Jousijalka-Jack (Spring Heeled Jack) on elokuvassa ja kirjoissa hyödynnetty 1800-luvulla syntynyt kuvitteellinen hahmo. Jack on jousitetuilla kengillä hyppivä ulkonäöltään pirunoloinen hahmo, jonka kerrotaan eläneen Englannissa viktoriaanisella ajalla ja pelotelleen ihmisiä. Kyseessä lienee kaupunkitarina. Ensimmäinen muistiin merkitty havainto Jousijalka-Jackista on vuodelta 1837, ja samankaltaisista hahmoista tehtiin havaintoja myöhemmin 1870-luvulla.

Piirros Jousijalka-Jackista 1890-luvulta.
Piirros 1800-luvulta Jousijalka-Jackista hyppäämässä portin yli.

Teorioita muokkaa

Jousijalka-Jackia ei ole tunnistettu. Hänelle on kuvattu pirun ulkonäkö ja poikkeuksellisia kykyjä, kuten valtavat loikat, pitkä esiintymisaikaselvennä ja kipinöiden sylkeminen.

Hahmon todenperäisyyttä epäilevät tutkijat ovat luokitelleet Jousijalka-Jackin pelkäksi tarinaksi tai kepposeksi.

Yksinkertaisin selitys on, että raportit olivat joukkohysteriaa, jotka nousivat kenties paikallisista kertomuksista. Steve Moore esitti vuonna 1995 Mike Dash, Spring Heeled Jack, from Fortean Studiesissa tällaiseksi tarinaksi satua hullusta uskonmiehestä, joka hyppi katonharjalla väittäen, että Saatana ajoi häntä takaa.

Peter Haining taasen on esittänyt, että jotkut yksilöt ovat keksineet ilmiön, jota toiset matkivat. Mahdollista on jopa se, että Jousijalka-Jack olikin toteutettu jonkinlaisella tempulla. Varhaisimmat tarinat eivät kuvaa Jousijalka-Jackille yliluonnollisia kykyjä. Vuonna 1840 yleisesti esitetty huhu väitti, että irlantilainen ylimys, Henry de La Poer Beresford, Waterfordin kolmas markiisi, olisi ilmiön takana. Hänen oletettiin käyttävän mekaniikkaa hallitsevien ystäviensä valmistamia jousikenkiä. Tarina on saanut liioiteltuja sävyjä myöhemmin ja muuttunut paikallisperinteeksi.

Paranormaaleja selityksiäkin on keksitty, kuten että hän on vierailija toisesta universumista tai demoni, joka oli vahingossa tai tarkoituksella kutsuttu maan päälle.

Jack populaarikulttuurissa muokkaa

Populaarikulttuurissa hahmo on esiintynyt niin kirjoissa, sarjakuvissa kuin näytelmissäkin.

  • ITV-kanavan tuottamassa scifi-sarjassa Primeval Jousijalka-Jack oli aikarepeämän läpi viktoriaaniseen Lontooseen karannut raptori.
  • Spring Heeled Jack on 2008 William Honeyballin ohjaama kauhuelokuva, joka perustuu Jousijalka-Jackin hahmoon mutta asettuu vuoteen 2004.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.