John Bercow
John Simon Bercow (s. 19. tammikuuta 1963) on brittiläinen poliitikko, joka toimi Britannian alahuoneen puhemiehenä kesäkuusta 2009 lähtien marraskuuhun 2019 asti. Ennen valintaansa puhemieheksi hän oli konservatiivipuolueen jäsen. Bercow oli aiemmin kovan linjan oikeistolainen, mutta hän muutti näkemyksiään vasemmistolaisemmiksi kansanedustajaksi tultuaan, ja aikoinaan hänen huhuttiin loikkaavan työväenpuolueeseen. Bercowin valinta puhemieheksi johtui muiden puolueiden tuesta, ja monet hänen entisistä puoluetovereistaan vastustivat valintaa. Vuonna 2021 hän ilmoitti liittyneensä työväenpuolueeseen.
| John Bercow | |
|---|---|
 |
|
| Britannian alahuoneen puhemies | |
|
22. kesäkuuta 2009 – 4. marraskuu 2019
|
|
| Monarkki | Elisabet II |
| Pääministeri |
Gordon Brown David Cameron Theresa May Boris Johnson |
| Edeltäjä | Michael Martin |
| Seuraaja | Lindsay Hoyle |
| Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin kansanedustaja Buckinghamin vaalipiiri |
|
|
1. toukokuuta 1997 – 4. marraskuuta 2019
|
|
| Edeltäjä | George Walden |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | John Simon Bercow |
| Syntynyt | 19. tammikuuta 1963 Edgware, Middlesex, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Arvonimi | The Right Honourable |
| Puoliso | Sally Ilman (2002–) |
| Tiedot | |
| Puolue |
Työväenpuolue (2021–) Konservatiivipuolue (–2009) |
| Tutkinnot | Essexin yliopisto |
| Aiheesta muualla | |
| www.johnbercow.co.uk | |
Bercow pyrki kansanedustajaksi vuoden 1987 ja 1992 vaaleissa, mutta hävisi molemmat vaalit. Vuoden 1997 vaaleissa Bercow valittiin edustamaan Buckinghamin vaalipiiriä. Bercow sai paikan varjohallituksessa vuonna 2001. Bercow toimi Iain Duncan Smithin ja Michael Howardin varjohallituksissa. Bercow erotettiin syyskuussa 2004 varjohallituksesta, kun hänellä oli ollut erimielisyyksiä Howardin kanssa.
Puhemies Michael Martinin eron jälkeen Bercow ilmoitti aikeistaan asettua ehdokkaaksi puhemiesvaaleihin. Bercow voitti puhemiehen paikan. Bercow valittiin puhemieheksi uudelleen vuosina 2010, 2015 ja 2017. Hänestä tuli ensimmäinen kansanedustaja sitten toisen maailmansodan, joka valittiin puhemieheksi kolme kertaa peräkkäin. Bercow erosi puhemiehen paikalta ja jätti parlamentin alahuoneen marraskuussa 2019. Hänen seuraajakseen valittiin työväenpuolueen Sir Lindsay Hoyle.
Vuonna 2014 Bercow nimitettiin Bedfordshiren yliopiston kansleriksi.
Lapsuus ja koulutus muokkaa
Bercow syntyi Middlesexin Edgwaressa Brenda (Bailey) ja taksinkuljettaja Charles Bercowin perheeseen. Johnin isä Charles oli juutalainen ja hänen äitinsä on kääntynyt juutalaisuuteen.[1][2][3] Johnin isän isovanhemmat olivat Romaniasta Britanniaan vuosisata sitten tulleita juutalaisia.[4][5] Johnin suvun alkuperäinen sukunimi oli Berkowitz ja se muutettiin myöhemmin muotoon Bercow.[6]
Bercow kävi Frith Manorin peruskoulua Woodside Parkissa, ja Finchley Manorhilliä, suurta peruskoulua North Finchleyssa. Nuoruudessaan Bercow on ollut Britannian paras tennispelaaja junioritasolla, mutta hän oli liian lyhyt jatkamaan uraansa.
Bercow valmistui erinomaisin arvosanoin yhteiskuntatieteistä Essexin yliopistosta vuonna 1985. Nuorena aktivistina Bercow oli oikeistolaisen Conservative Monday Clubin jäsenenä. Hän jätti kuitenkin seuran 20-vuotiaana.
Ennen poliittista uraa muokkaa
Valmistuttuaan Essexin yliopistosta, Bercow valittiin konservatiivisen opiskelijajärjestön Federation of Conservative Studentsin (FCS) viimeiseksi puhemieheksi, vuonna 1986. Konservatiivipuolueen puhemies päätti hajottaa järjestön sen jälkeen, kun yksi järjestön jäsenistä syytti entistä pääministeriä Harold Macmillania sotarikoksista. Bercow kiinnitti konservatiivipuolueen johdon huomion, ja vuonna 1987 hänet nimitettiin Conservative Collegiate Forumin (FCS:n seuraajan) varapuhemieheksi.
Poliittinen ura muokkaa
Valtuutettu muokkaa
Vuonna 1986 Bercow valittiin Lambethin valtuustoon, ja hän toimi valtuutettuna vuoteen 1990. Vuonna 1987 hänet nimitettiin valtuustoryhmän varapuheenjohtajaksi.
Erityisavustaja muokkaa
Vuonna 1995 Bercow nimitettiin apulaisvaltiovarainministeri Jonathan Aitkenin erityisavustajaksi. Aitkenin eron jälkeen Bercow toimi ministeri Virginia Bottomleyn erityisavustajana.
Ura parlamentaarikkona muokkaa
Bercow hävisi vuoden 1987 vaaleissa Motherwell Northin vaalipiirissä, ja uudelleen vuoden 1992 vaaleissa Bristol Southin vaalipiirissä. Vuonna 1996 hän maksoi tuhat puntaa tilaushelikopterista, jotta hän voisi osallistua kahden konservatiivisen vaalipiirin, Buckinghanmin ja Surrey Heathin valintakokouksiin samana päivänä. Hän sai ehdokaspaikan Buckinghamista.
Bercow valittiin ensimmäisen kerran parlamenttiin vuoden 1997 vaaleissa Buckinghamista äänienemmistöllä. Sitten hänet uudelleenvalittiin suuremmallakin enemmistöllä vuoden 2005 vaaleissa. Hänet uudelleenvalittiin taas vuoden 2010 vaaleissa, mutta pienemmällä äänimäärällä.
Vuonna 2003 Bercow kehui pääministeri Tony Blairin puhetta Irakin joukkotuhoaseista. Hän kirjoitti: "Onnittelut erinomaisesta puheesta Irakia koskevassa keskustelussa. Tässä asiassa, kuten monissa muissa ulkoasioissa, olet osoittanut erinomaista johtajuutta." Marraskuussa 2003 uusi konservatiivijohtaja Michael Howard nimitti Bercowin varjohallitukseen. Bercow ajautui kuitenkin ristiriitoihin Howardin kanssa, ja hänet erotettiin varjohallituksesta syyskuussa 2004. Vuonna 2001 hän kannatti sitä, ettei Monday Clubin jäseniä hyväksyttäisi puolueen jäseniksi. Bercow on ollut itse seuran jäsen (ks.edellä).
Bercow voitti Stonewall-palkinnon vuonna 2010 työstään tukea tasa-arvoa ja LGBT-yhteisöjen oikeuksia.
Huhut loikkauksesta muokkaa
Konservatiivipuolueen kansanedustaja Quentin Davies loikkasi työväenpuolueeseen kesäkuussa 2007. Tämän jälkeen puolueessa alkoi kiertämään huhuja, että Bercow olisi todennäköisesti seuraava konservatiivipuolueen kansanedustaja, joka jättää puolueen.
Bercow ei kuitenkaan loikannut, mutta syyskuussa 2007 pääministeri Gordon Brown ilmoitti, että Bercow oli hyväksynyt työväenpuolueen tarjouksen tulla työväenpuolueelle neuvonantajaksi työväenhallituksen keskusteluissa erityistarpeiden lasten tuesta. Konservatiivien puhemies Caroline Spelman vahvisti, että tämä tehtiin puolueen suostumuksella. Bercowilla on ollut pitkäaikainen kiinnostus tähän aiheeseen, sillä hänen pojallaan Oliverilla on diagnosoitu autismi.
Vuonna 2021 Bercow ilmoitti liittyneensä työväenpuolueen jäseneksi.[7]
Alahuoneen puhemies muokkaa
Bercow oli kampanjoinut pitkään tullakseen puhemieheksi. Hän ilmoitti 20. toukokuuta 2009 virallisesti aikomuksestaan asettua ehdolle puhemiesvaaleissa.
Puhemiesvaalien ensimmäisellä kierroksella Bercow sai 179 ääntä – enemmän kuin kukaan muu ehdokas, mutta voittoon tarvittiin enemmistö. Kolmannella ja viimeisellä kierroksella hän voitti Sir George Youngin äänin 322–271. Kuningatar hyväksyi Bercowin valinnan myöhemmin sinä iltana ja Bercowista tuli virallisesti Britannian alahuoneen 157. puhemies. Hän luopui puolueensa jäsenyydestä tultuaan valituksi, kuten puhemiehillä on tapana tehdä.
Bercow on ensimmäinen juutalainen, joka toimii alahuoneen puhemiehenä, ja ensimmäinen puhemies, joka ei käytä perinteisiä kaapuja, kuten hänen edeltäjillään on ollut tapana.
Yksityiselämä muokkaa
Bercow on ollut naimisissa Sally Illmanin kanssa vuodesta 2002. Heillä on kolme lasta.
Lähteet muokkaa
- ↑ Speaker of House of Commons John Bercow lays out plans to build bridges between young people and parliament at special Huddersfield University lecture examiner.co.uk. 11 .11.2014.
- ↑ Jewish News meets the Speaker of the Commons – John Bercow jewishnews.timesofisrael.com.
- ↑ Elgot, Jessica. "New Jewish ministers and the Miliband rivalry", The Jewish Chronicle.
- ↑ Woolf, Marie. "John Bercow: 'I have been to Sudan ... seen the poorest people on the planet. They need our help'", The Independent, 2 .8.2004. Luettu 20 .4.2017.
- ↑ "Speaker John Bercow called for 'assisted repatriation' of immigrants", The Daily Telegraph, 26 .6.2009. Luettu 29 .6.2009.
- ↑ "British House Speaker Bercow on His Brexit Role".
- ↑ Toby Helm: John Bercow defects to Labour with withering attack on Johnson The Guardian. 19.6.2021. Viitattu 20.6.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta John Bercow Wikimedia Commonsissa
