Japanintatar

Japanintatar (Reynoutria japonica) on jättitattarien (aiemmin köynnöstattarien eli kiertotattarien Fallopia) sukuun kuuluva kasvilaji.

Japanintatar
Tieteellinen luokittelu
Kunta:	Kasvit Plantae
Alakunta:	Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari:	Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari:	Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka:	Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko:	Caryophyllales
Heimo:	Tatarkasvit Polygonaceae
Suku:	Jättitattaret Reynoutria
Laji:	japonica
Kaksiosainen nimi
Reynoutria japonica Houtt.
Synonyymit
Fallopia japonica (Houtt.) Ronse Decr.
Katso myös
Japanintatar Wikispeciesissä   Japanintatar Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Se on varjossa viihtyvä nopeakasvuinen koristekasvi, ja on sukua monelle pahalle rikkakasville.

Ulkonäkö ja koko

Japanintatar on monivuotinen, nopeasti kasvava ruoho. Alkuperäisillä alueillaan Japanissa se kasvaa vain noin 30–150 cm korkeaksi, mutta se voi kasvaa jopa 3 metriä korkeaksi. Japanintatar leviää voimakkaasti juuristonsa avulla, minkä vuoksi sitä on vaikea hävittää. Varret ovat onttoja, hieman puumaisia ja vähän haarautuvia, ja niissä on usein punertavia tai punaisia täpliä. Varret ovat yksivuotisia ja kasvavat juurakosta uudestaan keväällä, joten ne voi leikata syksyllä pois. Lehdet ovat suuret, ohuet, ehytlaitaiset, pyöreähköt, kolmiomaiset, terävä- ja lyhytsuippuiset. Japanintatar kukkii loppukesästä suurin useista tertuista koostuvin röyhymäisin kukinnoin, jotka ovat muodostuneet lehtihankaisista, noin 10 cm korkeista viuhkoista. Kukat ovat säteittäisiä ja 5 mm leveitä. Kukissa on viisi valkoista–vaaleanpunertavaa kehälehteä. Heteitä on kahdeksan, ja emiö on kolmiluottinen. Japanintatar on kaksikotinen. Hedelmä on 3–4 mm pitkä ja ruskehtava pähkylä, joka tosin kehittyy harvoin.

Levinneisyys

Japanintatar on kotoisin Japanista, Sahalinin saarelta, Koreasta, Kiinasta, Taiwanista ja Vietnamista. Siellä se on kasvanut joenvarsilla, suometsissä, teiden varsilla, metsäreunoilla ja tammimetsissä. Se tuotiin 1823 Hollantiin koriste- ja puutarhakasviksi ja Saksassa japanintatarta käytettiin myös rehukasvina ja eroosion hillintään. Isoon-Britanniaan kasvi tuotiin vuonna 1825 koristekasviksi ja se on villiintynyt ja levinnyt hallitsemattomasti luonnollisten vihollisen puutteessa. 1800-luvun puolivälissä se levisi luontoon ja vuosisadan loppupuolella se kotiutui moniin maihin, muun muassa Isoon-Britanniaan, Ranskaan, Saksaan, Alankomaihin ja Puolaan. Nykyään se on vakiintunut laajasti Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Se kasvaa yhdessä kasvukaudessa jopa kahden metrin korkuiseksi ja tukahduttaa muut puutarhakasvit. Kasvin levittäminen luontoon kriminalisoitiin Isossa-Britanniassa 1981.

Kasvi on sitkeähenkinen ja leviää jopa juurakoista, joita ei saa laittaa kotitalousjätteen mukaan, vaan ne on hävitettävä tarkoitukseen varatuilla kaatopaikoilla. Pienempien kasvustojen hävittäminen voi onnistua leikkaamalla kasvusto ensi kokonaan ja peittämällä se sitten mustalla muovilla 3–4 vuoden ajaksi. Onnistuneesti tatarkasvusto on saatu torjuttua seuraavalla tavalla. Varret katkaistaan läheltä tyveä ja onttoihin varsiin ruiskutetaan torjunta-ainetta. Tämä toistetaan muutaman kerran vuodessa niin kauan, että kasvusto häviää.

Japanintatar on luokiteltu sadan haitallisimman vieraslajin joukkoon.

Elinympäristö

Japanintatar viihtyy valoisilla paikoilla sekä myös puolivarjoisilla paikoilla. Sitä tavataan teiden varsilla, kaatopaikoilla ja maankaatopaikoilla.

Aiheesta muualla

• Kasviatlas 2022: Japanintattaren (Reynoutria japonica) levinneisyys Suomessa
• Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Japanintatar (Fallopia japonica)
• ITIS: Fallopia japonica (englanniksi)

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
•