Jamie Foxx

yhdysvaltalainen näyttelijä

Jamie Foxx (oikealta nimeltään Eric Marlon Bishop, s. 13. joulukuuta 1967 Terrell, Texas) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä, koomikko ja laulaja.[1]

Jamie Foxx
Foxx vuonna 2013.
Foxx vuonna 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt13. joulukuuta 1967 (ikä 56)
Terrell, Texas, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä, muusikko, koomikko
Näyttelijä
Aktiivisena 1985–
Merkittävät roolit Dreamgirls
Collateral – väärä aika väärä paikka
Ray
Lainkuuliainen kansalainen
Django Unchained
Palkinnot

Parhaan miespääosan Oscar
2004 Ray

Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Näyttelijänura muokkaa

 
Foxx vuonna 2005.

Ennen elokuvauraansa Foxx esiintyi stand up -koomikkona sekä näytteli televisiossa. Vuosina 1991–1994 hän kuului sketsisarjan Irviöt (In Living Color) esiintyjiin muun muassa Jim Carreyn kanssa. Myöhemmin Foxx näytteli myös omassa tilannekomediasarjassaan The Jamie Foxx Show, jota esitettiin The WB Television Network -kanavalla vuosina 1996–2001.[1][2][3]

Foxx teki elokuvadebyyttinsä vuonna 1992 komediaelokuvassa Toys, jonka pääosaa esitti Robin Williams. Ensimmäinen draamaelokuva, jossa hän esiintyi, oli vuonna 1999 ensi-iltansa saanut Oliver Stonen ohjaama Minä päivänä tahansa. Hänen roolinsa elokuvassa on amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Willie Beamen. Varsinaisen läpimurtonsa elokuvanäyttelijänä Foxx teki vuonna 2004 elokuvien Collateral – väärä aika, väärä paikka ja Ray myötä. Ensiksi mainitussa hän esitti taksikuski Maxia ja jälkimmäisessä muusikko Ray Charlesia.[1][4]

Foxx esiintyi neljässä vuonna 2004 ilmestyneessä elokuvassa ja oli kolmesta niistä ehdolla Golden Globen saajaksi vuoden 2005 gaalassa, kategorioissa paras miespääosa musikaali- tai komediaelokuvassa (Ray), paras miessivuosa (Collateral) ja paras miespääosa televisioelokuvassa tai minisarjassa (Stanley Williamsin rooli televisioelokuvassa Redemption). Hän sai palkinnon ensiksi mainitussa kategoriassa. Foxxin menestys jatkui Oscar-gaalassa, jossa hän sai parhaan miespääosan Oscarin suorituksestaan elokuvassa Ray.[1][5] Hän oli kolmas kyseisen palkinnon saanut afroamerikkalainen Sidney Poitierin ja Denzel Washingtonin jälkeen. Hän oli ehdolla myös parhaan miessivuosan Oscarin saajaksi (Collateral) ja oli näin kautta aikain kymmenes molemmissa kategorioissa samana vuonna ehdolla ollut näyttelijä.[3]

Eniten lipputuloja on Foxxin elokuvista kerännyt heinäkuuhun 2011 mennessä huhtikuussa 2011 ilmestynyt animaatioelokuva Rio. Hän on tuossa elokuvassa kanarialintu Nicon äänenä.[6][7] Hänen muita vuoden 2004 jälkeisiä elokuviaan ovat muun muassa Miami Vice ja Dreamgirls vuodelta 2006. Samannimiseen televisiosarjaan perustuvassa Miami Vicessa Foxx esittää Ricardo ”Rico” Tubbsia ja 1980-luvun alun musikaaliin perustuvassa Dreamgirlsissä manageri Curtis Tayloria.[1]

Foxx sai vuonna 2007 tähden Hollywood Walk of Famelle.[8] Vuonna 2023 hän joutui selittelemään mediassa antamiaan juutalaisvastaisia kommenttejaan.[9]

Laulajanura muokkaa

Foxx on näyttelemisen ohella tehnyt uraa myös laulajana. Hänen ensimmäinen albuminsa Peep This ilmestyi vuonna 1994. Hänen laulajanuransa lähti nousuun kymmenen vuotta myöhemmin, kun hän esiintyi rap-artisti Twistan vuonna 2003 julkaistulla singlellä ”Slow Jamz” yhdessä Kanye Westin kanssa.[10] Single nousi helmikuussa 2004 viikoksi Billboard Hot 100 -listan kärkeen Yhdysvalloissa.[11][12] Hän on vieraillut yli kymmenen eri artistin, muun muassa Kanye Westin, 50 Centin, Diddyn ja Snoop Doggin albumeilla.[13] Kanye Westin single ”Gold Digger”, jolla Foxx esiintyi, oli vuonna 2005 kymmenen viikkoa Billboardin singlelistan kärjessä.[14] Kappale oli vuonna 2006 ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi kategoriassa vuoden äänite ja palkittiin kategoriassa paras sooloartistin rap-esitys.[15][16]

Joulukuussa 2005 Foxx julkaisi toisen sooloalbuminsa Unpredictable, joka oli tammi-helmikuussa 2006 kolme viikkoa Yhdysvaltain Billboard 200 -albumilistan kärjessä. Albumia myytiin Yhdysvalloissa lopulta kaksinkertaista platinaa, yli kaksi miljoonaa kappaletta. Foxxista tuli Frank Sinatran, Bing Crosbyn ja Barbra Streisandin jälkeen neljäs näyttelijä-laulaja, joka on saanut Oscarin näyttelemisestä ja jonka levy on noussut Yhdysvaltain albumilistan kärkipaikalle.[1][17][18][19]

Foxx oli ehdolla vuoden 2006 Grammy-gaalassa kategoriassa paras mieslaulajan R&B-esitys kappaleella ”Creepin'”, joka julkaistiin Luther Vandrossin tribuuttialbumilla So Amazing: An All-Star Tribute to Luther Vandross, ja vuoden 2007 gaalassa kategorioissa paras R&B-esitys duolta tai yhtyeeltä (”Love Changes”, esitys Mary J. Bligen kanssa), paras R&B-albumi, paras rap-esitys duolta tai yhtyeeltä (”Georgia”, esitys Ludacrisin ja Field Mobin kanssa) ja paras räppäystä ja laulua yhdistävä esitys (”Unpredictable”, esitys Ludacrisin kanssa).[20][21][22][23]

Foxxin kolmas albumi Intuition julkaistiin vuonna 2008 ja neljäs albumi Best Night of My Life vuonna 2010. Intuition, jota myytiin Yhdysvalloissa platinalevyyn oikeuttava määrä, ylsi Billboard 200 -listalla korkeimmillaan sijalle kolme ja Best Night of My Life korkeimmillaan sijalle kuusi.[18][24] Hänet palkittiin vuoden 2010 Grammy-gaalassa kategoriassa paras R&B-esitys duolta tai yhtyeeltä (”Blame It”, esitys T-Painin kanssa), minkä lisäksi hän oli ehdolla kategorioissa paras contemporary R&B-albumi (Intuition) ja paras R&B-kappale (”Blame It”).[25]

Yksityiselämä muokkaa

Foxxilla on kaksi tytärtä, joista vanhempi on vuonna 1994 syntynyt Corinne. Hänen nuorempi tyttärensä syntyi 2009.[18][26][27]

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Singlet muokkaa

Vuosi Single Listasijoitus[28] Albumilta
US US
R&B
UK AUS
1994 "Infatuation" 92 36 Peep This
"Experiment" 88
2005 "Unpredictable" (feat. Ludacris) 8 2 16 22 Unpredicatable
2006 "Extravaganza" (feat. Kanye West) 52 43 44
"DJ Play a Love Song" (feat. Twista) 45 5
"Can I Take U Home" 48
2008 "Just Like Me" (feat. T.I.) 49 8 Intuition
"She Got Her Own" (feat. Ne-Yo & Fabolous) 54 2
2009 "Blame It" (feat. T-Pain) 2 1
"I Don't Need It" 42
"Digital Girl" (feat. The-Dream, Kanye West & Drake) 92 38

Kiertueet muokkaa

  • The Unpredictable Tour (2006)
  • The Blame It Tour (2009)

Filmografia muokkaa

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1992 Toys Toys Baker
1996 Kaikenkarvaiset lemmikit The Truth about Cats and Dogs Ed
The Great White Hype – tyrmäävä komedia The Great White Hype Hassan El Ruk’n
1997 Booty Call – tuplatreffit Booty Call Bunz
1998 The Players Club The Players Club Blue
1999 Held Up – liian varattu Held Up Michael
Minä päivänä tahansa Any Given Sunday Willie Beamen
2000 Syötti Bait Alvin Sanders
2001 Ali Ali Drew ”Bundini” Brown
2003 Shade Shade Larry Jennings
2004 Redemption: The Stan Tookie Williams Story Redemption: The Stan Tookie Williams Story Stan ”Tookie” Williams
Rakkauden pelisäännöt Breakin’ All the Rules Quincy Watson
Collateral – väärä aika väärä paikka Collateral Max
Ray Ray Ray Charles
2005 Stealth – näkymätön uhka Stealth Henry Purcell
Merijalkaväen mies Jarhead ylikersantti Sykes
2006 Miami Vice Miami Vice Ricardo ”Rico” Tubbs
Dreamgirls Dreamgirls Curtis Taylor, Jr
2007 The Kingdom The Kingdom Ronald Fluery
2009 The Soloist The Soloist Nathaniel Ayers
Lainkuuliainen kansalainen Law Abiding Citizen Nick Rice
2010 Ystävänpäivä Valentine’s Day Kelvin Briggs
Laskettu aika Due Date Darryl
2011 Rio Rio Nico (äänirooli)
Kaameat pomot Horrible Bosses Dean Jones
2012 Django Unchained Django Unchained Django
2013 White House Down White House Down James W. Sawyer
2014 Rio 2 Rio 2 Nico (äänirooli)
The Amazing Spider-Man 2 The Amazing Spider-Man 2 Max Dillon / Elektro
Annie Annie Benjamin Stacks
Kaameat pomot 2 Horrible Bosses 2 Dean Jones
2017 Baby Driver Baby Driver Bats
2020 Soul – Sielun syövereissä Soul Joe Gardner
2021 Spider-Man: No Way Home Spider-Man: No Way Home Max Dillon / Elektro
Televisiosarjat
Vuosi Nimi Rooli Jaksot
1991–1994 In Living Color useita rooleja 96 jaksoa
1992–1993 Roc Crazy George 7 jaksoa
1996 Hangin’ with Mr. Cooper Armstrong ”Rivals”
Moesha Woody ”Driving Miss Moesha”
1996–2001 The Jamie Foxx Show Jamie King 100 jaksoa
2004 Chappelle’s Show Black Tony Blair #2.13

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Jamie Foxx Biography Yahoo! Movies. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  2. Jamie Foxx Developing Sketch Comedy ‘In The Vein’ Of ‘In Living Color’ For FOX Access Hollywood. 11.1.2011. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  3. a b Jamie Foxx Biography thebiographychannel.co.uk. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  4. Jamie Foxx becoming showbiz superman TODAY.com. 8.8.2004. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  5. Awards for Jamie Foxx The Internet Movie Database. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  6. Jamie Foxx the-numbers.com. Viitattu 18.7.2011. (englanniksi)
  7. Kaplan, Ilyse: This 'Rio' is for the birds Variety.com. 12.4.2011. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  8. Jamie Foxx walkoffame.com. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  9. https://www.tmz.com/2023/08/05/jamie-foxx-antisemitic-apologizes-jewish-community-jesus-jennifer-aniston/
  10. Mitchell, Gail: Alterego. Billboard, 17.12.2005. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  11. Twista Ends OutKast's No. 1 Singles Run billboard.com. 12.2.2004. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  12. Twista featuring Kanye West and Jamie Foxx - Slow Jamz acharts.us. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  13. Jamie Foxx Discography discogs.com. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  14. Kanye West and Jamie Foxx - Gold Digger acharts.us. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  15. GRAMMY Rewind: 48th Annual GRAMMY Awards GRAMMY.com. 8.2.2011. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  16. List of Grammy winners CNN.com. 9.2.2006. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  17. Jamie Foxx - Unpredictable acharts.us. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  18. a b c Fekadu, Mesfin: Jamie Foxx Says Daughter Helped His Music Career Billboard.com. 23.12.2010. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  19. McLean, Craig: Seduced by Mister Lover Man telegraph.co.uk. 20.4.2006. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  20. Harris, Chris: Jamie Foxx And Kanye Go For The 'Gold,' U2 And Mary J. Team Up At Grammys MTV.com. 24.1.2006. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  21. Kaufman, Gil: Aguilera, Blige, Timberlake Solo Performance Added To Grammy Lineup MTV.com. 18.1.2007. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  22. Nero, Mark Edward: 2007 Grammy Winners - R&B Categories About.com. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  23. Grammys 2007: The Nominees EW.com. 7.12.2006. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  24. Jamie Foxx acharts.us. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  25. Nero, Mark Edward: 2010 Grammy Winners: R&B Categories About.com. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  26. Jamie Foxx's lil girl is grown! She's doing some modeling now BlackMediaScoop. 18.7.2011. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  27. Daniels, Karu F.: Jamie Foxx: Actress Reveals Secret Baby News on Live Television BV Newswire. 12.8.2009. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  28. Artist Chart Positions. Billboard. Accessed December 31, 2007.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jamie Foxx.