Jan van Eyck
Jan van Eyck (hollanniksi [ˈjɑn vɑn ˈɛik]; n. 1390 Maaseik – 1441 Brugge) oli flaamilainen taidemaalari Flanderissa, nykyisen Belgian alueella.
| Jan van Eyck | |
|---|---|
_-_WGA7598.jpg) Yksityiskohta omakuvasta, 1433 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | n. 1390 Maaseik, Liègen ruhtinaskunta |
| Kuollut | 1441 Brugge, Burgundin Alankomaat |
| Kansalaisuus | flaami |
| Taiteilija | |
| Ala | taidemaalari |
| Taidesuuntaus | |
| Kuuluisimpia töitä | Gentin alttaritaulu |
 Nimikirjoitus |
|
Elämänvaiheet muokkaa
Jan van Eyckin elämän varhaisvaiheista ei ole luotettavaa tietoa. Hänet nimitettiin Hollannin kreivi Johan Baijerilaisen hovimaalariksi Haagiin vuonna 1422. Kreivin kuoleman jälkeen vuonna 1425 hän muutti Bruggeen. Siellä van Eyck pääsi vauraan ja taiteistaan kuuluisan Burgundin herttuakunnan keskukseen. Hän toimi Burgundin herttua Filip Hyvän hovimaalarina ja diplomaattina. Hän kuoli vuonna 1441, jolloin hänet haudattiin Bruggen Pyhän Donatiuksen kirkkoon. Hauta tuhoutui kirkon hävityksen yhteydessä vuonna 1799.
Uusi taide muokkaa
Van Eyck on kaikkein kuuluisin niistä flaamilaisista maalareista, jotka mullistivat italialaisen varhaisrenessanssin taiteilijoiden ohella eurooppalaisen maalaustaiteen 1400-luvulla. Flaamilaisen taiteen merkittävin ansio oli taulumaalauksen kehittäminen. Sen lähtökohdat olivat kirjankuvituksessa, josta oli tullut merkittävä varhaisen käsiteollisuuden ala 1300–1400-luvuilla.
Toinen merkittävä uudistus oli öljyvärimaalauksen kehittäminen varhaisemman temperavärien käytön sijasta. Hitaasti kuivuvat öljyvärit mahdollistivat vaiheittaisen työskentelyn, jolloin korjauksiin ja lisäyksiin oli enemmän mahdollisuuksia.
Van Eyckin maalauksissa nämä uudet piirteet yhdistyivät poikkeuksellisella tavalla. Hänen kuvansa ovat täynnä pieniä yksityiskohtia ja niissä näkyy erityinen kiinnostus valon ja varjon kuvaamiseen. Toisaalta van Eyckin teokset jatkavat myöhäiskeskiajan maalaustaiteen voimakkaan symbolista perintöä. Jokaisella yksityiskohdalla on tehtävänsä, joskin ne sulautuvat arkipäivän kuvastoon tavalla, joka tekee niiden tulkinnasta vaikeaa.
Maalauksia ja tulkintoja muokkaa
Jan van Eyckin säilyneet maalaukset ovat runsassymbolisia uskonnollisia kuvia tai sitten yksinkertaisilta vaikuttavia arkipäivän kuvauksia. Kummassakin luokassa keskustelut kuvien tulkinnasta ovat olleet poikkeuksellisen kiihkeitä.
Giovanni Arnolfinin ja hänen vaimonsa muotokuva, Arnolfinin perhe (1434), on miniatyyrimäisen tarkka esitys hyvin toimeentulevasta porvarillisesta avioparista. Se on kuitenkin 1900-luvulla tullut tunnetuksi taidehistorioitsija Erwin Panofskyn luoman ikonologisen analyysin mallikappaleena. Panofskyn mukaan kyseessä oli salainen avioliitto, jonka todistajana oli taustan peilistä heijastuva taiteilija. Joka tapauksessa teoksessa yhdistyvät uskonnolliset symbolit, kuten Kristuksen kärsimysnäytelmä peilin kehyksessä, maallisiin ja arkipäiväiseen kuvastoon.
Gentin alttari (1432) puolestaan edustaa Jan van Eyckin uskonnollista symbolismia. Hän teki alttarikaapin veljensä Hubert van Eyckin (k. 1426) aloittaman työn pohjalta. Alttarin keskellä on Jumalan karitsa, jonka rinta vuotaa verta. Sen ympärille rakentuu Jeesuksen, Neitsyt Marian ja Johannes Kastajan ympärille Raamatun ja kirkon historian keskeisiä tapahtumia.[1]
Myös Kansleri Rolinin madonna -teoksen (n. 1433–1434) symboliikka on poikkeuksellisen monitulkintaista. Siinä van Eyck leikittelee perspektiivillä. Etualalla ovat Filip Hyvän kansleri, Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi tämän sylissä. Heidän takanaan avautuu maisema, jonka voi tulkita maallisen valtion Augustinuksen Jumalan valtion rinnakkain esittämiseksi mutta yhtä hyvin tarkaksi kuvaukseksi 1400-luvun kaupungista.[2]
-
Arnolfinin perhe -
Gentin alttari, alttarikaapin keskiosan alapannoo -
Rolinin madonna -
Marian ilmestys, 1434.
Jälkimaine muokkaa
Ensimmäisen Jan van Eyckin elämäkerran laati Bartolomeo Fazzio jo vuosina 1455–1456. Siinä van Eyckia ylistettiin hänen maalaustekniikkansa ansiosta. Tämän jälkeen hänen maalauksensa kuitenkin lähes unohtuivat, kunnes ne löydettiin uudelleen 1800-luvun lopulla. Tällöin van Eyckia ja hänen aikalaisiaan kutsuttiin "flaamilaisiksi primitivisteiksi", joiden maine liittyi osittain keskiaikainnostukseen. Flanderin maalarit nähtiin keskiajan ja uuden ajan rajalla eläneiksi uudistajiksi.
Van Eyckin ja muiden Flanderin maalarien merkitys kasvoi entisestään Johan Huizingan klassikkoteoksessa Keskiajan syksy (1919), jossa maalaustaide alkoi symboloida koko Burgundin herttuakunnan asemaa kahden aikakauden välissä.
Lähteet muokkaa
- ↑ The Ghent Altarpiece Metropolitan Museum of Art. Viitattu 15.1.2015.
- ↑ Corrine Agren: 15th Century Religious Thought and Jan van Eyck Loyola University of Maryland. Arkistoitu 8.1.2015. Viitattu 15.1.2015.
Kirjallisuutta muokkaa
- Till-Holger Borchaerdt, The Age of van Eyck 1430–1550: The Mediterranean World and Early Netherlandish Painting. Ghent 2002.
- Erwin Panofsky, Die Altniederländische Malerei, I–II. Uusin painos 2006.
- Otto Pächt, Van Eyck. Die Begründer der altniederländischen Malerei. Uusin painos 2002.