Madame Guyon
Jeanne-Marie Bouvier de la Motte-Guyon eli Madame Guyon (13. huhtikuuta 1648 Montargis, Ranska – 9. kesäkuuta 1717 Blois, Ranska) oli ranskalainen katolinen kristitty mystikko ja kirjailija, joka oli vangittuna kerettiläisyydestä seitsemän vuotta Bastiljissa. Hänen kuolemansa jälkeen hänen kirjojaan on käännetty useille kielille.
| Madame Guyon | |
|---|---|
 Jeanne-Marie Bouvier de la Motte-Guyon |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Jeanne-Marie Bouvier de la Motte-Guyon |
| Syntynyt | 13. huhtikuuta 1648 Montargis, Ranska |
| Kuollut | 9. kesäkuuta 1717 (69 vuotta) Blois, Ranska |
| Kansalaisuus | ranskalainen |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Aiheet | spiritualismi, rukous |
| Esikoisteos | Les torrents spirituels |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Tausta muokkaa
Jeanne Marie Bouvier de la Motte asui ensimmäiset 33 vuotta elämästään Montargisissa, noin 110 kilometriä Pariisista etelään. Hänen perheensä oli arvostettu mutta ei kovin varakas. Hänen isänsä Claude Bouvier oli Montargisin tuomioistuimen prokuraattori. 16-vuotiaana hän meni naimisiin 22 vuotta vanhemman varakkaan naapurinsa Jacques Guyonin kanssa. Avioliitto ei ollut järin onnellinen, ja Jeanne Marie pakeni perhe-elämänsä turhautumia sisäiseen rukoukseen. Jacques Guyonin kuollessa 1676 Jeanne Marie Guyon jäi leskeksi 28-vuotiaana varakkaana kolmen lapsen yksinhuoltajana. Kaksi perheen lasta oli kuollut pieninä.[1]
Ajatukset muokkaa
Barnabiittimunkki Père Lacombe tutustutti Madame Guyonin mystiikkaan. ja hän kuvailee sisäisiä kokemuksiaan kirjassaan Vie de Madame Guyon. Guyonilla oli voimakas kokemus Jumalan konkreettisesta läsnäolosta ja rukouksen helppoudesta. Tämä vaihe kesti kahdeksan vuotta. Tämän jälkeen Guyon menetti kokemuksen Jumalan armosta ja suosiosta, eikä hengellinen elämä enää ollut voimakasta. Tätä hän kutsuu mystiseksi kuolemaksi. Tämä kriisi kesti seitsemän vuotta, ja sen jälkeen hän elpyi uudelleen kolmanteen "uudelleensyntymisen" ja uuden elämän vaiheeseen, mitä hän kutsuu myös "apostoliseksi vaiheeksi". Ajatuksena on, että ensimmäisen vaiheen aikana hän vallitsi Jumalaa, kun taas viimeisessä vaiheessa Jumala vallitsi häntä. Ensimmäisessä vaiheessa Jumala oli yhtyneenä vain sielun voimiin, mutta viimeisessä Jumala toimii ihmisessä ja tekee omia tekojaan ihmisen kautta.[1]
Proselytismi ja oikeudenkäynnit muokkaa
Saavutettuaan "apostolisen vaiheen" Guyon jätti lapsensa toisten hoitoon tunnettuaan vetoa lähteä Geneveen. Ensiksi hän muutti Annecyyn ja sitten Thonon-les-Bainsiin, missä hän heinäkuussa 1681 tapasi uudelleen Père Lacomben ja jatkoi tämän ohjauksessa. Hän alkoi myös kertoa laajemmin ajatuksistaan. Geneven piispa Jean d'Arenthon d'Alex oli ensin ollut tyytyväinen Guyonin saapumisesta, mutta pyysi häntä kohta poistumaan hiippakunnastaan ja karkotti samalla myös Lacomben, joka muutti Vercellin piispan suojelukseen. Guyon seurasi mentoriaan Torinoon, josta hän palasi Ranskaan, Grenobleen, missä hän julkaisi teoksensa Moyen court 1685 ja jatkoi opettamista. Nyt Grenoblen piispa, kardinaali Étienne Le Camus karkotti hänet, ja hän matkusti Vercelliin Lacomben luo. Vuotta myöhemmin he muuttivat Pariisiin.[1]
Ajankohta levittää spiritualista kristillisyyttä Pariisissa oli huonosti valittu. Kuningas Ludvig XIV oli vasta saanut kvietismin edustajia tuomituksi Roomassa, eikä hän katsonut hyvällä mielestään samantyyppisen mystiikan opettamista omassa pääkaupungissaan. Lacombe suljettiin ensin Bastiljiin, ja hän oli sitten pidätettynä Oloronin ja Lourdesin linnoissa. Sairauden vuoksi Madame Guyonin pidätys lykkääntyi vähän myöhempään, 9:nteen tammikuuta 1688. Eräs hänen syyttäjistään oli hänen oma veljensä, barnabiittimunkki isä de la Motte.[1]
Päästyään seitsemän kuukauden päästä vapaaksi hän tapasi abbé de Fénelonin, josta tuli hänen kuuluisin opetuslapsensa. Fénelonin kautta Guyonin opetukset saivat uutta läpäisykykyä uskonnollisissa piireissä. Tällä kertaa Chartresin piispa huolestui leviävistä spiritualistisista ajatuksista. Madame Guyon itse pyysi, että hänen kirjoituksiaan tutkisivat sekä maallinen oikeus että teologit. Kuninkaan määräyksestä kirjoituksien arviointiin määrättiin Meauxin piispa Jacques Bénigne Bossuet, Châlonsin piispa ja myöhemmin Pariisin arkkipiispa Louis-Antoine de Noailles ja Louis Tronson, joka oli sulpikiaanien johtaja.[1]
Tutkimusten ollessa meneillään Pariisin arkkipiispa tuomitsi Guyonin julkaisut 10. lokakuuta 1694, jolloin Guyon pakeni pidätystä peläten Meauxiin. Bossuetin julkaistua 34 teesiä katolisesta spiritualismista Guyon palasi salaa Pariisiin. Poliisi kuitenkin pidätti Madame Guyonin 24. joulukuuta 1695 ja vangitsi hänet. Hän oli vangittuna ensin Vincennesissä, sitten Vaugirardissa ja lopulta Bastiljissa, missä hän 23. elokuuta 1696 allekirjoitti vakuutuksen olla levittämättä oppejaan.[1]
Guyonin kirjoitukset olivat kuitenkin aiheuttaneet Bossuetin ja Fénelonin välille valtaisan julkisen kiistan. Madame Guyon oli vangittuna Bastiljissa aina 21. maaliskuuta 1703 saakka. Seitsemän vuoden vankeuden jälkeen hän muutti poikansa kanssa asumaan Bloisin hiippakuntaan pieneen kylään, jossa hän eli 15 vuotta eristyneenä ja hiljaisuudessa tavaten ainoastaan kannattajapiiriensä luotettavia edustajia.[1]
Postuumi menestys muokkaa
Guyonin kirjoituksia alettiin julkaista Hollannissa 1704, ja hän sai kannattajia sekä Englannissa että Saksassa. Guyonia kävivät Bloisissa tapaamassa muun muassa lordi Forbes ja Wettstein, ja heidän välityksellään Madamen opit levisivät protestanttien keskuuteen. Erityisesti alkoi hänen teoksiaan julkaista hollantilainen pastori Pierre Poiret, ja julkaisutyötä jatkoi pietistipastori Duthoit-Mambrini. Vaikka hänen kirjansa olivat pitkään unohdettuja Ranskassa, ne jatkoivat elämäänsä erityisesti Saksassa, Sveitsissä, Englannissa ja metodistien keskuudessa Pohjois-Amerikassa.[1]
Suomennoksia muokkaa
- Madame Guyon: Syvempään Jumalan tuntemiseen (Moyen court tres-facile de faire oraison). Jyväskylä: Päivä, 1993. ISBN 951-622-573-X.