Jackie Cooper

yhdysvaltalainen näyttelijä ja ohjaaja

John "Jackie" Cooper Jr. (15. syyskuuta 19223. toukokuuta 2011[1]) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hän aloitti lapsinäyttelijänä ja onnistui jatkamaan uraansa aikuisikään saakka.

Jackie Cooper
Jackie Cooper vuonna 1989.
Jackie Cooper vuonna 1989.
Henkilötiedot
Syntynyt15. syyskuuta 1922
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Kuollut3. lokakuuta 2011 (89 vuotta)
Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä ja ohjaaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Cooper syntyi Los Angelesissa, Kaliforniassa. Hän nousi näkyväksi lapsitähdeksi tehtyään ensiesiintymisensä Meidän jengi -sarjassa (Our Gang) vuonna 1929. Tärkein varhaisista elokuvista oli Papan poika seikkailemassa (Skippy, 1931), jossa suorittamallaan roolilla Cooper oli 9-vuotiaana ehdolla Parhaan miespääosan Oscar-palkinnon saajaksi.

Siirryttyään Metro-Goldwyn-Mayerille Cooper teki pitkäaikaista yhteistyötä Wallace Beeryn kanssa. Myöhemmällä uralla hänellä oli osia muiden muassa Teräsmies-elokuvissa. Hän teki myös ohjaajantöitä televisiossa ja voitti kaksi Emmy-palkintoa vuosina 1972 ja 1978. Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.

Cooper oli kolmesti naimisissa. Hänen omaelämäkertansa Please Don't Shoot My Dog julkaistiin vuonna 1982; kertoman mukaan ohjaaja Norman Taurog oli uhannut ampua lapsinäyttelijän koiran, ellei Jackie kykenisi itkemään Skippyssä.

Lähteet muokkaa

  1. Bergan, Ronald: Jackie Cooper obituary The Guardian. 5.5.2011. Viitattu 8.2.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa