Jagdtiger

Jagdtiger (suom. metsästystiikeri) eli Sd.Kfz.186 oli saksalainen toisen maailmansodan aikainen raskas panssarintorjuntavaunu.

Jagdtiger
Jagdtiger Bovingtonin panssarimuseossa.
Valmistushistoria
Valmistusmaa	Saksa
Tekniset tiedot
Pituus
– putki edessä	10,65 m
Leveys	3,6 m
Korkeus	2,8 m
Taistelupaino	71,7 t
Maksiminopeus
– tiellä	34 km/h
Toimintasäde	120 km (tiellä) 80 km (maastossa)
Pääase	12,8 cm PaK 44 L/55
Muu aseistus	1 × 7,92 mm MG-34-konekivääri
Panssarointi	80–250 mm
Moottori	V-12 Maybach HL 230 P30 700 PS
– hevosvoimat	690 hv
– kilowattia	515 kW
Miehistö	6
Infobox OK

Jagdtiger perustui raskaan Tiger II -panssarivaunun alustaan ja tuli palveluskäyttöön loppuvuodesta 1944. Itävaltalaisen Steyr–Daimler–Puchin tytäryritys, Nibelungenwerke, valmisti yhteensä noin 77–88 kappaletta näitä Henschelin ja Porschen suunnittelemia vaunuja, joten vaunulla ei ollut käytännön merkitystä sodan kulkuun.

Aseistuksena siinä oli tehokas 128-millimetrinen PaK 80 L/55 -tykki, jonka yli 28-kiloinen Panzergranate 43 -panssarikranaatti pystyi läpäisemään kaikki aikansa panssarit, kun taas Jagdtigerin taistelutilan 250 millimetriä paksua etupanssaria ei pystynyt läpäisemään mikään liittoutuneiden panssarintorjunta-ase. Erikoisuutena Jagdtigerissä oli kartussilaukauksesta johtuen kaksi lataajaa. Ensimmäinen lataajista työnsi ammuksen lukkoon ja toinen kartussin sen perään. Joskus väitetään muutamaan vaunuun asennetun 88 millimetrin Pak 43 L/71 -panssarintorjuntatykin, mutta asiasta ei ole varmuutta. Lähi-ilmatorjuntaan ja jalkaväkeä vastaan siinä oli ensin yksi ja myöhemmissä malleissa kaksi MG-34- tai MG-42-konekivääriä.

Vaikka Jagdtiger oli panssaroinniltaan ja aseistukseltaan ylivertainen liittoutuneiden panssarivaunuihin verrattuna, se oli kuitenkin kaukana voittamattomasta. Sen kenttäkelpoisuuden suurimmat rajoitteet olivat suuri koko ja valtava paino, jotka johtivat muun muassa vaunun painoon nähden liian heikkotehoisen moottorin ja voimansiirtojärjestelmän häiriö- ja rikkoontumisalttiuteen, sekä liialliseen bensiinin kulutukseen, joka polttoainepulan kourissa kamppailleessa Saksassa oli äärimmäisen vakava sotilaallinen ongelma. Näin ollen Jagdtiger oli parhaimmillaan puolustustehtävissä, jotka eivät niinkään vaatineet hyökkäystaistelun tavoin jatkuvaa liikettä. Vihollisen ilmavoimilta säästyneet vaunut kohtasivat loppunsa yleensä oman miehistönsä räjäyttäminä bensiinin loppumisen tai teknisen vian takia.

Vain kaksi raskasta panssarintorjuntapataljoonaa, (schwere Panzerjäger-Abteilung) numerot 512 ja 653, saivat Jagdtiger-vaunuja käyttöönsä. Kuuluisimmat Jagdtiger-kalustolla taistelleet vaununjohtajat lienevät luutnantti Otto Carius ja kapteeni Albert Ernst, jotka toimivat sodan lopussa komppanianpäälliköinä 512. raskaassa panssarintorjuntapataljoonassa.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jagdtiger Wikimedia Commonsissa

Saksan asevoimien panssariajoneuvot toisessa maailmansodassa