James Woods (freestylehiihtäjä)

James Woods (s. 19. tammikuuta 1992 Sheffield) on brittiläinen freestylehiihtäjä, joka kilpailee slopestylessa.[1][2]

James Woods
Henkilötiedot
Syntynyt19. tammikuuta 1992 (ikä 32)
Sheffield, Yhdistynyt kuningaskunta
Uran tiedot
Laji freestylehiihtoView and modify data on Wikidata
Maailmancup
Kaudet 2008–
Voitot 3
Palkintokorokkeella 4

Tietolaatikko päivitetty 14.12.2015

Mitalit
Maa:  Iso-Britannia
Miesten Freestylehiihto
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Sierra Nevada 2017 slopestyle

Woods kilpaili freestylehiihdon maailmancupissa ensimmäisen kerran Les Contamines'ssa tammikuussa 2008 sijoittuen half-pipessa 37:nneksi. Hän on voittanut maailmancupissa kolme kilpailua, kaikki slopestylessa. Ensimmäisen voittonsa hän otti Ushuaiassa syyskuussa 2012, toisen Copper Mountainissa tammikuussa 2013 ja kolmannen Cardronassa elokuussa 2015. Hän voitti slopystylen maailmancupin kokonaiskilpaailun kaudella 2012–2013.[2]

MM-kilpailuissa Park City Mountain Resortissa vuonna 2011 Woods sijoittui slopestylessa kahdeksanneksi ja half-pipessa 19:nneksi. Vossissa vuonna 2013 hän saavutti slopestylessa hopeaa. Sotšsin olympialaisissa 2014 hän oli slopystylessa viides.[2] Vuonna 2011 Woods saavutti Tignesin X Gameseissa slopestylen pronssia.[3] Hän saavutti pronssia myös Aspenin X Gamesien slopystylessa 2013.[4]

Lähteet muokkaa

  1. James Woods teamgb.com. Viitattu 2.11.2013. (englanniksi)
  2. a b c James Woods (freestylehiihtäjä) Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  3. James Woods xgames.espn.go.com. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 2.11.2013. (englanniksi)
  4. Winter X Games afpworldtour.com. Viitattu 31.1.2014. (englanniksi)