Japanin aivotulehdus
Japanin aivotulehdus eli Japanin enkefaliitti on flaviviruksiin kuuluvan Japanin aivotulehdusviruksen (JEV) aiheuttama ja Culex-suvun hyttysten levittämä aivokuume. Tautia esiintyy Aasiassa ja Tyynenmeren saarilla likimain Pakistanista Amur-joelle ulottuvan linjan itäpuolella. Tautia esiintyy 17. leveyspiirin pohjoispuolella sadekaudella (kesä-syyskuussa) ja 17. leveyspiirin eteläpuolella ympäri vuoden.[1]
Tautia esiintyy harvoin turisteilla. On arvioitu, että taudin esiintymisalueella maaseudulla viikon oleskelevan matkailijan todennäköisyys saada Japanin aivotulehdus on 1:5 000 – 1:20 000.
Vuonna 2002 diagnosoitiin ensimmäinen suomalaisen saama Japanin aivotulehdus.[2] Ensimmäinen tunnettu Japanin aivotulehdusepidemia tapahtui Japanissa kesällä 1871. Vuoden 1924 epidemiassa sairastui yli 6 000 ihmistä, joista 60 % kuoli.[3]
Taudinaiheuttaja muokkaa
Flaviviruksiin kuuluva Japanin aivotulehdusvirus (JEV) on noin 50 nm:n läpimittainen, vaipallinen, positiivisäikeinen RNA-virus. Se on hyvin läheistä sukua Länsi-Niilin virukselle, Murray Valleyn aivotulehdusvirukselle sekä Usutu-virukselle, joiden kanssa se muodostaa JEV-seroryhmän.[4]
Virus eristettiin ihmisestä ensimmäisen kerran vuonna 1935 ja Culex tritaeniorhynchus -hyttylajista vuonna 1938, mikä samalla osoitti tartuntareitin.[3]
Taudinkuva muokkaa
Japanin aivotulehdustartunta on useimmissa tapauksissa oireeton. On arvioitu, että vain noin yksi 250:stä tartunnan saaneesta saa oireisen neurologisen sairauden. Kuitenkin oireisen tautimuodon saaneista 30–40 prosenttia menehtyy, ja eloon jäävistä puolelle jää pysyviä neuropsykiatrisia oireita. Oireiseen tautiin ei ole hoitoa.[3] Aivotulehduksen endeemisellä alueella väestön vasta-ainetasot ovat usein korkeat, ja tartunta saadaan yleensä jo lapsuudessa.[1] Nykyisin noin 75 % rekisteröidyistä tapauksista on alle 15-vuotiailla lapsilla.[3]
Taudin vakavuus vaikuttaa ainakin jossain määrin riippuvan iästä. Kuolleisuus on korkein alle 10-vuotiailla lapsilla. Heillä esiintyy myös eniten pysyviä neurologisia vammoja. Osalla vammat kehittyvät myöhään, jopa useita vuosia akuutin taudin jälkeen.[3]
Esiintyvyys muokkaa
Taudin ilmaantuvuus vaihtelee vuosittain noin 1–10 tapausta 100 000 asukasta kohti, mutta epidemiavuosina, joita on 2–15 vuoden välein, ilmaantuvuus voi nousta paljonkin korkeammaksi. Tauti aiheutti vakavia epidemioita 1960- ja 1970-luvuilla Thaimaassa, Myanmarissa ja Vietnamissa, jolloin ilmaantuvuus nousi 18 tapaukseen 100 000 asukasta kohti vuodessa.[3] Virusta tavataan sioissa ja vesilinnuissa.[5] Lintujen arvellaan levittävän virusta uusille alueille, mutta juuri kiertoa sikojen ja lintujen välillä pidetään merkittävänä epidemioiden syntymekanismina.[1] Viruksen kierto sikojen ja lintujen välillä on tunnettu 1930-luvulta alkaen[3].
Taudin esiintymisalueella elää noin kolme miljardia ihmistä, mikä tekee Japanin aivotulehduksesta merkittävän ongelman. Aivotulehdukseen kuolee vuosittain 13 000–20 000 ihmistä[5] Japanin aivotulehduksen esiintymisalue on laajentunut koko sen tunnetun historian ajan. Ensimmäiset intialaiset tapaukset tunnistettiin vuonna 1952, ja taudin esiintymisen länsiraja on nykyisin likimain Indus-joella. Vuonna 1995 tavattiin ensimmäiset tapaukset Australiasta.[3]
Ehkäisy muokkaa
- Pääartikkeli: Japanin aivotulehdusrokote
Tautia vastaan on kehitetty useita rokotteita. Suomessa on saatavilla yksi Japanin aivotulehdusrokote, kauppanimeltään Ixiaro. Rokote annetaan kolmen pistoksen sarjana päivinä 0-7-30 tai nopeutettuna 0-7-14, jolloin rokotteen teho tosin laskee. Viimeinen pistos tulee ottaa viimeistään 10 päivää ennen riskialueille lähtöä. Rokotetta suositellaan niille, jotka aikovat oleskella yli kuukauden ajan taudin esiintymisalueilla epidemia-aikaan tai jotka liikkuvat erityisen runsaasti ulkona.[6]
Rokotteen laajamittainen käyttöönottaminen Japanissa vuonna 1967, Taiwanissa vuonna 1968 ja Etelä-Koreassa vuonna 1986 lopetti epidemiat näissä maissa kokonaan, ja nykyisin taudin esiintyminen ihmisillä on ylipäänsä harvinaista. Myös viimeaikaiset rokotuskampanjat Nepalissa ja Sri Lankalla ovat alkaneet näkyä sairastuvuudessa. Viruksen esiintymiseen eläimissä rokotteella ei kuitenkaan ole vaikutusta.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Klaus Hedman, Terho Heikkinen, Pentti Huovinen, Asko Järvinen, Seppo Meri, Martti Vaara (toim.): Mikrobiologia. Helsinki: Duodecim, 2010. ISBN 978-951-656-256-1. s.628–629
- ↑ Suomen Lääkärilehti 2002;57(40):3989–3990 Heli Siikamäki, lehdistöreferaatti " Japanin enkefaliitti suomalaisella – tartunta Pekingistä"
- ↑ a b c d e f g h i Stanley A. Plotkin, Walter A. Orenstein, Paul A. Offit & Kathryn M. Edwards (ed.): Plotkin's Vaccines, 7th Edition. Elsevier, 2018. ISBN 978-0-323-35761-6.
- ↑ Eili Huhtamo, Teemu Smura ja Olli Vapalahti: "Länsi-Niilin virus Euroopassa". Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2020;136(1):43-51
- ↑ a b WHO: Japanese encephalitis (englanniksi)
- ↑ Matkailijan terveysopas: Japanin aivotulehdus
