James Harris

yhdysvaltalainen showpainija

James Harris (28. toukokuuta 19509. elokuuta 2020) oli yhdysvaltalainen showpainija, jonka esiintyjänimi oli Kamala. Hän esiintyi useissa organisaatioissa. WWF:ssä hän showpaini 1980-, 1990- ja 2000-luvuilla.

James Harris Kamalan hahmossa (2009).

Harris varttui Senatobiassa, Mississippissä, missä hänen vanhempansa omistivat huonekaluliikkeenlähde?. Harris itse työskenteli muun muassa puuvillatiloilla ja ajoi kuorma-autoa. Hän muutti Benton Harboriin, missä hän aloitti uransa showpainijana Bobo Brazilin ohjauksessa. Harrisin varhaiset paininimet olivat Sugar Bear Harris ja Mississippi Mauler.[1]

Jerry Lawler tarjosi vuonna 1982 Harrisille paikan Continental Wrestling Associationista. Harris, Lawler ja CWA-organisaation perustaja Jerry Jarrett kehittivät Harrisille Kimala-hahmon, joka sai myöhemmin nimekseen Kamala.[2] Hahmo oli ugandalainen, ja sillä oli afrikkalainen naamio, sotamaalaus ja lannevaate. Kamala tuli kehään ilman jalkineita eikä juurikaan puhunut.[1]

Harris paini CWA:n lisäksi muun muassa Mid-South Wrestling- ja World Class Championship Wrestling -organisaatioissa. WWF:ssä hän esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1984. Showpainin juonessa Kamalalle kirjoitettiin riitoja muun muassa Hulk Hoganin ja André the Giantin hahmojen kanssa.[2]

Harris esiintyi WWF:ssä 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa, mutta välissä hän paini myös muissa showpainiorgaisaatioissa. World Championship Wrestlingissä hän oli lyhyesti vuonna 1995, jolloin hän oli jo osittain jättänyt showpainin.[2] Hän jatkoi kuitenkin uraansa aina vuoteen 2010 saakka. Hän esiintyi 2000-luvulla vielä useita kertoja WWF/WWE-organisaatiossa. Viimeisen kerran hän paini siellä vuonna 2006, mutta hän otteli vielä joitakin kertoja itsenäisissä organisaatioissa.[2]

Harrisin terveys heikkeni 2000-luvun aikana, ja hänen vasen jalkansa amputoitiin marraskuussa 2011 korkean verenpaineen ja diabeteksen aiheuttamien komplikaatioiden takia. Oikea jalka amputoitiin viisi kuukautta myöhemmin. Harris joutui marraskuussa 2017 hengityskoneeseen hätäleikkauksen jälkeen. Hän sairastui elokuussa 2020 Covid-19-tautiin ja kuoli sydämenpysähdykseen.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Dino-Ray Ramos: James “Kamala” Harris Dies: WWE Wrestler Was 70 Deadline. 9.8.2020. Viitattu 10.8.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e Noah Dominguez: WWE Legend Kamala Dies at 70 CBR.com. 9.8.2020. Viitattu 10.8.2020. (englanniksi)