José Villalonga
José ”Pepe” Villalonga Llorente (4. joulukuuta 1919 Córdoba, Córdoban maakunta, Espanja – 8. elokuuta 1973) oli espanjalainen jalkapallovalmentaja. Hän valmensi 1950- ja 1960-luvuilla Real Madridia, Atlético Madridia ja Espanjan maajoukkuetta ja saavutti menestystä jokaisessa.
| Henkilötiedot | ||
|---|---|---|
| Koko nimi | José Villalonga Llorente | |
| Syntymäaika | 4. joulukuuta 1919 | |
| Syntymäpaikka | Córdoba, Córdoba, Espanja | |
| Kuolinaika | 8. elokuuta 1973 (53 vuotta) | |
| Lempinimi | Pepe | |
| Valmennusura | ||
| 1954–1957 1959–1962 1962–1966 |
Real Madrid Atlético Madrid Espanja | |
Ura muokkaa
Real Madrid muokkaa
Villalonga oli ammatiltaan sotilas ja saanut koulutuksensa maavoimien liikuntatieteellisessä oppilaitoksessa Toledossa. Mieltymys jalkapalloon vei hänet vuonna 1951 Real Madridin kuntovalmentajaksi. Hän aloitti työskentelyn seuran juniorijoukkueiden parissa, mutta jo seuraavana vuonna puheenjohtaja Santiago Bernabéu siirsi hänet edustusjoukkueen palvelukseen.[1][2] Joulukuussa 1954, kesken kauden 1954–1955, hänet nimitettiin joukkueen päävalmentajaksi Enrique Fernándezin tilalle.[3] Hän sai johdettavakseen joukkueen, johon kuuluivat muun muassa Alfredo Di Stéfano, Francisco Gento, Miguel Muñoz ja Héctor Rial sekä myöhemmin vielä Raymond Kopa.
Villalongan ensimmäinen kausi Real Madridissa päättyi pääsarjamestaruuteen, jonka joukkue voitti silloisella ennätyksellä 46 pisteellä.[3] Myöhemmin kesällä 1955 Real Madrid voitti vielä Espanjan, Italian, Portugalin ja Ranskan mestarijoukkueiden välillä pelatun Copa Latinan. Vuonna 1956 Villalongasta tuli 36 vuoden ja 185 päivän iässä ensimmäinen ja yhä tähän päivään asti nuorin Euroopan cupin voittanut valmentaja.[4] Vuonna 1957 joukkue voitti harvinaisen triplamestaruuden Espanjan pääsarjamestaruuden, Copa Latinan ja Euroopan cupin muodossa
Menestyksestä huolimatta Villalonga erotettiin vuonna 1957. Villalongan ja seuran teknisenä sihteerinä toimineen entisen pelaajan Juan Antonio Ipiñan keskinäinen suhde oli ajatunut pisteeseen, jossa kaksikko ei edes puhunut toisilleen, ja tilanne oli sietämätön sekä pelaajille että seuran puheenjohtajalle Santiago Bernabéulle. Ipiña sai pitää paikkansa, mutta Villalonga joutui lähtemään ja valmentajaksi pestattiin argentiinalainen Luis Carniglia.[5] Carniglian ja häntä seuranneen Miguel Muñozin johdolla Real Madrid voitti vielä kolme peräkkäistä Euroopan cupia.
Atlético Madrid muokkaa
Pidettyään kahden vuoden tauon jalkapallosta palkattiin Villalonga Real Madridin paikallisvastustajan Atlético Madridin tekniseksi sihteeriksi vuonna 1959. Jo saman vuoden lokakuussa hänet siirrettiin seuran edustusjoukkueen valmentajaksi erotetun Ferdinand Daučíkin tilalle.[2]
Villalongan valmennuksessa Atlético voitti historiansa ensimmäisen Espanjan cupin vuonna 1960 ja uusi mestaruuden vuonna 1961. Molemmilla kerroilla loppuottelussa oli vastassa Real Madrid ja näin ”kostonsa” sai sekä Villalonga että Atlético, jonka Real Madrid oli kauden 1958–1959 Euroopan cupin välierissä pudottanut. Vuonna 1961 Atlético myös sijoittui pääsarjassa toiseksi ja vuonna 1962 se ylsi Cup-voittajien cupin loppuotteluun. Fiorentinaa vastaan pelattu loppuottelu päättyi tasan 1–1, ja koska tuolloin ei ratkaistu tasatilannetta rangaistuspotkukilpailulla, jouduttiin pelaamaan uusintaottelu. Aikatauluongelmista johtuen ottelu järjestettiin kuitenkin vasta syyskuussa, johon mennessä Villalonga oli jo poistunut Atléticon palveluksesta. Atlético voitti ottelun puhtaasti 3–0 ja omisti mestaruuden entiselle valmentajalleen.[2]
Espanjan maajoukkue muokkaa
Villalongasta tuli Espanjan maajoukkueen valmentaja vuonna 1962, ja vuonna 1964 joukkue voitti Euroopan-mestaruuden, joka oli sen ensimmäinen ja vuoteen 2008 asti ainoa mestaruus. Karsinnoissa Espanja pudotti Romanian, Pohjois-Irlannin ja Irlannin, ja sai järjestääkseen välierästä, pronssiottelusta ja loppuottelusta koostuneen lopputurnauksen. Välierässä Espanja sai vastaansa karsintavaiheessa vakuuttavasti esiintyneen Unkarin ja voitti 2–1. Loppuottelussa joukkue kohtasi hallitsevan mestarin Neuvostoliiton. Madridin Santiago Bernabéulla pelatussa loppuottelussa Pereda vei isännät johtoon vain kuuden minuutin pelin jälkeen, mutta Husainovin tasoitettua vapaapotkusta tarvitsi Espanja vielä Marcelinon viime minuuteilla tekemän puskumaalin voittaakseen lopulta 2–1.[6]
Villalonga johdatti Espanjan myös vuoden 1966 maailmanmestaruuskilpailuihin, joissa menestystä ei kuitenkaan tullut. Espanja voitti alkulohkossaan Sveitsin, mutta tappio Argentiinalle ja Saksalle tiesi ennenaikaista kotimatkaa. Saksa-ottelu jäi Villalongan viimeiseksi maajoukkueen valmentajana.[6]
Valmentajauran jälkeen muokkaa
Valmentajauransa jälkeen Villalonga toimi Espanjan kansallisen valmentajaoppilaitoksen johtotehtävissä ja Madridin teknillisen yliopiston urheilutieteellisen tiedekunnan INEF:n professorina.[7] Hän palasi myös sotilastehtäviin ja yleni everstiluutnantiksi ennen kuolemaansa 53 vuoden iässä vuonna 1973.[2]
Saavutukset muokkaa
Real Madrid
- Euroopan cup: 1956, 1957
- Espanjan pääsarjamestaruus: 1955, 1957
- Copa Latina: 1955, 1957
Atlético Madrid
- Espanjan cup: 1960, 1961
- Cup-voittajien cup: 1962
Espanjan maajoukkue
- Euroopan-mestaruus: 1964
Lähteet muokkaa
- ↑ Inside, 8/2006 Uefa. Viitattu 14.12.2007.
- ↑ a b c d Villalonga Don Balón. Viitattu 14.12.2007.
- ↑ a b Entrenadores LFP. Viitattu 14.12.2007.
- ↑ 36 Uefa. Viitattu 14.12.2007.
- ↑ Ball, Phil: White Storm: The Story of Real Madrid, s. 124. Edinburgh: Mainstream Publishing, 2002. ISBN 1840187638.
- ↑ a b Entrenadores de la Selección (Arkistoitu – Internet Archive) Fútbol en la Red. Viitattu 14.12.2007.
- ↑ Los profesores de fútbol en el INEF (Arkistoitu – Internet Archive) Fútbol Estudio. Viitattu 14.12.2007.
| Edeltäjä: uusi kilpailu |
Euroopan Cupin voittanut valmentaja 1956, 1957 |
Seuraaja: Luis Carniglia |
| Edeltäjä: Enrique Fernández Viola |
Real Madridin päävalmentaja 1954–1957 |
Seuraaja: Luis Carniglia |
| Edeltäjä: Helenio Herrera |
Espanjan maajoukkueen päävalmentaja 1962–1966 |
Seuraaja: Domènec Balmanya |
1960 .svg){kind=small}
Gavril Katchalin | 1964 .svg){kind=small}
José Villalonga | 1968 
Ferruccio Valcareggi | 1972 
Helmut Schön | 1976 
Václav Ježek | 1980 Jupp Derwall | 1984 
Michel Hidalgo | 1988 
Rinus Michels | 1992 
Richard Møller Nielsen | 1996 Berti Vogts | 2000 Roger Lemerre | 2004 
Otto Rehhagel | 2008 
Luis Aragonés | 2012 Vicente del Bosque | 2016 
Fernando Santos | 2020 Roberto Mancini