå IK, Elitserien
20 Stefan Stepanov (puolustaja)   HK Atlant HK Krylja Sovetov Moskova
21 Aleksandr Ševtšenko (hyökkääjä)   HK Atlant (Ak Bars Kazanilta) HK Belgorod
22 Jevgeni Rybitski (puolustaja)   HK Lada Toljatti (Salavat Julajev Ufalta) Ižstal Iževsk
23 Ondřej Roman (hyökkääjä)   HK Avtomobilist HC Vítkovice, Tšekin Extraliga

Kierros 2 muokkaa

# Pelaaja Maa KHL-joukkue Joukkue [6]
Himik Voskresensk
HK Vitjaz Tšehov
24 Teemu Pulkkinen (hyökkääjä)   Dynamo Minsk Jokerit, SM-liiga
25 Andrei Leonov (hyökkääjä)   SKA Pietari (Metallurg Novokuznetskilta) Kristall Elektrostal
26 Artem Tomilin (hyökkääjä)   HK Amur Habarovsk HK Krylja Sovetov Moskova
27 Michal Řepík (hyökkääjä)   HK Sibir Novosibirsk Rochester Americans, AHL
28 Aleksandr Gogolev (hyökkääjä)   HK Spartak Moskova (HK MVD:ltä) MHK Krylja Sovetov
29 Vitali Popov (hyökkääjä)   HK Severstal Tšerepovets MHK Krylja Sovetov
30 Roman Rukavišnikov (puolustaja)   HK Atlant (Avangard Omskilta) HK Rys
31 Aleksadr Ataev (puolustaja)   HK Dynamo Moskova (Barys Astanalta) HK Krylja Sovetov Moskova
32 Erik Karlsson (puolustaja)   HK Lokomotiv Jaroslavl (Neftehimik Nižnekamskilta) Frölunda HC, Elitserien
33 Juri Šeremetiev (hyökkääjä)   HK TsSKA Moskova (Lada Toljatilta Barys Astanan kautta) Halifax Mooseheads, QMJHL
34 Antonin Melka (puolustaja)   SKA Pietari (Traktor Tšeljabinskilta) HC Kladno, Tšekin Extraliga
35 Kaspars Daugavins (hyökkääjä)   HK Torpedo Nižni Novgorod Binghamton Senators, AHL
36 Roberts Ekimovs (hyökkääjä)   Dynamo Riika Brynäs IF, Elitserien
37 Artem Voronin (hyökkääjä)   HK Spartak Moskova MHK Krylja Sovetov
38 Jätti vuoron käyttämättä HK Metallurg Novokuznetsk (SKA Pietarilta)
39 Jyri Niemi (puolustaja)   SKA Pietari (Dynamo Moskovalta Traktor Tšeljabinskin kautta) Saskatoon Blades, WHL
40 Mattias Tedenby (hyökkääjä)   HK Atlant (Metallurg Magnitogorksilta Avangard Omskin kautta) HV 71, Elitserien
41 Mikael Granlund (hyökkääjä)   Dynamo Minsk (TsSKA Moskovalta) Kärpät, SM-liiga
42 Jaroslav Januš (maalivahti)   HK Lokomotiv Jaroslavl Erie Otters, OHL
43 Jiří Tlustý (hyökkääjä)   HK Atlant Toronto Marlies, AHL
44 Jätti vuoron käyttämättä Ak Bars Kazan
45 Mihail Grigoriev (puolustaja)   HK Salavat Julajev Ufa Južni Ural Orsk
46 Aleksei Filippov (hyökkääjä)   HK Avtomobilist MHK Krylja Sovetov

Kierros 3 muokkaa

# Pelaaja Maa KHL-joukkue Joukkue [6]
47 Petr Jeremin (maalivahti)   HK Atlant (Himik Voskresenskilta) Kristall Elektrostal
HK Vitjaz Tšehov
48 Artem Demkov (hyökkääjä)   Dynamo Minsk Acadie-Bathurst Titan, QMJHL
49 Georgi Dulnev (puolustaja)   HK Metallurg Novokuznetsk Kristall Elektrostal
50 Sergei Tšistjakov (hyökkääjä)   HK Spartak Moskova (Amur Habarovskilta) Kristall Elektrostal
51 Simon Hjalmarsson (hyökkääjä)   HK Sibir Novosibirsk Borås HC, Allsvenskan
52 Jätti vuoron käyttämättä HK MVD
53 Kirill Svjazov (puolustaja)   HK Severstal Tšerepovets MHK Krylja Sovetov
54 Artem Venskel (puolustaja)   HK Atlant (Avangard Omskilta) HK Vitjaz Tšehov
55 Boris Novikov (puolustaja)   Barys Astana MHK Krylja Sovetov
56 Zach Kassian (hyökkääjä)   HK Dynamo Moskova (Neftehimik Nižnekamskilta) Peterborough Petes, OHL
Himik Voskresensk (Lada Toljatilta)
57 Jegor Antropov (puolustaja)   HK Atlant (Traktor Tšeljabinskilta) Belje Medvedin
58 David Květoň (hyökkääjä)   HK Atlant (Torpedo Nižni Novgorodilta Avangard Omskin kautta) HC Ocelaři Třinec, Tšekin Extraliga
59 Ainars Podzins (hyökkääjä)   Dynamo Riika HK Krylja Sovetov Moskova
60 Juraj Mikúš (hyökkääjä)   HK Spartak Moskova HK 36 Skalica, Slovakian Extraliga
61 Jakob Josefson (hyökkääjä)   SKA Pietari Djurgårdens IF, Elitserien
62 Erik Gudbranson (puolustaja)   HK Dynamo Moskova Kingston Frontenacs, OHL
63 Marat Zaripov (hyökkääjä)   HK Metallurg Magnitogorsk Metšel Tšeljabinsk
64 Juri Lavtretski (maalivahti)   Dynamo Minsk (TsSKA Moskovalta) Kapitan Stupino
65 Nikolai Suslo (hyökkääjä)   HK Lokomotiv Jaroslavl HK Gomel, Valko-Venäjän Extraliga
66 Jhonas Enroth (maalivahti)   HK Atlant Portland Pirates, AHL
67 Oleg Li (hyökkääjä)   HK Spartak Moskova (Ak Bars Kazanilta) Fargo Force, USHL
68 Ilja Ivanovski (hyökkääjä)   HK Salavat Julajev Ufa HK Vitjaz Tšehov
69 Richard Pánik (hyökkääjä)   HK Avtomobilist HC Ocelaři Třinec, Tšekin Extraliga

Kierros 4 muokkaa

# Pelaaja Maa KHL-joukkue Joukkue [6]
Himik Voskresensk
HK Vitjaz Tšehov
70 Sergei Sheleg (puolustaja)   Dynamo Minsk Sudbury Wolves, OHL
71 Maksim Matuškin (puolustaja)   HK Metallurg Novokuznetsk IF Björklöven, Allsvenskan
72 Jätti vuoron käyttämättä HK Lada Toljatti (Amur Habarovskilta)
73 Kristoffer Berglund (puolustaja)   HK Sibir Novosibirsk IF Sundsvall Hockey, Allsvenskan
74 Aleksandr Fedoseev (hyökkääjä)   HK TsSKA Moskova (HK MVD:ltä) MHK Krylja Sovetov
75 Artur Ganzvind (hyökkääjä)   HK Severstal Tšerepovets MHK Krylja Sovetov
76 Aleksandr Toropov (puolustaja)   HK Avangard Omsk HK Avangard Omsk
77 Kirill Alenikov (puolustaja)   Barys Astana HK Metallurg Magnitogorsk
78 Miro Hovinen (puolustaja)   HK Dynamo Moskova (Neftehimik Nižnekamskilta) Espoon Blues, Nuorten SM-liiga
79 Sergei Rabukhin (hyökkääjä)   HK Lada Toljatti CSK VVS Samara
80 Michal Jordan (puolustaja)   SKA Pietari (Traktor Tšeljabinskilta) Plymouth Whalers, OHL
81 Aleksandr Frolenkov (puolustaja)   HK Torpedo Nižni Novgorod Belje Medvedin
82 Andris Dzerins (hyökkääjä)   Dynamo Riika Kingston Frontenacs, OHL
83 Victor Hedman (puolustaja)   HK Spartak Moskova MODO Hockey, Elitserien
Himik Voskresensk (SKA Pietarilta)
84 Pavel Bondarevski (hyökkääjä)   HK Neftehimik Nižnekamsk (Dynamo Moskovalta) HK Rys
85 Oliver Ekman-Larsson (puolustaja)   HK Metallurg Magnitogorsk Leksands IF, Allsvenskan
86 Simon Bertilsson (puolustaja)   HK Metallurg Magnitogorsk (TsSKA Moskovalta) Brynäs IF, Elitserien
87 Toni Rajala (hyökkääjä)   HK Lokomotiv Jaroslavl Tampereen Ilves, SM-liiga
88 Dmitri Švidenko (puolustaja)   HK Atlant HK Spartak Moskova
89 Taylor Hall (hyökkääjä)   Ak Bars Kazan Windsor Spitfires, OHL
90 Jegor Martinov (puolustaja)   HK Salavat Julajev Ufa Metšel Tšeljabinsk
91 Kirill Badulkin (puolustaja)   HK Avtomobilist Metšel Tšeljabinsk

Lähteet muokkaa

  1. a b c d KHL Entry Draft International Hockey News. Viitattu 24.7.2009. (englanniksi)
  2. Players List For Kontinental Hockey League Junior Draft en.khl.ru. 22.05.2009. KHL. Arkistoitu 3.7.2009. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  3. Final Junior Players Classification, North American Players (pdf) KHL. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. Final Junior Players Classification, European Players (pdf) KHL. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  5. Final Junior Players Classification, Russian Players (pdf) KHL. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  6. a b c d KHL:n virallinen luettelo varatuista en.khl.ru. KHL. Arkistoitu 14.6.2009. Viitattu 27. kesäkuuta 2009. (englanniksi)