Johtosolukko on kasvien kuljetustiehye, joka on erikoistunut veden ja siihen liuenneiden ravinteiden pitempiin kuljetuksiin läpi koko kasvin. Johtosolut ovat pitkiä suippusoluja tai putkimaisia solujonoja, joiden poikkiseinät ovat auenneita, reiällisiä tai huokosellisia. Johtosolukot ovat kasveissa ainakin aluksi erillisinä johtosoluryhminä eli johtojänteinä, joissa on rinnakkain nila- ja puuosa ja näiden välissä ohut kasvusolukkokerros jälsi.

Vettä kasviin nostavia tekijöitä ovat haihtumisimu, juuripaine ja kasvin putkiloiden kapillaari-ilmiö[1].

Solutyypit muokkaa

Johtosoluja on kolmea päätyyppiä:

  • Putkilot eli trakeat ovat valmistuttuaan elottomia solujonoja, joissa soluliman hävittyä poikkiseinät avautuvat suurireikäisiksi tai häviävät kokonaan ja sivuseinät paksuuntuvat ja puutuvat osittain. Seinien rakenteen mukaan erotetaan erilaisia putkilotyyppejä. Rengasputkiloiden seinien sisäpinnassa on erillisiä puutuneita vanteita. Kierreputkiloilla on sisäpinnassa aluksi puutuneita paksunnoksia tiheinä kierteinä, jotka myöhemmin oikenevat seinäpintojen venyessä. Porras- ja verkkoputkiloilla sisäpinnasta on noin puolet puutunut ja paksuuntunut. Huokosputkiloilla seinä on kokonaan venymättömäksi puutunut ja siinä on kookkaita huokospintoja.
  • Putkisolut eli trakeidit ovat valmistuttuaan elottomia, joiden poikkiseinässä on huokosia, mutta ei reikiä. Seinämät ovat eri tavoin paksuuntuneita ja puutuneita kuten putkiloillakin.
  • Siiviläputket ovat eläviä, pitkiä ja ohutseinäisiä soluja, joissa on runsaasti solulimaa mutta tuma hävinnyt erilaistumisen lopulla. Poikkiseinät ovat reiällisiä siivilälevyjä. Siiviläputkissa kulkee pääasiassa orgaanisia aineita, kuten sokereita. Monivuotisilla puuvartisilla kasveilla ne yleensä tukkeutuvat kasvukauden lopulla ja korvautuvat uusilla keväisin.

Lähteet muokkaa

  • Antero Pankakoski: Puutarhurin kasvioppi 1. Valtion painatuskeskus, 1986. ISBN 951-859-978-5.

Viitteet muokkaa

  1. Valste, Juha: Biologia Elämä: Toimiva eliömaailma, s. 73. WSOY, 2002. ISBN 951-0-27373-2.