Jaakko Sievänen

suomalainen kuvataiteilija

Jaakko Sievänen (29. heinäkuuta 1932 Renko14. helmikuuta 2013 Helsinki[1]) oli suomalainen taidemaalari.

Sievänen opiskeli vuosina 1954−1957 Suomen taideakatemiassa ja jatkoi opintojaan Firenzessä vuosina 1957–1958[2], samoin kuin Accademia di Belle Artissa Roomassa. Sievänen tunnetaan eräänä Suomen ensimmäisistä informalisteista, mutta myöhemmin hänen ilmaisunsa kehittyi vaiheittain realistisempaan suuntaan. Hänen varhaisissa teoksissaan olivat usein aiheena huonetilassa liikkuvat yksinäiset ihmiset, sittemmin myös esimerkiksi sensuellit muotokuvat.[2] Sievänen oli mukana perustamassa taiteilijaryhmä Maaliskuulaisia 1960-luvun alussa. Sievänen asui Helsingissä, mutta työskenteli myös Italiassa. Hän toimi Kuvataideakatemian rehtorina vuosina 1974−1983. Sieväselle myönnettiin Pro Finlandia -palkinto vuonna 1991 ja vuonna 2000 hän oli Ars Fennica -ehdokkaana. Lisäksi hän oli Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija vuonna 1974. Professorin arvonimen Sievänen sai vuonna 2004 ja Kuvataideakatemian kunniatohtoriksi hänet vihittiin vuonna 2006.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Taidemaalari Jaakko Sievänen on kuollut Yle Uutiset. 14.2.2013.
  2. a b Ilvas, Juha: Kansallistaidetta. Suomalaista taidetta Kansallis-Osake-Pankin kokoelmissa, s. 320-321. Jaakko Sievänen. Helsinki: Kansallis-Osake-Pankki, 1989. ISBN 951-889-000-5.
  3. Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa muistot.hs.fi. Viitattu 26.7.2016.

Aiheesta muualla muokkaa