Jimmy Swaggart

yhdysvaltalainen evankelista

Jimmy Lee Swaggart (s. 15. maaliskuuta 1935) on yhdysvaltalainen helluntailaistaustainen evankelista, pastori ja gospelmuusikko.

Jimmy Swaggart

Elämä muokkaa

Swaggart syntyi Louisianan Ferridayssä. Hänestä tuli nuorena helluntailaisen Assemblies of God -kirkon saarnaaja, joka myös esitti kristillistä musiikkia ja johti herätyskokouksia. Vuonna 1959 hänestä tuli virallisesti Assemblies of Godin pastori, ja vuonna 1969 hän aloitti oman radio-ohjelmansa The Camp Meeting Hourin. Sitten hän siirtyi televisioon, josta hänet parhaiten tunnetaan. Hän aloitti työnsä televisiosaarnaajana vuonna 1975 ja jatkaa sitä yhä.

Swaggartin televisiolähetykset nousivat suureen suosioon ja saavuttivat laajan yleisön niin Yhdysvalloissa kuin sen ulkopuolellakin.

Vuonna 1988 Swaggart joutui skandaaliin jäätyään kiinni prostituoidulla vierailusta.[1] Kilpailevan televisiosaarnaajan Marvin Gormanin ottamassa valokuvassa Swaggart oli ollut viemässä prostituoitua motelliin. Skandaalista teki entistä suuremman se, että Swaggart itse oli aiemmin tuominnut Marvin Gormanin ja Jim Bakkerin siveettömän seksuaalisen käytöksen.[2] Swaggart esitti anteeksipyynnön kyynelehtien. Ozzy Osbourne levytti Swaggartia ja tämän prostituutioskandaalia pilkkaavan kappaleen "Miracle Man" vuoden 1988 albumilleen No Rest for the Wicked. Swaggart oli aiemmin kritisoinut toistuvasti Osbournen musiikkia ja live-esiintymisiä ja piti niitä saatanallisina.

Skandaali keskeytti Swaggartin uran vain tilapäisesti. Hänet erotettiin Assemblies of God -kirkon tehtävistä määräajaksi. Swaggart kuitenkin palasi televisioon ennen aikojaan; hän sanoi, että ilman hänen varhaista paluutaan miljoonat ihmiset joutuisivat Helvettiin. Kirkko katsoi, että hän ei katunut kunnolla. Hän menetti pastorin valtakirjansa ja ryhtyi tunnustuskunnattomaksi julistajaksi. Vuonna 1991 hän jäi uudemman kerran kiinni prostituoidulla asioimisesta, mikä keskeytti hänen uransa taas tilapäisesti.[3]

Musikaalinen ura muokkaa

Swaggart on suosittu gospelmuusikko, joka on julkaissut uransa varrella suuren määrän albumeja. Hän oli 1970–1980-luvuilla ehdolla kahdeksan Dove-palkinnon ja kahden Grammy-palkinnon saajaksi. Vuonna 1974 hän oli Singing Newsin suosikkigospelartisti ja vuonna 1977 Record Worldin vuoden mieslaulaja.

Toiminta nykyään muokkaa

Swaggart on julkaissut useita kristillisiä kirjoja. Hän toimii oman tunnustuskunnattoman Family Worship Center -kirkkonsa pastorina Louisianassa ja johtaa vuonna 1995 perustettua SonLife Radio Networkia. Hän avasi vuonna 1984 raamattuopiston, World Evangelism Bible Collegen.

Perhe muokkaa

Swaggart on ollut vuodesta 1952 naimisissa vaimonsa Francesin kanssa. Frances työskentelee yhdessä miehensä kanssa. Parilla on poika Donnie, joka myös toimii saarnaajana. Jimmy Swaggartilla on kolme lapsenlasta, joista Gabriel on pastori.

Tunnetut muusikot Jerry Lee Lewis ja Mickey Gilley ovat Swaggartin serkkuja.

Mielipiteet muokkaa

Swaggartin monet mielipiteet ovat hyvin konservatiivisia. Hän on tuominnut jyrkästi rock- ja heavymusiikin (mm. kirja Religious Rock n' Roll – A Wolf in Sheep's Clothing), erityisesti niiden käytön evankeliumin julistamisessa. Hänen tuomitsemiensa esittäjien joukossa oli tunnettu kristillinen rockyhtye Petra.[4] Tunnetussa, vuonna 1988 julkaistussa samplessaan Swaggart tuomitsee esiaviollisen seksin huutaen No sex until marriage!.

Swaggart on homovastainen; hän on ilmoittanut, että tappaisi miehen, joka katsoisi häntä romanttisissa aikeissa. Hänen mukaansa Jumala pitää homoseksuaalisuutta kauhistuksena.[5] Katolilaiset eivät Swaggartin mukaan ole kristittyjä.[6] Swaggartin mielestä homoseksuaalisuus ei voi olla synnynnäinen suuntautuminen, koska juoppo, uhkapelaaja ja tappaja eivät ole syntyneet sellaisiksi kuten ei homoseksuaalikaan.[7]

Swaggart uskoo koulujen seksuaalivalistuksen edistävän insestiä. Evoluutioteoria on hänen mukaansa saatanallinen teoria, jonka vain ateistit voivat hyväksyä.[8]

Swaggart uskoo Raamatun olevan erehtymätöntä Jumalan sanaa.[9]

Lähteet muokkaa

  1. Jimmy Swaggart Rapture Ready. Arkistoitu 8.8.2009. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  2. 1988: TV evangelist quits over sex scandal BBC. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  3. Swaggart plans to step down The New York Times. 15.10.1991. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  4. Michael Janke's Tribute to Petra A Guide to Petra. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  5. Jimmy Swaggart tells congregation he'd kill gays. Catholic New Times. 10.10.2004. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  6. Heineman, Kenneth J.: God is a conservative: religion, politics, and morality in contemporary America, s. 9. New York University Press, 1998. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  7. https://www.scientificamerican.com/article/beware-bogus-theories-of-sexual-orientation/
  8. Jimmy Swaggart quotes thinkexist.com. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  9. What We Believe Jimmy Swaggart Ministries. Arkistoitu 28.9.2009. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa