Jukolan viesti

Suomessa vuosittain järjestettävä viestisuunnistuskilpailu

Jukolan viesti on viestisuunnistuskilpailu, joka on järjestetty Suomessa vuodesta 1949 lähtien. Kilpailu pidetään vuosittain eri puolilla Suomea kesäkuun 13. ja 19. päivän välillä. Kilpailun nimi tulee Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä.

Jukolan viesti
Tyyppi viestisuunnistuskilpailu
Järjestämistiheys vuosittain
Tapahtumapaikka  Suomi
Ensimmäisen kerran 1949
Järjestäjä Kaukametsäläiset ry
Kotisivut
Jukolan viestin lähtö vuonna 2008
Salo-Jukolan portti
Kalevan Rastin ankkuri Fabian Hertner johtaa joukkueen 2012 Valio-Jukolan voittoon.

Jukolan viestissä on seitsemän osuutta, joiden pituus vaihtelee 7 ja 15 kilometrin välillä, ja sen lähtö on lauantaina kello 23. Voittajajoukkue saapuu maaliin aikaisin sunnuntaiaamulla, noin kello 6 ja 7 välillä, ja viimeiset joukkueet iltapäivällä ennen maalin sulkeutumista klo 14.[1]

Vuosina 1951–1977 Jukolan viestin yhteydessä naisten kilpailu käytiin Venlojen juoksu -nimisenä yksilökilpailuna, mutta vuonna 1978 kilpailu muutettiin kolmiosuuksiseksi, vuodesta 1981 lähtien neliosuuksiseksi Venlojen viestiksi, joka käydään päivänvalon aikaan lauantai-iltapäivällä.[1]

Jukolan sekä Venlojen viestiin osallistuu niin kansainvälisiä kilpasuunnistajia kuin kuntoilijoitakin. Kaikilla joukkueilla tasosta riippumatta on samat radat.[2] Kaikilla osuuksilla on hajonta.[3]

Nuorille suunnistajille on vuodesta 1986 lähtien järjestetty elokuussa erillisenä kilpailuna Nuorten Jukola -viesti, joka on seitsenosuuksinen kilpailu 11–18-vuotiaille.[1]

Jukolan historia muokkaa

Vuonna 1945 Ruotsissa aloitetun Tiomilan esimerkin mukaan heräsi pääkaupunkiseudun suunnistajien keskuudessa ajatus omasta suuresta suunnistusviestistä. Syksyllä 1947 ryhdyttiin pienessä piirissä puuhaamaan tällaista viestiä ja sen järjestämiseksi erillistä ryhmää. Sodan jälkeisissä oloissa taloudelliset edellytykset ison viestin järjestämiseksi eivät olleet kovinkaan hyvät. Ratkaisevana tekijänä oli Helsingin Sanomien saaminen mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Järjestämisestä vastaava ryhmä perustettiin 30. kesäkuuta 1948, ryhmä sai nimekseen Kaukametsäläiset ry. Yhdistyksen tehtävänä on huolehtia Jukolan viestin järjestämisestä Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen hengessä.[4]

Ensimmäinen Jukolan viesti järjestettiin 12.13. kesäkuuta 1949 pääkaupunkiseudulla. Sen lähtö oli Helsingin maalaiskunnassa ja maali Helsingissä. Siihen osallistui 41 joukkuetta. Toisesta kilpailusta lähtien Jukolan viestissä on viety kaukametsäläisten laatimaa viestisanomaa. Kilpailun voittaneen joukkueen jäsenen tulee maaliin tultuaan lukea ääneen sanoma, joka käsittelee jotain ajankohtaista teemaa ja on suunnattu jollekin taholle.[5] Neljäkymmentä kertaa sanoman laati Matti Salmenkylä. Vuosina 2005–2009 sanoman laati Antero Viherkenttä. Vuodesta 2010 alkaen sanoman on tehnyt Seppo Väli-Klemelä.

Jukolan viestin tilastot muokkaa

Jukolan viestin menestyksekkäin joukkue voittojen määrässä on Helsingin Suunnistajat kahdeksalla voitollaan ja maratontilaston kärjessä (vuoden 2022 viestin jälkeen) on norjalainen Halden SK 435 pisteellä.[6] Menestyksekkäimmät urheilijat ovat Erkki Aro ja Juhani Salmenkylä seitsemällä viestivoitollaan. Eniten osallistumiskertoja on Seppo Tammelalla, vuoteen 2022 mennessä 62 osallistumiskertaa[7].

Jukolan viestissä on kolmenkymmenen parhaan joukkoon sijoittunut muu kuin suomalainen, ruotsalainen tai norjalainen seura 15 kertaa:

  • vuonna 1975 oli tšekkoslovakialainen SK Slavia 24:s
  • vuonna 1980 oli tšekkoslovakialainen CSTV kahdeksas
  • vuonna 1995 oli sveitsiläinen Solv 27:s
  • vuonna 1999 oli tanskalainen Farum-Tisvilde OK kymmenes, vuonna 2000 kahdeksas ja vuonna 2005 kahdeksas.
  • vuonna 2011 oli liettualainen OSK IGTISA 21:s ja vuonna 2014 29:s.
  • vuonna 2015 oli sveitsiläinen OLV Baselland 21:s, vuonna 2018 28:s, vuonna 2019 28:s ja vuonna 2021 30:s.
  • vuonna 2017 oli sveitsiläinen Ol Norska 20:s, vuonna 2021 19:s ja vuonna 2023 yhdeksäs.

Ruotsalainen IFK Södertälje on ainoa seura, joka on samana vuonna (1991) voittanut sekä Jukolan viestin että Venlojen viestin.

Kilpailut muokkaa

Lippu on niiden suunnistajien kohdalla, joiden kotimaa on eri kuin seuran.
J = Joukkueita; M = Maaliin päässeitä

Vuosi Nimi Kunta Maasto J M Voittaja Voittajajoukkue Järjestäjäseurat
1949    
Helsingin lähialue
Helsingin maalaiskunnan Ruskeasannalta Korson ja Sipoon Östersundomin kautta Helsingin Tapanilaan 41 15   Helsingin Suunnistajat (1.) Erkki Seväkivi, Erkki Kupiainen, Arvid Kokko, Runo Harmo, Erkki Aro, Aarne Salminen, Eino Huuhka[8] Kaukametsäläiset, Helsingin Kisa-Toverit, Helsingin Suunnistajat, Helsingin Toverit, IF Sibbo-Vargarna, IK Örnen, Korson Kunto, Mellunkylän Kontio, Savion Sampo, Suomenlinnan Urheilijat, Suunta Veikot ja Tapanilan Erä
1950   
NurmijärviHelsingin mlk
PalojokiSeutulaKeimolaLahnusEtelälahtiMyllykoski 62 45   Helsingin Suunnistajat (2.) Veijo Salonen, Tapio Haarma, Aarne Salminen, Runo Harmo, Juhani Salmenkylä, Erkki Aro, Eino Huuhka[9] Helsingin IFK, Helsingin Suunnistajat, Helsingin Toverit, Hirvet, IK Örnen, Reima 7, Suomenlinnan Urheilijat ja Tapanilan Erä
1951   Hollola Hollolan lentokenttä 71 37   IK Örnen (1.) Henry Sell, Karl-Erik Sjödahl, Raymond Sell, Thomas Knichter, Sven-Erik Fagerholm, Birger Malmström, Leo Backman[10][11] Lahden Suunnistajat -37
1952    VanajaHämeenlinna Miemala 83 57   Helsingin Suunnistajat (3.) Juhani Hämäläinen, Runo Harmo, Olavi Mäenpää, Eino Huuhka, Arvo Ek, Juhani Salmenkylä, Erkki Aro[11] Hämeenlinnan Tarmo
1953   Valkeala Savero ja Utti 82 31   Helsingin Suunnistajat (4.) Matti Salmenkylä, Juhani Hämäläinen, Einar Virtanen, Olavi Mäenpää, Juhani Salmenkylä, Erkki Aro, Arvo Ek[11][12] Utin Haukat
1954   Lahti Arkiomaa 96 71   Hämeenlinnan Suunnistajat (1.) Eero Majuri, Viljo Talvisilta, Emil Lemmetty, Seppo Lehtinen, Aarre Laine, Eino Hakala, Esa Ravea[11][13][14] Lahden Suunnistajat -37
1955   Kangasala Säynäjärvi 115 83   Asikkalan Raikas (1.) Martti Tuomaila, Aulis Kivistö, Soini Jussila, Esko Nurminen, Esko Vainio, Seppo Peltonen, Mikko Salokannel[11][15] Tampereen Pyrintö
1956   Riihimäki Paalijärvi 127 38   Helsingin Suunnistajat (5.) Seppo Hakoniemi, Arvo Ek, Olavi Mäenpää, Erkki Kupiainen, Teppo Laurikainen, Erkki Aro, Juhani Salmenkylä[11][16] Riihimäen Suunnistajat
1957   Virolahti Ravijoki 108 59   Helsingin Suunnistajat (6.) Matti Niemi, Olavi Mäenpää, Teppo Laurikainen, Erkki Kupiainen, Erkki Aro, Seppo Hakoniemi, Juhani Salmenkylä[11][17] Haminan Tarmo
1958   Pyhäjärvi Ul Vuotinainen 119 95   XYZ (1.) Seppo Hakoniemi, Yrjö Teeriaho, Aimo Niemelä, Matti Varuskivi, Hannu Virolainen, Tapani Luonteri, Osmo Niemelä[11][18] IK Örnen
1959   Tyrvää Vaununperä 134 112   Asikkalan Raikas (2.) Esko Riukka, Esko Vainio, Soini Jussila, Heino Avikainen, Mikko Salokannel, Jouko Tommola, Aulis Kivistö[19][11] Karkun Karku ja Suunta-Sepot
1960    KouvolaValkeala Rapojärvi 132 111   Helsingin Suunnistajat (7.) Matti Niemi, Matti Salmenkylä, Ilmo Hakkarainen, Erkki Aro, Teppo Laurikainen, Martti Mattila, Juhani Salmenkylä[20] Kouvolan Urheilijat
1961   Tammela Valkeaviita 143 113   Tampereen Pyrintö (1.) Rauno Hakala, Esko Kuusniemi, Matti Järvinen, Veli Kotkaslahti, Hannu Virtanen, Raimo Vehviläinen, Jorma Syrjänen[21][11] Turun Suunnistajat
1962   Orimattila Luhtikylä 173 119   Tampereen Pyrintö (2.) Rauno Hakala, Esko Kuusniemi, Veli Kotkaslahti, Matti Järvinen, Raimo Vehviläinen, Hannu Virtanen, Jorma Syrjänen[22][11] Lahden Hiihtoseura
1963   Kiikala Johannislund 154 86   Tampereen Pyrintö (3.) Rauno Hakala, Esko Kuusniemi, Kalevi Tarvainen, Jorma Syrjänen, Veli Kotkaslahti, Raimo Vehviläinen, Hannu Virtanen[23][11] Helsingin Suunnistajat
1964   Joutseno Vesikkola 178 136   Tampereen Poliisi-Urheilijat (1.) Eero Pekarila, Voitto Harjula, Ari Rantala, Kalervo Laurila, Harri Rantala, Mauri Rantala, Matti Rantala[24][11] Joutsenon Kullervo
1965   Petäjävesi Kintaus 210 195   IFK Hedemora (1.) Ingemar Johansson, Olle Johansson, Bengt Gustafsson, Kalle Johansson, Bengt Sjögren, Sven Gustafsson, Bertil Norman[25] Petäjäveden Petäjäiset
1966   Padasjoki Tarusjärvi 225 176   Tampereen Kilpa-Veljet (1.) Esko Rantanen, Pertti Heikkonen, Tarmo Vilen, Into Sandström, Taisto Moilanen, Reijo Kujansuu, Pauli Reunamäki[26] Asikkalan Raikas
1967   Halikko Hajala 264 214   Asikkalan Raikas (3.) Terho Ala-Heikkilä, Tapani Rautavuo, Esko Vainio, Veijo Tahvanainen, Pentti Rautavuo, Aulis Kivistö, Heino Avikainen[27] Halikon Hakoniskat
1968   Mäntsälä Kaukalampi 300 238   Asikkalan Raikas (4.) Terho Ala-Heikkilä, Tapani Rautavuo, Paavo Rautavuo, Heino Avikainen, Pentti Rautavuo, Aulis Kivistö, Veijo Tahvanainen[28] Mäntsälän Urheilijat
1969   Tyrvää Roismala 327 280   Liedon Parma (1.) Jukka Siivonen, Reijo Lehkonen, Raimo Jalonen, Timo Grönroos, Tapio Torpo, Timo Peltola, Tuomo Peltola[29] Suunta-Sepot
1970   Riihimäki Paarijoki 383 250   Helsingin Suunnistajat (8.) Rolf Hirn, Vesa Turku, Martti Mattila, Jorma Salminen, Seppo Korhonen, Juhani Salmenkylä, Markku Salminen[30] Hyvinkään Rasti ja Riihimäen Suunnistajat
1971   Vehkalahti Pyhältö 329 264   IK Örnen (2.) Harry Eklund, Kåre Lagerbohm, Arno Sell, Gus Gustavsen, Armo Pasonen, Kai Lillandt, Rolf Koskinen[31] Vehkalahden Veikot
1972   Paimio Motelli 443 365   Liedon Parma (2.) Reijo Lehkonen, Raimo Jalonen, Timo Grönroos, Tapio Torpo, Timo Peltola, Veikko Kiili, Tuomo Peltola[32] Turun Suunnistajat
1973   Hämeenlinna Miemala 435 308   Angelniemen Ankkuri (1.) Mikko Mannonen, Harri Laine, Heikki Paganus, Olli Knaapi, Jussi Salusvuori, Matti Mäkinen, Seppo Väli-Klemelä[33] Hämeenlinnan Tarmo
1974   Puumala Pistohiekka 411 344   Liedon Parma (3.) Raimo Jalonen, Tarmo Mäkeläinen, Reijo Lehkonen, Timo Grönroos, Timo Peltola, Veikko Kiili, Tuomo Peltola[34] Anttolan Urheilijat, Juvan Urheilijat ja Mikkelin Suunnistajat
1975   Kankaanpää Niinisalo 475 384   Alavuden Urheilijat (1.) Jukka Taimisto, Matti Hautala, Juhani Pikkarainen, Taisto Järvinen, Matti Taimisto, Jarmo Rönnqvist, Hannu Mäkirinta[35] Kankaanpään Urheilijat
1976   Tammisaari Spjutsböle 453 406   Gustavsbergs IF (1.) Tomas Wester, L-G Fransson, Magnus Haraldsson, Tomas Johansson, Leif Strandberg, Göran Andersson, Björn Nordin[36] OK Järven
1977   Ruokolahti Virmutjoki 471 395   Tampereen Yritys (1.) Jukka Jokela, Pekka Nyman, Tapani Huhta, Jouko Mäki, Ari Anjala, Erkki Ylikoski, Kimmo Rauhamäki[37] Imatran Suunnistajat ja Ruokolahden Suunnistajat
1978   Kuorevesi Halli 545 490   Järvenpään Palo (1.) Unto Kervinen, Jouko Torvikoski, Veijo Parviainen, Hannu Kurppa, Kimmo Juvonen, Pentti Jauhiainen, Markku Salminen[38] Eräpirkat, Jämsänkosken Retki-Veikot ja Kuoreveden Kärki
1979   Lapua Simpsiönvuori 594 523   Lyn (1.) Jon Kaarby, Arvid Röed, Eirik Ulseth, Jan Vidar Nielsen, Ivar Formo, Svein Jacobsen, Viggo Åberg[39] Lapuan Virkiä
1980   Rovaniemi Ounasvaara 508 455   OK Ravinen (1.) Lars Forsberg, Stefan Olsson, Tore Tjernlund, Claes Gustavsson, Arne Nåbo, Olle Nåbo, Lars Lönnkvist[40] Ounasvaaran Hiihtoseura
1981   Hyvinkää Kytäjä 753 495   Almby IK (1.) Hans Stridh, Stefan Branth, Leif Olsson, Kalle Fegerfelt, Björn Stenberg, Jörgen Mårtensson, Kjell Lauri[11] Rajamäen Kehitys ja Rajamäen Rykmentti
1982   Liperi Pärnävaara 728 647   OK Ravinen (2.) Stefan Olsson, Arne Nåbo, Tore Tjernlund, Lars Forsberg, Björn Rosendahl, Olle Nåbo, Lars Lönnkvist[41] Kalevan Rasti
1983   Valkeala Selänpää 807 742   Vehkalahden Veikot (1.) Pekka Fincke, Markku Joensuu, Jari Tepponen, Vesa Tervo, Pekka Jokimies, Hannu Lehtikangas, Timo Harju[42] Kouvolan Rasti -72
1984   Heinolan maalaiskunta Vierumäki 920 859   Almby IK (2.) Jan Granstedt, Roger Lönn, Stefan Branth, Björn Stenberg, Kjell Lauri, Bengt Levin, Jörgen Mårtensson[43] Helsingin Suunnistajat
1985 Laitilan-Jukola   Laitila Tulejärvi 937 838   Almby IK (3.) Jan Granstedt, Roger Lönn, Stefan Brant, Ulf Larsson, Björn Stenberg, Kjell Lauri, Jörgen Mårtensson[44] Laitilan Jyske
1986 Kaanaan-Jukola   Tampere Kaanaa 991 945   IFK Södertälje (1.) Anders Lillstrand, Anders Friberg, Kjell Nilsson, Mikael Wehlin, Mats Hellstadius, Atle Hansen, Björn Stenberg[11] Epilän Esa, KOO-VEE, Tampereen Poliisi-Urheilijat, Tampereen Pyrintö ja Tampereen Yritys
1987 Hollolan-Jukola   Hollola Hollolan lentokenttä 1 052 989   Hiidenkiertäjät (1.) Arvo Paulin, Juha Tikkala, Jari Tepponen, Jouni Herva, Petri Forsman, Juha Liukkonen, Kari Sallinen Asikkalan Raikas ja Lahden Suunnistajat -37
1988 Isosyöte-Jukola   Pudasjärvi Iso-Syöte 976 874   Bækkelagets SK (1.) Lars Drage, Yngvar Christiansen, Egil Johansen, Trond Rønneberg, Jan Sverre Edstrøm, Petter Thoresen, Øyvin Thon Iisu ja Pudasjärven Urheilijat
1989 Raja-Jukola   Joutseno Myllymäki 1 067 956   NTHI (1.)   Bo Engdahl, Måns Davidson, Atle Dengerud, Jo Wiklund, Björn Haavengen, Kjetil Bjørlo, Håvard Tveite[45] Joutsenon Kullervo ja Lappeen Riento
1990 Juvan-Jukola   Juva Koikkala 1 109 1 011   NTHI (2.) Bjørn T. Krogh, Øystein Holo, Atle Dengerud, Jo Wicklund, Carl Henrik Bjørseth, Björn Haavengen, Håvard Tveite Juvan Urheilijat
1991 Kraateri-Jukola   Vimpeli Lakeaharju 1 144 1 061   IFK Södertälje (2.) Gunnar Eriksson, Pontus Jonsson, Kari Enckell,   Allan Mogensen,   Petri Forsman, Mikael Wehlin, Melker Karlsson Alajärven Ankkurit, Kauhavan Wisa, Lappajärven Veikot ja Vimpelin Hiihtoseura
1992 Vehka-Jukola   Virolahti Ravijoki 1 131 1 050   IK Hakarpspojkarna (1.) Andreas Rangert, Bo Granstedt, Fridolf Fskilsson, Lennart Söderberg, Mats Granstedt, Lars Nordgren, Johan Ivarsson Vehkalahden Veikot
1993 Paimion-Jukola   Paimio Vista 1 051 982   Halden SK (1.) Lars Johansen, Jon Steinar Mjølnerød, Torgeir Snilsberg, Helmer Vestlund, Per Olaussen, Øystein Holo, Petter Thoresen Paimion Rasti ja Sauvon Urheilijat
1994 Pyhä-Luosto-Jukola   Pelkosenniemi Luosto ja Pyhätunturi 982 873   Turun Suunnistajat (1.) Jyrki Nieminen, Jouni Hannula,   Rasmus Ødum, Tommi Tölkkö, Jukka Nikulainen, Petri Forsman, Janne Salmi Kemijärven Urheilijat ja Lapin Veikot
1995 Kerava-Sipoo-Jukola   Sipoo Sipoon kk 1 107 989   NTHI (3.)   Lassi Virtanen, Bjørnar Lynum, Christian Vogelsang, Harald Bakke, Tore Sandvik, Carl Henrik Bjørseth, Bjørnar Valstad Keravan Urheilijat ja Sibbo-Vargarna
1996 Mehtä-Jukola   Rautavaara Harsukangas 1 049 963   Turun Suunnistajat (2.) Jyrki Eskola, Jani Laine, Jyrki Nieminen, Lassi Virtanen, Ville Repo, Tommi Tölkkö, Janne Salmi Kuopion Suunnistajat, Nilsiän Nujakka ja Siilin Rasti
1997 Jyväs-Jukola   Jyväskylä Killerjärvi 1 172 1 057   Halden SK (2.)   Dickie Jones, Torgeir Snilsberg, Joacim Carlsson, Anders Bjørnsgaard,   Chris Terkelsen, Bernt Bjørnsgaard, Petter Thoresen Suunta 101
1998 Juhla-Jukola   Siuntio Svartbäck 1 224 1 113   Halden SK (3.) Joacim Carlsson, Thormod Berg, Tore Sandvik, Bernt Bjørnsgaard,   Chris Terkelsen, Kjetil Bjørlo, Petter Thoresen Hiidenkiertäjät
1999 Hiisi-Jukola   Eurajoki Rikantila 1 226 1 109   Bækkelagets SK (2.)   Alain Berger, Jostein Moe,   Johan Ivarsson,   Bo Engdahl, Jørgen Rostrup, Holger Hott Johansen, Bjørnar Valstad Eura-Kauttuan Urheilijat, Eurajoen Veikot ja Kiukaisten Urheilijat
2000 Jukola-2000   Liperi Pärnävaara 1 134 960   Halden SK (4.) Bjørn Eriksen, Kjetil Bjørlo, Øystein Kristiansen,   Chris Terkelsen, Bernt Bjørnsgaard,   Jarkko Huovila, Tore Sandvik Kalevan Rasti
2001 Nikkari-Jukola   Jurva Pässilä 1 189 1 049   Turun Suunnistajat (3.)   Jaromir Švihovský, Jani Laine,   Troy de Haas, Ville Repo,   Matthias Niggli,   Jørgen Rostrup, Janne Salmi Rasti-Jussi ja Suunta-Jurva
2002 Asikkala-Jukola   Asikkala Vesivehmaa 1 256 1 063   Bækkelagets SK (3.) Ulf Brenna,   Johan Ivarsson, Hans-Olof Amblie, Jørn Sundby, Bjørnar Valstad, Thormod Berg, Bernt Bjørnsgaard Asikkalan Raikas ja Lahden Suunnistajat -37
2003 Jukola-2003   Sulkava Sulkavan kk 1 205 1 053   Halden SK (5.) Joacim Carlsson,   Emil Wingstedt, Øystein Kristiansen, Petter Thoresen, Tore Sandvik,   Jarkko Huovila,   Mats Haldin Juvan Urheilijat, Olavin Rasti ja Sulkavan Urheilijat -41
2004 Jämi-Jukola   Jämijärvi Jämi 1 314 1 137   Kalevan Rasti (1.) Mikael Boström, Samuli Launiainen, Tommi Tölkkö, Harri Romppanen, Antti Harju, Simo Martomaa,   Thierry Gueorgiou Ikaalisten Nouseva Voima ja Kankaanpään Suunnistajat
2005 Sippu-Jukola   Anjalankoski Sippola 1 331 1 130   Kalevan Rasti (2.) Harri Romppanen, Mikael Boström, Tommi Tölkkö, Hannu Airila, Antti Harju, Simo Martomaa,   Thierry Gueorgiou Sippurasti
2006 Salo-Jukola   Salo Karjaskylä 1 337 1 115   Vehkalahden Veikot (2.) Jonne Lehto, Tuomas Mattila, Jarkko Liuha, Janne Weckman,   Baptiste Rollier, Simo-Pekka Fincke, Tero Föhr Angelniemen Ankkuri, Salon Viesti ja Salon Vilpas
2007 Virkiä-Jukola   Lapua Simpsiönvuori 1 345 1 151   Kalevan Rasti (3.)   Philippe Adamski, Samuli Launiainen, Tommi Tölkkö, Hannu Airila, Miika Hernelahti, Simo Martomaa,   Thierry Gueorgiou Lapuan Virkiä
2008 Tampere-Jukola   Tampere Kaanaa 1 426 1 171   Delta (1.) Panu Piiparinen, Janne Heikka,   Leonid Novikov, Petri Noponen, Oskari Liukkonen,   Olle Kärner,   Valentin Novikov KOO-VEE ja Tampereen Pyrintö
2009 Mikkeli-Jukola   Mikkeli Kalevankangas 1 412 1 267   Kristiansand OK (1.)   Jon Duncan, Nilsen Audun Bjerkreim,   Baptiste Rollier, Jostein Andersen,   Damien Renard, Holger Hott,   Daniel Hubmann[46] Suunnistusseura Navi
2010 Kytäjä-Jukola   Hyvinkää Kytäjä–Usmi 1 536 1 232   Halden SK (6.)   Kiril Nikolov,   Erik Axelsson, Anders Nordberg,   Mattias Karlsson,   Mats Haldin,   Emil Wingstedt, Olav Lundanes[47] Hyvinkään Rasti ja Rajamäen Rykmentti
2011 Salpa-Jukola   Virolahti Harju 1 479 1 298   Halden SK (7.)   Søren Bobach, Jon Pedersen,   Erik Axelsson, Marius Bjugan,   Mats Haldin,   Emil Wingstedt, Olav Lundanes[48] Vehkalahden Veikot
2012 Valio-Jukola   Vantaa Sotunki 1 669 1 391   Kalevan Rasti (4.)   Kiril Nikolov, Jarkko Huovila, Simo-Pekka Fincke, Hannu Airila, Jere Pajunen,   Philippe Adamski,   Fabian Hertner Keravan Urheilijat ja Pihkaniskat[49][50][51]
2013 Jämsä-Jukola   Jämsä Myllymäki [52] 1 608 1 383   Kalevan Rasti (5.) Jere Pajunen, Simo-Pekka Fincke,   Philippe Adamski, Hannu Airila,   Jan Procházka,   Fabian Hertner,   Thierry Gueorgiou Jämsän Retki-Veikot
2014 Kuopio-Jukola   Kuopio Vehmersalmi 1 628 1 357   Kalevan Rasti (6.) Jere Pajunen,   Philippe Adamski, Aaro Asikainen, Hannu Airila, Simo-Pekka Fincke,   Fabian Hertner,   Thierry Gueorgiou[53] Kuopion Suunnistajat
2015 Louna-Jukola   Paimio Mäntyrinne–Hiekkahelmi 1 757 1 518   Kristiansand OK (2.) Vegard Danielsen,   Miloš Nykodým,   Baptiste Rollier,   Mats Dahlen, Hans Gunnar Omdal,   Martin Hubmann,   Daniel Hubmann[54][55] Paimion Rasti ja Turun Suunnistajat
2016 Lappee-Jukola   Lappeenranta RaippoSimola 1 683 1 374   Koovee (2.) Topi Anjala,   Lauri Sild,   Timo Sild, Jani Myllärinen, Jani Lakanen,   Oleksandr Kratov,   Daniel Hubmann[56] Lappeen Riento
2017 Joensuu-Jukola   Joensuu Harpatti, Eno 1 555 1 352   IFK Göteborg (1.) Max Peter Bejmer, Johan Högstrand,   Vetle Ruud Bråten, Jonas Pilblad, Fredrik Edén, Fredrik Bakkman,   Eskil Kinneberg[57] Kalevan Rasti
2018 Lahti–Hollola-Jukola   Hollola Hälvälä 1 901 1 644   Koovee (3.) Joni Hirvikallio, Topi Anjala,   Lauri Sild,   Oleksandr Kratov,   Kenny Kivikas,   Timo Sild,   Daniel Hubmann[58] Lahden Suunnistajat -37 ja Hollolan Urheilijat -46
2019 Kangasala-Jukola   Kangasala Heponiemi 1 950 1 652   Stora Tuna OK (1.) Jesper Svensk, Henrik Johannesson, Olle Kalered, Joakim Svensk, Viktor Svensk, Anton Sjökvist, Emil Svensk Kangasala SK
2020 Siirrettiin vuoteen 2021 koronaviruspandemian vuoksi.[59]
2021 Napapiiri-Jukola [60]   Rovaniemi Vennivaara 952 749   Stora Tuna OK (2.) Anton Sjökvist, Henrik Johannesson, Olle Kalered, Jesper Svensk, Joakim Svensk, Viktor Svensk, Emil Svensk Ounasvaaran Hiihtoseura
2022 Lukkari-Jukola   Mynämäki Kallavuori 1 536 1 270   Stora Tuna OK (3.) Jesper Svensk, Olle Kalered, Joakim Svensk, Anton Sjökvist, Henrik Johannesson, Emil Svensk, Viktor Svensk Liedon Parma ja Mynämäen Suunnistajat -52
2023 Porvoo Borgå Jukola   Porvoo EpooFagersta 1 679 1 410   Stora Tuna OK (4.) Jesper Svensk, Olle Kalered, Joakim Svensk, Anton Sjökvist, Henrik Johannesson, Viktor Svensk, Emil Svensk[61] OK Trian
(IF Sibbo-Vargarna, OK Orient ja Akilles OK)
2024 Lakia-Jukola   Kauhava Kukkura–Ahvenvuori–Mäenpää Kauhavan Wisa ja Lapuan Virkiä
2025 Mikkeli-Jukola 2025   Mikkeli Tikkala–Vatila Suunnistusseura Navi
2026 Kotka-Jukola   Kotka Kymin lentokenttä ja moottoriurheilukeskus Kymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot
2027 Vuokatti-Jukola   Sotkamo Vuokatti Sotkamon Jymy ja Vuokatti Sport
2028 Jukolan viesti 2028   Espoo Ämmäsmäki – Nuuksio Espoon Suunta

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Tietoja tapahtumasta Jukolan viesti. Viitattu 13.6.2019.
  2. Napapiiri-Jukolan radat tarjoavat avaraa vaaramaisemaa, jossa saa olla tarkkana Napapiiri-Jukola 2021. 19.8.2021. Viitattu 15.2.2024.
  3. Kilpailukutsu Lakia-Jukolaan on julkaistu Jukola 2024. 14.10.2023. Viitattu 15.2.2024.
  4. Katri Tenhola (toim): Voimalla seitsemän miehen. Jukolan viestin historia cdn.jukola.com.
  5. Kilpailuohjeet | Jukola 2017 www.jukola.com. Viitattu 8.10.2017.
  6. Jukolan Viestin maratontilasto 1949– jukola.com. Viitattu 18.6.2023.
  7. Suunnistajakohtainen Jukola-tilasto (pdf) 23.6.2022
  8. Jukola 1949, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 16.6.2009.
  9. Jukola 1950, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 16.6.2009.
  10. Jukola 1951, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 16.6.2009.
  11. a b c d e f g h i j k l m n o Jukolan viestin voittajat 1949- jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  12. Jukola 1953, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  13. Jukola 1954, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  14. Raevuori, Antero & Arponen, Antti O. & Hannus, Matti: ”Jukolan veljekset”, Urheilu 2000, osa 2, s. 354–357. Porvoo: WSOY, 1994.
  15. Jukola 1955, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  16. Jukola 1956, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  17. Jukola 1957, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  18. Jukola 1958, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  19. XI Jukolan viesti aikakirjoihin ennätyskisoina Nälkälänmäen Urheilusosiologian laitos. Viitattu 18.6.2009.
  20. Jukola 1960, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  21. Jukola 1961, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  22. Jukola 1962, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  23. Jukola 1963, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  24. Jukola 1964, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  25. Jukola 1965, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  26. Jukola 1966, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  27. Jukola 1967, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  28. Jukola 1968, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  29. Jukola 1969, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  30. Jukola 1970, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  31. Jukola 1971, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  32. Jukola 1972, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  33. Yleistä Angelniemen Ankkurista Angelniemen Ankkuri. Viitattu 17.6.2009.
  34. Jukola 1974, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  35. Jukola 1975, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  36. Jukola 1976, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  37. Jukola 1977, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  38. Jukola 1978, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  39. Jukola 1979, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  40. Jukola 1980, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  41. Jukola 1982, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  42. Jukola 1983, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  43. Jukola 1984, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  44. Jukola 1985, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  45. Raja-Jukola 1989 jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  46. Mikkeli-Jukola, Jukolan Viesti 2009, Lopputulokset jukola.com. Viitattu 16.6.2009.
  47. Kytäjä-Jukola, Jukolan Viesti 2010, lopputulokset jukola.com. Viitattu 20.6.2010.
  48. Salpa-Jukola, Jukolan Viesti, lopputulokset jukola.com. Viitattu 19.6.2011.
  49. Valio-Jukola, Jukolan Viesti, Joukkueet online.jukola.com. Viitattu 17.6.2012.
  50. Jukolan viestille ensimmäisen kerran nimisponsori 2012 HS.fi. 9.2.2011. Sanoma News Oy. Viitattu 9.2.2011.
  51. Valio-Jukola, Jukolan viesti, Lopputulokset 17.6.2012. Jukolan Viesti. Viitattu 17.6.2012.
  52. Media Jämsä-Jukola 2013. Viitattu 17.6.2013.
  53. Lehtisaari, Matti: Kalevan Rastille hattutemppu Jukolassa 15.6.2014. Yle. Viitattu 15.6.2014.
  54. Lehtisaari, Matti: Jukolan yö huipentui norjalaisjuhliin 14.6.2015. Yle. Viitattu 14.6.2015.
  55. Louna-Jukola 2015, Jukolan Viesti (Online-tulokset) 14.6.2015. Kaukametsäläiset ry. Viitattu 14.6.2015.
  56. Lappee-Jukola 2016, Jukolan Viesti, Lopputulokset jukola.com. 19.6.2016. Viitattu 19.6.2016.
  57. Joensuu-Jukola 2017, Jukolan Viesti, Lopputulokset jukola.com. 18.6.2016. Viitattu 18.6.2016.
  58. Lahti–Hollola Jukola 2018, Jukolan Viesti, Lopputulokset jukola.com. 17.6.2016. Viitattu 17.6.2016.
  59. Yöttömän yön Jukola siirtyy vuodella kesään 2021 koronaviruksen takia Helsingin Sanomat. 31.3.2020. Viitattu 31.3.2020.
  60. Jukola 2020 tapahtuman nimeksi Napapiiri-Jukola oh.fi. 14.11.2016. Viitattu 15.11.2016.
  61. Porvoo Borgå Jukola 2023, Jukolan Viesti online.jukola.com. 18.6.2023. Viitattu 18.6.2023.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Salmenkylä, Matti (päätoim.): Jukolan viestin tarina 1949-1988. Kaukametsäläiset ry, 1989. ISBN 952-90077-0-1.
  • Uljas, Reimo (toim.): Jukolan viestit 1989–2008. Kaukametsäläiset ry, 2009. ISBN 978-952-92-5583-2.

Aiheesta muualla muokkaa