Jumala on kuollut
Jumala on kuollut (saks. Gott ist tot) on Friedrich Nietzschen (1844–1900) laajalti lainattu lausahdus. Se löytyy ensimmäisen kerran hänen teoksestaan Iloinen tiede, sekä osasta 108 (Uusia taisteluja) että osasta 125 (Hullu ihminen). Myöhemmin se esiintyy myös Nietzschen teoksessa Näin puhui Zarathustra.
Alkuperäiset tekstit kuuluvat näin:
»Buddhan kuoltua näytettiin vielä vuosisatojen kuluessa hänen varjoaan eräässä luolassa – suunnatonta kaameaa varjoa. Jumala on kuollut: mutta koska ihmiset ovat sellaisia kuin he ovat, voi olla vielä vuosituhansien aikana luolia, joissa näytetään hänen varjoansa. – Ja me – meidän täytyy voittaa vielä hänen varjonsakin![1]»
(Iloinen tiede 108)
»Emmekö vielä kuule hälinää, joka syntyy, kun haudankaivajat hautaavat Jumalan? Emmekö vielä tunne mätänevän Jumalan hajua? – jumalatkin mätänevät! Jumala on kuollut! Jumala pysyy kuolleena! Ja me olemme hänet surmanneet! Kuinka me lohduttaudumme, me kaikkien murhaajien murhaajat? Pyhin ja mahtavin, mitä maailma on tähän saakka omistanut, on vuodattanut verensä kuiviin meidän veitsiemme alla, – kuka pyyhkii meistä tämän veren?[2]»
(Iloinen tiede 125)
»Mutta ollessaan yksin Zarathustra puhui sydämelleen näin: ”Voiko se olla mahdollista! Tuo vanha pyhä mies ei ole metsässään vielä kuullut mitään siitä, että Jumala on kuollut!”[3]»
(Näin puhui Zarathustra, esipuhe, 2)
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Nietzsche, Friedrich: Iloinen tiede, s. 105. (Die fröhliche Wissenschaft, 1882.) Suom. J. A. Hollo. Uusi painos (1. painos 1963). Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-15129-0.
- ↑ Nietzsche 2004, s. 116.
- ↑ Nietzsche, Friedrich: Näin puhui Zarathustra: Kirja kaikille eikä kenellekään, s. 9. (Also sprach Zarathustra: Ein Buch für alle und keinen, 1883–1885.) Suom. J. A. Hollo (1. painos 1961). Helsingissä: Otava, 2001. ISBN 951-1-17871-7.