Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen 1990 loppuottelu

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen 1990 loppuottelu pelattiin 8. heinäkuuta 1990 Rooman olympiastadionilla, Roomassa. Loppuottelussa kohtasivat Saksan liittotasavalta sekä Argentiina. Saksan liittotasavalta voitti ottelun 1–0 Andreas Brehmen maalilla ja voitti näin sen historian kolmannen mestaruuden. Ottelun erotuomarina toimi meksikolainen Edgardo Codesal.[1]

Vuoden 1990 loppuottelua on pidetty eräänä kaikkien aikojen heikoimmista MM-finaaleista[2]. Ottelun asetelma oli historiallinen, sillä ensimmäistä kertaa loppuottelussa kohtasivat edellisten kisojen finalistit. Finaalissa nähtiin vain yksi ainoa maali, joka sekin tuli turnauksen luonteen mukaisesti rangaistuspotkusta. Ensi kertaa häviävä osapuoli ei tehnyt loppuottelussa maaliakaan. Pelissä nähtiin paljon kovia otteita, rumia taklauksia ja verraten vähän maalipaikkoja. Ensimmäistä kertaa MM-loppuottelussa myös annettiin punainen kortti, sillä kaksi Argentiinan pelaajaa ajettiin ottelussa ulos.

Puolustava maailmanmestari Argentiina oli kaukana edellisen turnauksen kunnostaan ja oli selvinnyt haparoiden loppuotteluun. Joukkueen vakiokokoonpanosta puuttui neljä pelaajaa pelikieltojen vuoksi, minkä lisäksi Jorge Burruchaga ja Oscar Ruggeri olivat puolikuntoisia. Argentiina oli pudottanut välierissä Italian rangaistuspotkukilpailun jälkeen, minkä vuoksi paikallinen yleisö osoitti koko ottelun ajan mieltään argentiinalaisille.

Saksa oli pelannut koko turnauksen ajan vakuuttavammin, ja he olivatkin voittajasuosikkeja. Saksan liittotasavalta oli yltänyt ensimmäisenä maata kolmesti peräkkäin loppuotteluun jäätyään kaksissa edellisissä kisoissa hopealle.

Pelin kulku muokkaa

Saksalaiset ottivat pelin haltuunsa heti alusta lähtien. Rudi Völlerillä oli aivan ensimmäisillä minuuteilla hyvä maalintekotilaisuus, jonka hän hukkasi. Argentiinan kapteeni Diego Maradona oli tiukasti saksalaispuolustuksen vartioinnissa eikä Argentiina juuri pystynyt hyökkäyspeliin.

Saksalaisilla oli ottelussa peräti 16 maalintekopaikkaa Argentiinan yhtä vastaan[3], mutta he eivät onnistuneet hyödyntämään tilanteitaan. Argentiina keskittyi käytännössä vain puolustamaan ja yritti selvitä jatkoajalle sekä rangaistuspotkukilpailuun asti.

Toisella puoliajalla pelin kuva säilyi samana. Heti puoliajan alussa Saksan Pierre Littbarski laukoi niukasti ohi, ja heti perään Thomas Bertholdilla oli hyvä tilaisuus, josta hän puski yli. Klaus Augenthaler kaadettiin Argentiinan rangaistusalueella, mutta tuomarin pilli ei soinut.

Peli muuttui kovaotteisemmaksi, ja 67. minuutilla Pedro Monzon ajettiin ulos, kun hän oli niitannut Jürgen Klinsmannin nurmen pintaan. Argentiina jäi kahden miehen vajaalle, kun 87. minuutilla Gustavo Dezotti sai punaisen kortin käytyään käsiksi Jürgen Kohleriin.

Ottelun 84. minuutilla Saksa sai rangaistuspotkun, kun Roberto Sensini kaatoi Rudi Völlerin helpohkosti rangaistusalueella. Andreas Brehme laukoi rangaistuspotkun tarkasti maaliin, ja Saksan liittotasavalta voitti ottelun 1-0.

Triviaa muokkaa

Andreas Brehme laukoi ratkaisumaalin heikommalla oikealla jalallaan alanurkkaan. Argentiinan maalivahti Sergio Goycochea aavisti vedon suunnan, mutta ei voinut tarkalle laukaukselle mitään.

Saksan vakituinen rangaistuspotkujen vetäjä Lothar Matthäus kieltäytyi kunniasta, sillä omien sanojensa mukaan hän oli vaihtanut puoliajalla uusiin kenkiin, jotka eivät tuntuneet kotoisilta[4].

Länsi-Saksan päävalmentaja Franz Beckenbauerista tuli kautta aikain toinen jalkapalloilija, joka on voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana.

Ottelu muokkaa

8. heinäkuuta 1990   Länsi-Saksa 1–0   Argentiina Rooman olympiastadion, Rooma
Brehme 85' (rp.) Raportti Yleisömäärä: 73603
Tuomari:   Edgardo Codesal
  Saksa   Argentiina
Aloituskokoonpano
Pelipaikka Pelaaja Tapahtumat Pelipaikka Pelaaja Tapahtumat
Maalivahti Bodo Illgner Maalivahti Sergio Goycochea
Puolustaja Klaus Augenthaler Puolustaja Oscar Ruggeri   46'
Puolustaja Thomas Berthold   73' Puolustaja Juan Simón
Puolustaja Guido Buchwald Puolustaja José Serrizuela
Puolustaja Jürgen Kohler Keskikenttä José Basualdo
Puolustaja Andreas Brehme Keskikenttä Pedro Troglio   84'
Keskikenttä Thomas Häßler Keskikenttä Néstor Lorenzo
Keskikenttä Lothar Matthäus (c) Keskikenttä Roberto Sensini
Keskikenttä Pierre Littbarski Keskikenttä Jorge Burruchaga   53'
Hyökkääjä Rudi Völler   52' Hyökkääjä Gustavo Dezotti   8'   87'
Hyökkääjä Jürgen Klinsmann Hyökkääjä Diego Maradona (c)   87'
Vaihtomiehet
Maalivahti Raimond Aumann Maalivahti Fabián Cancelarich
Puolustaja Stefan Reuter   73' Puolustaja Edgardo Bauza
Keskikenttä Uwe Bein Puolustaja Pedro Monzón   46'   65'
Keskikenttä Olaf Thon Keskikenttä Gabriel Calderón   53'
Hyökkääjä Karl-Heinz Riedle Hyökkääjä Abel Balbo
Valmentajat
  Franz Beckenbauer   Carlos Bilardo

Joukkueen kapteeni on merkitty (c) -merkinnällä
Joukkue sai nimetä viisi vaihtomiestä, käytettävissä oli kaksi vaihtoa

Lähteet muokkaa

  1. Match Report: 1990 FIFA World Cup Italy: Germany FR - Argentina FIFA.com. Arkistoitu 25.3.2010. Viitattu 21.6.2010. (englanniksi)
  2. Colin Gibson: Germany v Argentina 1990 World Cup final: Germans’ triumph is sullied as Argentina are disgraced telegraph.co.uk. 13.7.2014. Viitattu 5.6.2018. (englanniksi)
  3. George Vecsey: SPORTS OF THE TIMES; Winning Ugly, Losing Ugly, Just Plain Ugly nytimes.com. Viitattu 5.6.2018. (englanniksi)
  4. Elina Salomaa: Livetviittaaminen jalkapallon MM-kisojen mediaspektaakkelissa – Sosiaalisen television faniutuva yleisö. Media & viestintä, 3.3.2016, nro 3. doi:10.23983/mv.61418. ISSN 2342-477X. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa