Joe Sacco

sarjakuvataiteilija ja toimittaja
Tämä artikkeli käsittelee sarjakuvataiteilijaa. Joe Sacco on myös jääkiekkoilija.

Joe Sacco (s. 2. lokakuuta 1960)[1] on maltalainen sarjakuvan tekijä ja toimittaja. Hänet tunnetaan sotareportaasisarjakuvistaan.

Joe Sacco
Joe Sacco kuvattuna Irakissa vuonna 2005
Joe Sacco kuvattuna Irakissa vuonna 2005
Henkilötiedot
Syntynyt2. lokakuuta 1960 (ikä 63)
Malta
Kansalaisuus maltalainen,yhdysvaltalainen
Ammatti sarjakuvapiirtäjä, toimittaja

Sacco matkusteli laajasti ympäri maailmaa ennen muuttamistaan Yhdysvaltoihin 1972. Hän opiskeli journalismia Oregonin yliopistossa ja valmistui 1981. Valmistuttuaan hän jatkoi matkustelua ja eli Yhdysvalloissa, Maltalla ja eri puolilla Eurooppaa. Hän teki töitä piirtäjänä ja toimittajana monelle eri taholle, esimerkiksi Comics Journal -lehdelle.

Saccon ensimmäinen laajempi sarja oli Yahoo, julkaistu alun perin 1988–1992. Parhaat palat on kerätty Notes from a Defeatist -albumiin. Tänä aikana Sacco kiinnostui Lähi-idän arasta tilanteesta ja matkusti Israeliin sekä miehitetyille alueille, missä hän aloitti ensimmäisen suuremman teoksensa tekemisen. Palestiina on päiväkirjamainen kokoelma Saccon matkakertomuksia ja keskittyy tapaamisiin palestiinalaisten kanssa ja heidän kertomuuksiinsa. Teoksella Sacco voitti American Book Award -palkinnon 1996.[2]

Tämän jälkeen Sacco matkusti Sarajevoon ja Goraždeen Bosnian sodan loppuvaiheilla ja teki kolme sotareportaasisarjakuvaa: Safe Area Goražde, The Fixer ja War's End. Safe Area Goražde voitti Eisner-palkinnon parhaana sarjakuvaromaanina vuonna 2001.[3]

Valittuja teoksia muokkaa

  • Palestiina. (Palestine, 1996/2001). Suomentanut Juhani Tolvanen. WSOY, 2004.
  • Safe Area Goražde: The War in Eastern Bosnia 1992–1995, 2002
  • The Fixer: A Story from Sarajevo, 2003
  • Notes from a Defeatist, 2003
  • War's End, 2005
  • Footnotes In Gaza, 2009
  • Paying the Land, 2020

Lähteet muokkaa

  1. Comic book database, Joe Sacco comicbookdb.com. Arkistoitu 16.4.2016. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
  2. The Guardian, Palestine theguardian.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
  3. Comic-Con, Palkinnon voittajat 2000-2009 comic-con.org. Arkistoitu 23.8.2013. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa