Joakim

miehen etunimi

Joakim on miehen etunimi.[1]

Joakim
Nimipäivä  
– suomenkielinen 20. maaliskuuta
– ruotsinkielinen 20. maaliskuuta
– ortodoksinen 9. syyskuuta
Muunnelmia Jaakkima, Aki, Akima, Kim, Kimi
Vastineita eri kielissä Jochem, Jochim, Jockum, Joaquín, Achim, Akim, Jakim, Ekim, Chim, Kimm
Nimen alkuperä heprean Jehoiachim (’Jahve herättää’)

Joakim tulee heprealaisperäisestä nimestä Jehoiakim (יהויקים), jonka merkitys on ’Jahve herättää’, ’Jahve nostaa’. Hepreassa nimi on sama kuin Raamatussa esiintyvän Joojakimin, joka oli Juudan kuningas. Nimi oli myös Jaakobin alkuevankeliumin mukaan Neitsyt Marian isän Joakimin. Suomessakin nimi tunnettiin jo keskiajalla. Sen kirjoitusasut ovat tosin vaihdelleet (Jachim, Joachim, Joachimus, Joojakim).[2]

Suomessa Joakimin päivää on vietetty 1600-luvulta alkaen 9. joulukuuta. Vuosina 1708–1889 nimipäivä oli 20. maaliskuuta eli sama kuin nykyään. Vuonna 1890 Joakim jätettiin kuitenkin pois suomalaisesta almanakasta ja sen korvasi nimen suomalais-karjalainen muunnos Jaakkima. Joakim palasi almanakkaan vuonna 1995.[1]

Suomessa nimen Joakim on 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä saanut Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan 5 389 miestä, joista suurin osa on syntynyt vuoden 1960 jälkeen. Lisäksi muodossa Joachim nimen on saanut 973 henkilöä.[3]

Tunnettuja Joakimeja ja Joachimeja muokkaa

Hallitsijoita muokkaa

Joakimeja muokkaa

Joachimeja muokkaa

Kuvitteellisia Joakimeja ja Joachimeja muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b Vilkuna 2007.
  2. Lempiäinen 2004; Vilkuna 2007.
  3. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 20.3.2020.