John Pond
John Pond (1767 – 7. syyskuuta 1836) oli englantilainen tähtitieteilijä, josta tuli kuudes Astronomer Royal vuosiksi 1811–1835.
| John Pond | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1767 Lontoo |
| Kuollut | 7. syyskuuta 1836 Blackheath, Lontoo, Iso-Britannia |
| Kansalaisuus | Iso-Britannia |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Trinity College, Cambridgen yliopisto |
| Instituutti | Greenwichin kuninkaallinen observatorio |
| Tutkimusalue | tähtitiede |
| Palkinnot | Ranskan tiedeakatemian Lalanden palkinto, Copley-mitali |
Elämäkerta muokkaa
Pond syntyi Lontoossa vuonna 1767, mutta hänen tarkkaa syntymäpäiväänsä ei tiedetä. Hänen isänsä vaurastui Lontoossa kauppiaana, ja isänsä tuella Pond aloitti opinnot Trinity Collegessa Cambridgen yliopistossa 16-vuotiaana vuonna 1784.[1] Hän ei kuitenkaan suorittanut tutkintoa, sillä hän joutui keuhkoissaan esiintyneen vakavan taudin vuoksi keskeyttämään opintonsa ja oleskelemaan muualla. Hänet hyväksyttiin Inner Templeen vuonna 1794, mutta huonon terveytensä vuoksi hän joutui vetäytymään siitä.[1]
Työt muokkaa
Vuonna 1800 Pond asettui asumaan Westbury on Trymiin lähelle Bristolia ja ryhtyi määrittämään tähtien sijaintia Edward Troughtonin rakentamalla hienolla 760 millimetrin läpimittaisella atsimuuttiympyrällä. Kun hän vuonna 1806 havaitsi, että Greenwichissä observatorion seinään kiinnitetty kvadrantti oli muuttanut muotoaan, hän tutustui Greenwichin kuninkaallisen observatorion tähtitieteilijöihin, ja hänet nimitettiin sen johtoon. Hänet valittiin Royal Societyn jäseneksi 26. helmikuuta 1807. Samana vuonna hän meni naimisiin ja asettui asumaan Lontooseen.
Vuonna 1811 Pondista tuli Nevil Maskelynen seuraajana Astronomer Royal. Tässä tehtävässä hän toimi lähes 25 vuotta, ja sinä aikana hän uudisti käytännöllisen tähtitieteen Englannissa tavalla, joka on verrattavissa Friedrich Besselin aikaansaannoksiin Saksassa. Vuonna 1821 hän otti käyttöön peilikaukoputken, ja vuonna 1825 hän laati menetelmän, jolla kaksi seinään kiinnitettyä ympyräkaukoputkea voitiin yhdistää siten, että niillä voitiin määrittää saman kohteen paikka, toisen niistä osoittaessa siihen suoraan, kun taas toisesta saatiin sen heijastunut kuva. Hänen paikanmääritystensä ylivertaisen tarkkuuden vahvisti Seth Carlo Candler vuonna 1894 esitellessään tutkimuksiaan leveyspiirin vaihtelusta. Vuosien 1810 ja 1824 välillä hän jatkuvasti väitteli Irlannin Astronomer Royalin, John Brinkleyn kanssa siitä, olivatko tämän havaitsemakseen väittämät tähtien parallaksit todellisia. Vuosina 1829–1831 hän lyhyen aikaa toimi myös The Nautical Almanacin yli-intendenttinä. Heikentyneen terveydentilansa vuoksi hän joutui eroamaan syksyllä 1835.
Pond oli myös Ranskan tiedeakatemian jäsen ja sai tältä vuonna 1817 Lalanden palkinnon. Vuonna 1823 hänelle myönnettiin Copley-mitali. Hän julkaisi Greenwichissä tehdyt havainnot kahdeksana niteenä, käänsi Pierre-Simon Laplacen teoksen Système du monde ja laati tieteellisiin julkaisuihin 31 artikkelia. Hänen vuonna 1833 julkaisemansa luettelo 1112 tähden paikoista oli suuriarvoinen ja tarkempi kuin mikään aikaisempi vastaava luettelo.
Toimiessaan Astronomer Royalina Pondin vastuulla oli Greenwichin observatorion modernisointi. Hän otti käyttöön parannettuja havaintovälineitä ja uusia työskentelytapoja. Hänen ehkä huomattavin uudistuksensa oli aikapallon asentaminen observatorion katolle vuonna 1833. Sitä voitiin syystä pitää ensimmäisenä Yhdistyneessä kuningaskunnassa julkisesti käyttöön otettuna aikamerkkinä, joka on siitä lähtien annettu joka päivä klo 1 iltapäivällä. Sen alkuperäisenä tarkoituksena oli auttaa Thames-joella kulkevia merimiehiä tarkistamaan kronometrinsa.[2][3]
Pond kuoli Blackheathissa Lontoossa sinä vuonna, jona hän täytti 69 vuotta, ja hänet haudattiin Saint Margaretin kirkkomaalle Lontoon Leehen kahden aikaisemman Astronomer Royalin, Edmond Halleyn ja Nathaniel Blissin hautojen viereen.
Pondin mukaan on nimetty Pond Inlet Kanadan Baffininsaarella.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b J. Venn, J. A. Venn: Alumni Cantabridgenses. Cambridge University Press, 1922–1958. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Dava Sobel: Longitudi, s. 151. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Art House, 1996. ISBN 951-884-193-4.
- ↑ Michael Leapman: Kaupunkikirjat: Lontoo, s. 238. Helsinki Media, 1998. 51-32-0466-9.
Aiheesta muualla muokkaa
- Karttunen, Hannu: Vanhin tiede – Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin, s. 482. "John Pond (1767–1836)". Helsinki: Ursa, 2003. ISBN 978-952-5329-26-1.
- Online luettelo Pondin muistiinpanoista (osa Greenwichin kuninkaallisen observatorion arkistoa Cambridgen yliopiston kirjastossa)
