Jazzstandardi on musiikkikappale, joka on vakiintunut osaksi jazzmuusikoiden repertuaaria. Standardeja käytetään yleisesti jazzissa uusien sovitusten ja improvisaation lähtökohtina. Standardit eivät ole välttämättä olleet alun perin jazzsävellyksiä, vaan suuri osa on alun perin esimerkiksi viihdemusiikkia tai musikaaleihin tai elokuviin sävellettyjä kappaleita. Valtaosa standardeista on peräisin yhdysvaltalaisten ns. Tin Pan Alley -säveltäjien tuotannosta 1920–1940-luvuilta.[1][2]

Historia muokkaa

Alkuvuodet muokkaa

Suuri osa jazzstandardeista on alun perin sävelletty muuhun kuin jazzmusiikkiin, ja ensimmäiset standardit ovatkin ajalta ennen kuin jazz tyylilajina edes oli syntynyt. Muun muassa bluesvaikutteiset kansanlaulut ”St. James Infirmary[3] ja ”Frankie and Johnny[4] sekä gospelkappaleetJust a Closer Walk with Thee[5] ja ”When the Saints Go Marching In[6] ovat peräisin 1800-luvulta. Itse jazz syntyi vuosisadan vaihteessa New Orleansin monipuolisessa musiikillisessa ympäristössä vaikutteinaan torvisoittokuntien marssimusiikki, blues, ragtime ja spirituaalilaulut.[7] Suosittuja 1900-luvun alkuvuosina sävellettyjä jazznumeroita olivat muun muassa klarinettikappale ”High Society[8] ja newyorkilaisesta musikaalirevyystä lähtöisin oleva ”Chinatown, My Chinatown”.[9]

”Bluesin isänä” tunnettu säveltäjä W. C. Handy oli ensimmäinen joka alkoi julkaista ja myydä bluesmusiikkia.[10] Monista hänen sävellyksistään tuli sittemmin suosittuja jazzstandardeja: näihin kuuluvat muun muassa vuoden 1912 ”Memphis Blues”, vuoden 1916 ”Beale Street Blues” sekä huippusuosittu ”St. Louis Blues”, josta on tullut yksi jazzin kaikkien aikojen nauhoitetuimmista kappaleista.[11][12] Standardeiksi nousseita 1910-luvun ragtime-kappaleita ovat Euday L. Bowmanin ”Twelfth Street Rag[13] sekä Original Dixieland Jass Bandin tunnetuksi tekemä ”Tiger Rag”.[14] Populaarimusiikin puolelta vuosikymmenen suosituimpia jazzrepertuaariin otettuja lauluja ovat Turner Laytonin ja Henry CreamerinAfter You’ve Gone[15] sekä James F. Hanleyn ja Ballard MacDonaldinIndiana”.[16]

Ensimmäiset jazznauhoitukset teki Original Dixieland Jass Band vuonna 1917.[17][18] Nauhoitetusta ”Livery Stable Blues” ja ”Dixie Jass Band One-Step” -kappaleet sisältäneestä singlestä tuli hitti ja se aloitti Yhdysvalloissa ”jazzin aikakauden”.[19][20]

1920-luvulta 1940-luvulle muokkaa

1920-luvulle tultaessa jazzista oli vähitellen tullut Yhdysvalloissa yleisesti kuunneltua musiikkia, vaikka osa vanhemmasta sukupolvesta pitikin sitä rappiollisena ja moraalittomana.[21] Tärkeät jazzmusiikin keskukset olivat New York, jossa soittivat muun muassa Fletcher Henderson, Paul Whiteman ja Duke Ellington, sekä Chicago, jonne monet neworleansilaiset jazzmuusikot olivat muuttaneet työn perässä 1910-luvun loppupuolella. Chicagossa nauhoittivat muun muassa New Orleans Rhythm Kings, King Oliver ja Jelly Roll Morton.[22] 1920-luvun suosituimpia jazzartisteja oli trumpetisti Louis Armstrong, joka oli tärkeässä roolissa muun muassa jazzimprovisaation kehityksessä.[23][24] Hän teki yhtyeineen arvostettuja nauhoituksia, joista monet päätyivät lopulta standardeiksi. Muun muassa ”St. James Infirmary”,[3]Everybody Loves My Baby[25] ja ”Muskrat Ramble[26] kuuluvat Armstrongin tunnetuksi tekemiin kappaleisiin.

Erityisen paljon jazzin standardirepertuaariin on otettu kappaleita 1920- ja 1930-luvulla New Yorkin Broadwayllä esitetyistä musikaalinäytelmistä. George Gershwin sävelsi suuren määrän jazzstandardeiksi päätyneitä kappaleita, muun muassa ”The Man I Love”,[27]Embraceable You[28] sekä ”I Got Rhythm”, jonka sointukulusta on tullut yleisesti käytetty uusien jazzsävellysten pohjana.[29] Cole Porterin sävellyksistä ”What Is This Thing Called Love?”,[30]Love for Sale”,[31]Night and Day[32] ja lukuisat muut ovat tulleet osaksi jazzin repertuaaria. Richard Rodgers sävelsi myös paljon jazzsuosioon nousseita kappaleita, suuren osan niistä sanoittaja Lorenz Hartin kanssa. Rodgersin ja Hartin kirjoittamia jazzstandardeja ovat muun muassa ”Blue Moon”,[33]My Romance[34] ja ”My Funny Valentine”.[35] Jerome KerninAll the Things You Are” -sävellyksestä on tullut yksi suosituimmista jazzstandardeista;[36] muita jazzmusiikissa suosittuja Kernin sävellyksiä ovat muun muassa ”Yesterdays[37] ja ”The Way You Look Tonight”.[38] Johnny GreeninBody and Soul” oli osa menestynyttä Broadway-näytelmää ja nousi huippusuosioon jazznumerona Coleman Hawkinsin vuoden 1939 nauhoituksen myötä.[39]

Swing-aikakaudella 1930-luvun puolivälistä 1940-luvun puoliväliin suosituimpia jazzkokoonpanoja olivat suurikokoiset big bandit. Suosituimpia aikakauden orkestereita johtivat Benny Goodman, Count Basie ja Duke Ellington. Jälkimmäinen kirjoitti yhtyetovereineen suuren joukon swing-aikakauden suosituimpia standardeja, mukaan lukien ”Caravan”, ”In a Sentimental Mood”, ”Take the ’A’ Train” ja ”Sophisticated Lady”. Muihin swing-standardeihin kuuluvat Basien säveltämä ”One O’Clock Jump[40] sekä Louis PrimanSing, Sing, Sing”.[41]

1940-luvun alussa syntyi uusi jazztyyli nimeltään bebop. Sille oli tyypillistä swing-musiikkia pienemmät kokoonpanot, monimutkaiset sointukulut sekä nopeiden tempojen käyttö. Bebop-muusikot soittivat usein 1930-luvun Broadway-standardeja omien sävellystensä lisäksi. Bebop-kappaleista standardeiksi ovat nousseet muun muassa Charlie ParkerinAnthropology”, ”Yardbird Suite[42] ja ”Scrapple from the Apple”,[43] Dizzy GillespienSalt Peanuts[44] ja ”Night in Tunisia[45] sekä Thelonious Monkin’Round Midnight”.[46]

1950-luvulta eteenpäin muokkaa

Sointukulkujen sijaan käytettävän sävelasteikon vaihteluun perustuva modaalinen jazz -tyylisuunta nousi suursuosioon 1950-luvun loppupuolella muun muassa Miles Davisin ja John Coltranen nauhoitusten myötä. Erityisen suosittu oli Davisin Kind of Blue, josta on tullut yksi kaikkien aikojen myydyimmistä jazzalbumeista. Modaalisen jazzin standardeja ovat muun muassa Davisin ”So What”, ”Milestones” ja ”All Blues” sekä Herbie HancockinMaiden Voyage[47] ja Cantaloupe Island”.

1950-luvun lopulla Brasiliassa syntynyt jazziin ja sambamusiikkiin perustuva bossa nova -tyyli aiheutti buumin Yhdysvaltojen jazzpiireissä 1960-luvulla. Antônio Carlos Jobim, João Gilberto ja muut bossa novan kehittäjät nauhoittivat Charlie Byrdin ja Stan Getzin kaltaisten jazztähtien kanssa ja nostivat samalla monia bossa nova -kappaleita pysyviksi standardeiksi. Erityisesti Jobimin sävellykset ovat säilyttäneet asemansa jazzrepertuaarissa suurimman bossa nova -villityksen jälkeenkin. Bossa novan standardeiksi ovat muodostuneet muun muassa Jobimin ”Garota de Ipanema”, ”Corcovado” ja ”Desafinado”, Marcos VallenSamba de verão” ja amerikkalaisen Kenny DorhaminBlue Bossa”.

Joitakin suosituimpia jazzstandardeja muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Site Overview JazzStandards.com. Viitattu 22.7.2007. (englanniksi)
  2. Chris Tyle: Jazz History in Standard Time JazzStandards.com. Viitattu 22.7.2007. (englanniksi)
  3. a b Sandra Burlingame: St. James Infirmary JazzStandards.com. Viitattu 30.11.2010. (englanniksi)
  4. Neil Powell: The Language of Jazz, s. 53. Taylor & Francis, 2000. ISBN 157958277X. (englanniksi)
  5. Wayne Erbsen: The Bluegrass Gospel Songbook, s. 97. Mel Bay Publications, 2006. ISBN 1883206529. (englanniksi)
  6. Sandra Burlingame: When the Saints Go Marching In JazzStandards.com. Viitattu 25.4.2011. (englanniksi)
  7. Daniel Hardie: Exploring Early Jazz: The Origins and Evolution of the New Orleans Style, s. 27. iUniverse, 2002. ISBN 0595218768. (englanniksi)
  8. David Evans: Ramblin’ on my Mind: New perspectives on the blues, s. 301. University of Illinois Press, 2008. ISBN 0252074483. (englanniksi)
  9. Richard Crawford ja Jeffrey Magee: Jazz Standards on Record, 1900–1942: A core repertory, s. 14. Center for Black Music Rsrch, 1992. ISBN 0929911032. (englanniksi)
  10. Gérard Herzhaft, Paul Harris, Brigitte Debord, Jerry Haussler ja Anton J. Mikofsky: Encyclopedia of the Blues, s. 79. University of Arkansas Press, 1997. ISBN 1557284520. (englanniksi)
  11. Sandra Burlingame: W. C. Handy JazzBiographies.com. Arkistoitu 23.11.2010. Viitattu 3.1.2010. (englanniksi)
  12. Jeremy Wilson: St Louis Blues JazzStandards.com. Viitattu 4.12.2010. (englanniksi)
  13. Gary Hartman: The History of Texas Music, s. 90. Texas A&M University Press, 2008. ISBN 160344002X. (englanniksi)
  14. Sandra Burlingame: Tiger Rag JazzStandards.com. Viitattu 1.12.2010. (englanniksi)
  15. William Emmett Studwell ja Mark Baldin: The Big Band Reader: Songs favored by swing era orchestras and other popular ensembles, s. 115. Routledge, 2000. ISBN 0789009145. (englanniksi)
  16. Jeremy Wilson: Indiana (Back Home Again in Indiana) JazzStandards.com. Viitattu 4.12.2010. (englanniksi)
  17. Jazz Milestones: Noteworthy Dates in the History of Jazz Music Apassion4jazz.net. Viitattu 3.5.2011. (englanniksi)
  18. Thomas, Bob: The Origins of Big Band Music The Red Hot Jazz Archive. Viitattu 3.5.2011. (englanniksi)
  19. Scott Yanow: Original Dixieland Jazz Band Allmusic. Viitattu 3.5.2011. (englanniksi)
  20. Original Jass Band Red Hot Jazz Archive. Arkistoitu 13.2.2015. Viitattu 3.5.2011. (englanniksi)
  21. Anne Shaw Faulkner: Does Jazz Put the Sin in Syncopation?. Ladies Home Journal, elokuu 1921, s. 16–34. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.5.2011. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  22. Chris Tyle: Jazz History: The Standards (1920s) JazzStandards.com. Viitattu 5.6.2011. (englanniksi)
  23. William Ruhlmann: Louis Armstrong Allmusic. Viitattu 5.6.2011. (englanniksi)
  24. James Lincoln Collier: Louis Armstrong: An American Genius, s. 3. Oxford University Press US, 1985. ISBN 0195037278. (englanniksi)
  25. Scott Allen Nollen: Louis Armstrong: The Life, Music, and Screen Career, s. 24. McFarland, 2004. ISBN 0786418575. (englanniksi)
  26. Anderson, Gene Henry; Budds, Michael J.: The Original Hot Five Recordings of Louis Armstrong, s. 74. Pendragon Press, 2007. ISBN 978-1-57647-120-3. (englanniksi)
  27. Jeremy Wilson: The Man I Love JazzStandards.com. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  28. Jeremy Wilson: Embraceable You JazzStandards.com. Viitattu 5.6.2011. (englanniksi)
  29. Alan Kurtz: Art Tatum: I Got Rhythm Jazz.com. Arkistoitu 6.2.2010. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  30. Jeremy Wilson: What Is This Thing Called Love? JazzStandards.com. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  31. Jeremy Wilson: Love for Sale JazzStandards.com. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  32. Jeremy Wilson: Night and Day JazzStandards.com. Viitattu 21.12.2010. (englanniksi)
  33. Jeremy Wilson: Blue Moon JazzStandards.com. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  34. Jeremy Wilson: My Romance JazzStandards.com. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  35. Jeremy Wilson: My Funny Valentine JazzStandards.com. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  36. Jeremy Wilson: All the Things You Are JazzStandards.com. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  37. Jeremy Wilson: Yesterdays JazzStandards.com. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  38. Wilson, Jeremy: Jazz Standards Songs and Instrumentals (The Way You Look Tonight) JazzStandards.com. Viitattu 9.12.2009. (englanniksi)
  39. Jeremy Wilson: Body and Soul JazzStandards.com. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  40. Chris Tyle: One O’Clock Jump JazzStandards.com. Viitattu 4.12.2010. (englanniksi)
  41. Scott Stanton: The Tombstone Tourist: Musicians, s. 361. Simon and Schuster, 2003. ISBN 978-0-7434-6330-0. (englanniksi)
  42. Sandra Burlingame: Yardbird Suite JazzStandards.com. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
  43. Sandra Burlingame: Scrapple from the Apple JazzStandards.com. Viitattu 25.4.2011. (englanniksi)
  44. Pat Browne: The Guide to United States Popular Culture, s. 76. Popular Press, 2001. ISBN 9780879728212. (englanniksi)
  45. Jeremy Wilson: Night in Tunisia JazzStandards.com. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
  46. Wilson, Jeremy: 'Round Midnight JazzStandards.com. Viitattu 16.12.2009.
  47. Ian Carr, Digby Fairweather ja Brian Priestley: The Rough Guide to Jazz, s. 332. Rough Guides, 2004. ISBN 1843532565. (englanniksi)