Wikipedia

Jörn Donner

suomenruotsalainen kirjailija, elokuvaohjaaja, elokuvatuottaja, poliitikko ja diplomaatti

Jörn Johan Donner (5. helmikuuta 1933 Helsinki – 30. tammikuuta 2020 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, elokuvaohjaaja, elokuvatuottaja, poliitikko ja diplomaatti.[1][2] Donnerin äidinkieli oli ruotsi, mutta hän ei määritellyt itseään suomenruotsalaiseksi vaan lähinnä ruotsinkieliseksi suomalaiseksi.[3]

Jörn Donner
Jörn Donner, 1971
Jörn Donner, 1971
Henkilötiedot
Syntynyt5. helmikuuta 1933
Helsinki
Kuollut30. tammikuuta 2020 (86 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti kirjailija, elokuvaohjaaja, poliitikko
Puoliso
Kirjailija
Äidinkieliruotsin kieli
Tuotannon kieliruotsi, suomi
Aikakausi 1951–2020
Tyylilajit kaunokirjallisuus, matkailu, politiikka
Esikoisteos Välsignade liv (1951)
Palkinnot
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Kulttuurin moniottelijana tunnettu Donner julkaisi esikoiskirjansa jo 18-vuotiaana, ohjasi ensimmäisen lyhytelokuvansa 21-vuotiaana, perusti Suomen elokuva-arkistoa 24-vuotiaana, pääsi Pohjolan suurimman päivälehden Dagens Nyheterin elokuvakriitikoksi 27-vuotiaana ja palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla parhaasta esikoisohjauksesta 30-vuotiaana (Syyskuinen sunnuntai, 1963).[4] Hän on ainoa suomalainen, joka on noutanut Oscar-palkinnon.

Suomen pääkonsulina Los Angelesissa Donner palveli vuosina 1995–1996. Kansanedustajana (r) hän oli 1987–1995, 2007 ja 2013–2015 ja Euroopan parlamentin jäsenenä (SDP) 1996–1999. Tasavallan presidentti myönsi Donnerille professorin arvonimen vuonna 2003.[5]

Tausta muokkaa

Jörn Donner oli tunnetun saksalaistaustaisen, suomalaisen Donnerin kulttuuri- ja taloussuvun jäsen. Hänen isänsä Kai Donner oli suomalaisuusaktivisti ja suomalais-ugrilaisen kielitieteen tutkija. Donnerin äiti oli Margareta ”Greta” o.s. von Bonsdorff.[6][7] Hänen veljiään ovat eläintieteen professori Kai Otto Donner ja geologian professori Joakim Donner.[8] Jörn Donner itse valmistui vuonna 1958 Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineinaan yleinen valtio-oppi ja pohjoismainen kirjallisuus sekä sivuaineina psykologia ja filosofia. Hän ei kuitenkaan harkinnut tieteellistä uraa.[9]

Poliittinen toiminta muokkaa

Donner toimi kansanedustajana (RKP) 1987–1995 ja 2007 sekä 2013–2015 sekä Euroopan parlamentin jäsenenä (SDP) 1996–1999. Helsingin kaupunginvaltuustoon hänet valittiin ensimmäisen kerran vuoden 1968 kunnallisvaaleissa SKDL:n edustajana. Donner luopui valtuustopaikastaan 1976, mutta palasi kaksi kautta myöhemmin vuoden 1984 kunnallisvaaleissa valtuustoon RKP:n edustajana. Donner istui valtuustossa jälleen kaksi kautta vuoteen 1992, jolloin hän ei asettunut enää ehdolle. Tammisaaren valtuustoon Donner valittiin vuoden 2000 kunnallisvaaleissa sitoutumattomien riveistä. Tammisaaren kunnallispolitiikassa Donner vaikutti muun muassa kaupunginhallituksessa vuoteen 2003, jolloin hän muutti takaisin Helsinkiin. Helsingin kaupunginvaltuustoon Donner nousi jo kolmannen kerran vuoden 2004 kunnallisvaaleissa, nyt SDP:n edustajana. Donner toimi muun muassa kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtajana vuoteen 2008, jolloin hän ei ollut enää ehdolla vaaleissa.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Donner valittiin eduskunnan varasijalle sitoutumattomana RKP:n ehdokkaana. Pian sen jälkeen hän kuitenkin liittyi Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen. Donner nousi uudelleen eduskuntaan Eva Biaudet’n siirtyessä kansainvälisiin tehtäviin vuoden 2007 alussa. Noustessaan varasijalta eduskuntaan Donner erosi SDP:n jäsenyydestä voidakseen liittyä RKP:n eduskuntaryhmään.[10] Kevään 2007 eduskuntavaaleissa Donner ei enää ollut ehdolla, joten hänen toinen visiittinsä eduskuntaan jäi muutaman kuukauden mittaiseksi.

Donner asettui ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sitoutumattomana RKP:n listalle Helsingissä. Tärkeimpänä syynä ehdokkuuteensa Donner ilmoitti perussuomalaisten kannatuksen nousun. Perussuomalaisille on luotava hänen mukaansa ”enemmän vastavoimia”.[11] Donner jäi kuitenkin varasijalle, kun Astrid Thors ohitti hänet 129 äänellä ja sai RKP:n ainoan paikan kyseisestä vaalipiiristä.[12]

Donner nousi jälleen varapaikalta eduskuntaan syyskuussa 2013, kun Astrid Thors astui uuteen virkaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin vähemmistövaltuutetuksi,[13] ja vuoden 2014 valtiopäivien avajaisissa 81-vuotias Donner saikin toimia eduskunnan ikäpuhemiehenä.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Donner tuki kokoomuksen Sauli Niinistöä.[14] Donner oli RKP:n sitoutumattomana ehdokkaana vuoden 2014 eurovaaleissa[15]. Donner oli sitoutumattomana RKP:n ehdokkaana vuoden 2017 kuntavaaleissa Helsingistä.[16] Hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 980 äänellä.[17] Samalla hänestä tuli koko Suomen vanhin kunnanvaltuutettu.[18] Donner erosi Helsingin kaupunginvaltuustosta terveydellisistä syistä 24.4.2019.[19]

Elokuvavaikuttaminen muokkaa

Donner on yksi Suomen elokuva-arkiston perustajajäsenistä.[20] Hän on ohjannut elokuvia myös itse. Aamua kaupungissa (1954) oli taiteellinen kokeilu.[4] Donner on laatinut itse käsikirjoitukset jokaiseen elokuvaansa. Ohjaajanuransa hän aloitti Ruotsissa, mutta siirtyi sieltä muutaman elokuvan jälkeen Suomeen ja teki rohkean, eroottissävytteisen elokuvan Mustaa valkoisella (1968), jota useassa suhteessa on pidetty hänen parhaimpanaan. Tämän jälkeen rohkeiden seksielokuvien sarja jatkui elokuvilla Sixtynine 69 (1969), Naisenkuvia (1970) ja Hellyys (1972). Donner on tehnyt myös vakavampia elokuvia, muiden muassa bergmanilais-antonionilaisvaikutteisen elokuvan Anna (1970), joka on uuden aallon piirteitä sisältävä tutkielma keski-ikää lähestyvän naisen tyhjyyden tunnoista. Siinä pääosaa näytteli yksi Ingmar Bergmanin vakionäyttelijöistä, Harriet Andersson.

Donner yritti saada Aleksandr Solženitsynin romaaniin perustuvaa Casper Wreden elokuvaa Ivan Denisovitshin päivä esitettäväksi Suomeen, mutta Valtion elokuvatarkastamo kielsi sen esittämisen. Päätöksen vahvisti Donnerin valituksen jälkeen korkein hallinto-oikeus vuonna 1972. Päätös syntyi äänestyksen 5–4 tuloksena 28. helmikuuta 1972, ja se säilyi muuttumattomana valituksessa sekä Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä.[21] Elokuva esitettiin Ruotsin televisiossa vuosina 1972 ja 1974,[22][23][24][25] mutta Suomessa vasta vuonna 1996.[26]

Donnerille myönnettiin vuonna 1984 Fanny ja Alexander -elokuvan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinto.[27] Virallisesti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin voittajaksi merkitään tuotantomaa, mutta usein palkinnon vastaanottaa elokuvan ohjaaja. Donner kävi tuottajana hakemassa palkinnon, kun Bergman itse ei päässyt paikalle.[28] Donner oli järjestänyt Bergmanille rahoituksen Fannyyn ja Alexanderiin, ja Donner on sanonut, ettei elokuvaa olisi tehty ilman häntä.[29] Bergman antoi Donnerille kirjallisen todistuksen siitä, että patsas kuuluu Donnerille.[30]

Donner toimi Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajana 1981–1983, 1986–1989 ja 1991–1995[7] sekä Svenska Filminstitutetin toimitusjohtajana 1978–1982.[29]

Viimeiset pitkät näytelmäelokuvansa 1900-luvulla Donner teki jälleen ruotsiksi. Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldtas) vuodelta 1978 oli feministinen trilleri Märta Tikkasen samannimisestä kirjasta. Dirty Story (1984) perustuu Donnerin omaan romaaniin Gabriels dag. Siinäkin pääosassa nähtiin Bergmanin luottonäyttelijä Erland Josephson. Pitkähkön tauon jälkeen vuonna 2009 valmistui Donnerin ohjaama suomenkielinen historiallinen draama Kuulustelu, joka kertoo jatkosodan desantista Kerttu Nuortevasta. Vuonna 2015 sai ensi-iltansa Armi elää!, suomenkielinen kuvaus teatteriseurueesta joka valmistelee näytelmää Armi Ratiasta.

Viimeisen kerran Donner esiintyi kameroiden edessä kuusi viikkoa ennen kuolemaansa, kun häntä haastateltiin ruotsinkieliseen dokumenttielokuvaan Donner – privat (2021). Haastatteluja kuvattiin neljän päivän ajan. Elokuvan käsikirjoitti Pirjo Honkasalo ja ohjasi John Webster.[31]

Kirjallinen ura muokkaa

 
Jörn Donner Helsingin kirjamessuilla 2004.

Donner oli alle 20-vuotias aloittaessaan kirjallisen tuotantonsa novellikokoelmalla Välsignade liv (1951). Hän on julkaissut runsaan viidenkymmenen vuoden aikana kymmeniä teoksia. Ansiokas on esimerkiksi Ingmar Bergmanin elokuvatuotantoa analysoiva Djävulens ansikte (1962; suomeksi Paholaisen kasvot, suom. Juha Virkkunen, 1967). Donnerin tunnetuimpiin teoksiin kuuluu myös Nya boken om vårt land (1967; suom. Uusi maammekirja). Viime teoksissaan Donner pohti paljon omaa elämänhistoriaansa, muun muassa teoksessa Varför finns jag till (1998; suomeksi Miksi olen).

Mittavin Donnerin suoritus kirjallisuuden alalla on romaanisarja Andersin suvun tarinasta. Se käsittelee suomalaista suuryritysmaailmaa ja suomenruotsalaista yläluokkaa 1930-luvun lopusta vuoteen 2000. Sarjassa on ilmestynyt kaikkiaan kymmenen osaa, ellei kokonaisuuteen lasketa mukaan eräitä siihen myöhemmin liitettyjä romaaneja, joiden sidos tarinaan on löyhä. Sarjan kolmesta päähenkilöstä Jacob Anders edustaa eräänlaista Donnerin alter egoa. Sarjan kuudes osa Far och son (suom. Isä ja poika) toi Donnerille Finlandia-palkinnon vuonna 1985. Donner sai vuonna 2002 John Vikströmin kanssa kirjoittamastaan keskustelukirjasta Elämme – siis kuolemme (Att leva är att dö) vuoden kristillinen kirja -palkinnon. Hänelle myönnettiin myös Ruotsin akatemian Suomi-palkinto vuonna 2004. Donner julkaisi elokuussa 2009 muistelmateoksen Ingmar Bergmanista.[32]

Yksityiselämä muokkaa

 
Harriet Andersson ja Jörn Donner Tukholmassa vuonna 1964.

Donner suoritti siviilipalveluksen aikana (1959–1961), jolloin se vielä oli Suomessa hyvin harvinaista eikä yleisesti hyväksyttyä. Siviilipalveluspaikkana oli Porin yleinen sairaala. Hän kirjoitti palvelusaikansa kokemuksista kirjan På ett sjukhus (1960, suomeksi Terveenä sairaalassa).[33]

Donner sairastui 1990-luvun lopulla eturauhassyöpään.[34] Donnerilta löydettiin loppuvuonna 2006 myös keuhkoista syöpäkasvain, joka poistettiin, mutta kasvain uusiutui kahdesti, ensimmäisen kerran vuonna 2009. Lisäksi hänelle asennettiin uusi läppä aorttaan vuonna 2016.[35]

Donner asui Pohjoisrannassa Helsingin Kruununhaassa[36]. Hän oli naimisissa kolme kertaa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli kirjailija Inga-Britt Wik (aviossa 1954–1962), toinen vaimo oli Jeanette Bonnier (aviossa 1974–1988). Hänen kolmas vaimonsa oli Bitte Westerlund vuodesta 1995.[7]

Donnerilla oli kuusi lasta: Johan (s. 1955), Jakob (s. 1959), Susanna (1981–2017) jonka äiti on Meri Vennamo,[37] Otto (s. 1981), jonka äiti on elokuvatuottaja Lisbeth Gabrielsson[38], Daniel (s. 1988) ja Rudolf Rafael (s. 1990).[39][40]

Ensimmäisen avioliiton Inga-Britt Wikin kanssa päätyttyä Donnerin välit siitä syntyneisiin lapsiin Johaniin ja Jacobiin katkesivat. Myöhemmin syntyneisiin Susannaan ja Ottoon hän piti yhteyttä vain satunnaisesti, koska hän ei elänyt lasten kanssa samassa perheessä. Oton hän tunnusti vasta kymmenen vuoden kuluttua tämän syntymästä.[38][41] Omien sanojensa mukaan Donner oikeasti huolehti vain kahdesta kolmannen vaimonsa Bitte Westerlundin kanssa saadusta lapsesta Danielista ja Rudolfista.[42]

1960-luvulla Donnerilla oli suhde Harriet Anderssonin kanssa. Andersson on kuvannut suhdetta yhdeksi harvoista onnellisista rakkaussuhteistaan[29] ja elämänsä parhaaksi ajaksi.[43]

Donner kuoli 86-vuotiaana pitkäaikaiseen keuhkosairauteen 30. tammikuuta 2020 Kolmiosairaalassa Helsingissä.[44] Donnerin ruumis tuhkattiin, ja suurin osa tuhkasta ripoteltiin mereen.[45]

Donner harrasti valokuvausta, ja hänen jäämistöstään löydettiin noin 30 000 valokuvaa. Hän tallensi kotielämäänsä sekä matkakohteitaan ja ihmisiä eri puolilla maailmaa.[31] Valokuvia esitellään Helsingissä 31.3.–3.9.2023 Hakasalmen huvilan näyttelyssä Jörn Donner – Matkalla – På resa – Travelling 1951–1968, ja niistä on koottu samanniminen kirja.[30]

Palkinnot ja tunnustukset muokkaa

Teoksia muokkaa

Romaaneja muokkaa

Andersin suvun tarina
  • Nyt sinun täytyy. (Nu måste du, 1974; ilmestynyt myös nimellä Viimeinen kesä.) Suomentanut Jukka Kemppinen. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02113-3.
  • Angela. (Angelas krig, 1976; ilmestynyt myös nimellä Angelan sota.) Suomentanut Jukka Kemppinen. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04024-3.
  • Jakob ja kylmä rauha. (Jakob och friheten, 1978.) Suomentanut Jukka Kemppinen. Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-05417-1.
  • Angela ja rakkaus. (Angela och kärlek, 1981.) Suomentanut Marja Nieminen. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06386-3.
  • Itsenäisyyspäivä. (Gabriels dag, 1982.) Suomentanut Seppo Heikinheimo yhteistyössä Jörn Donnerin kanssa. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07211-0.
  • Isä ja poika. (Far och son, 1984.) Suomentanut Rauno Ekholm. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08624-3.
  • Presidentti. (Presidenten, 1986.) Suomentanut Ilona Anhava. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09212-X.
  • Vapauden vangit. (Frihetens fångar, 1989.) Suomentanut Ilona Anhava. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10854-9.
  • Sattuman kauppaa. (Tillfälligheters spel, 1993.) Suomentanut Marja Kyrö. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-12847-7.
  • Erään rakkauden tarina. (En kärleks historia, 1994.) Suomentanut Rauno Ekholm. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13431-0.
  • Petollinen sydän. (Hjärtat är en svekfull vän, 2001.) Suomentanut Rauno Ekholm. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17415-0.

Muita (valikoima) muokkaa

  • Välsignade liv. Helsingfors: Söderström, 1951.
  • Slå dej inte till ro. Helsingfors: Söderström, 1952.
  • Brev. Helsingfors: Söderström, 1954.
  • Jag, Erik Anders. Helsingfors: S. & Co, 1955.
  • Bordet. Helsingfors: S. & Co, 1957.
  • Berliini. Arkea ja uhkaa. (Rapport från Berlin, 1958.) Suomentanut Toivo Kivilahti. Porvoo: WSOY, 1958.
  • Terveenä sairaalassa. (På ett sjukhus, 1960.) Suomentanut Arvo Salo. Helsinki: Fennia, 1961.
  • Ihmisten Helsinki. (Helsingfors. Finlands ansikte, 1961.) Suomentanut Seppo Virtanen. Porvoo: WSOY, 1961.
  • Raportti Tonavalta. (Rapport från Donau, 1962.) Suomentanut Seppo Virtanen. Porvoo: WSOY, 1963.
  • Paholaisen kasvot. Ingmar Bergmanin elokuvat. (Djävulens ansikte, 1962.) Suomentanut Juha Virkkunen. Helsinki: Otava, 1967.
  • Uusi maammekirja. Raportti Suomesta. (Nya boken om vårt land, 1967.) Suomentanut Seppo Heikinheimo. Helsinki: WSOY, 1967.
  • Maailmankirja. (Världsboken, 1968.) Suomentanut Jukka Kemppinen. Helsinki: Otava, 1968.
  • Tapaus Naisenkuvia. Helsinki: Otava, 1970.
  • Surun ja rakkauden kesä. (Sommar av kärlek och sorg, 1971.) Suomentanut Jukka Kemppinen. Helsinki: Otava, 1971.
  • Marina Maria. (Marina Maria, 1972.) Suomentanut Jukka Kemppinen. Helsinki: Otava, 1974.
  • Matka vieraaseen maahan. (Sverigeboken, 1973.) Suomentanut Jukka Kemppinen. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01325-4.
  • Sagt och gjort. Helsingfors: Söderström, 1976. ISBN 951-52-0376-7.
  • Minä, Jörn Johan Donner, syntynyt helmikuun 5. päivänä 1933, Helsingissä, Suomessa. (Jag, Jörn Johan Donner, född i Helsingfors den 5 februari 1933, 1980.) Suomentanut Jukka Kemppinen. Porvoo: WSOY, 1980. ISBN 951-00-9515-X.
  • Kotiin syyssateessa. (Hemåt i höstregn, 1985.) Suomentanut Klaus Karttunen. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08706-1.
  • I stadens hjärta. Helsingfors: Stockmann, 1987. ISBN 951-99800-7-5.
  • Vastavirtaan. (Motströms, 1988.) Suomentanut Ilona Anhava. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10302-4.
  • Mitt Finland helt enkelt. Helsingfors: Ageba, 1990. ISBN 952-90-2557-2.
  • Eurooppa-raportti. (Rapport från Europa, 1990.) Suomentanut Arto Häilä. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11446-8.
  • Donner, Jörn & Häikiö, Martti: Suomi-kuva vuonna nolla. (Finlandsbilden år noll, 1990.). Helsinki: WSOY. ISBN 951-0-16556-5.
  • Talo jossa asun. (Huset där jag bor, 1992.) Suomentanut Jaakko Kerkkonen. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12561-3.
  • Olotiloja. (Husrum, 1992.) Suomentanut Ilona Anhava. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-12852-3.
  • Terveenä laitoksessa. (Anstalten. Fragment ur minnet, 1995.) Suomentanut Rauno Ekholm. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13944-4.
  • Miksi olen. (Varför finns jag till, 1998.) Suomentanut Veijo Kiuru. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15544-X.
  • Donner, Jörn & Vikström, John: Elämme, siis kuolemme. Keskustelukirjeitä. (Att leva är att dö. Ett samtal om tillvarons mening, 2002.) Suomentanut Laura Voipio. Helsinki: Kirjapaja, 2002. ISBN 951-625-835-2.
  • Minetten rakkaus. (Kärlekens ingenmansland, 2002.) Suomentanut Seppo Hyrkäs. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18266-8.
  • Linnun varjo. (Fåglars skugga, 2004.) Suomentanut Raija Mattila. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-19689-8.
  • Elämänkuvia. (Livsbilder, 2004.) Suomentanut Laura Voipio. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-034-5.
  • Donner, Jörn & Lindfors, Stefan: Himo, rakkaus ja raivo. Jörn Donnerin ja Stefan Lindforsin keskusteluja. (Konst, kärlek och krig, 2005.) Suomentanut Anna Paljakka. Tampere: Aamulehti, 2005. ISBN 952-5601-06-4.
  • Kuolemankuvia. (Dödsbilder, 2006.) Suomentanut Raija Mattila. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-21308-3.
  • Isän jalanjäljillä. (I min fars fotspår, 2006.) Suomentanut Anna Paljakka. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-20921-3.
  • Diktonius. Elämä. (Diktonius. Ett liv, 2007.) Suomentanut Raija Mattila. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22082-4.
  • Bergman. Muistelma. (Bergman. PM, 2009.) Suomentanut Raija Mattila. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22972-8.
  • Muistiinpanoja Mannerheimista. (Anteckningar om Mannerheim, 2011.) Suomentanut Raija Mattila. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25618-2.
  • Mammutti. Jälkeenjääneet tekoset. (Mammuten. Efterlämnade handlingar.) Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-26311-1.
  • Pikku mammutti. Puoliautenttisia päiväkirjamerkintöjä heinäkuusta 2013 helmikuuhun 2015. (Lilla mammuten.) Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Otava, 2015. ISBN 978-951-1-29282-1.
  • Suomi Finland. Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Otava, 2017. ISBN 978-951-1-31434-9.
  • Donner, Jörn & Nyström, Samu: ”Merkillinen on nyt maailman meno”. Helsingin päiväkirja sekasorron ajalta 1917–1918. (”Märklig är du världens gång”. Kollektiv Helsingforsdagbok 1917–1918). Suomentanut Susanna Sjöman. Helsinki: Otava, 2017. ISBN 978-951-1-30741-9.
  • Vesi on verta sakeampaa. (Blod är tunnare än vatten.) Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Otava, 2018. ISBN 978-951-1-31129-4.
  • Donner, Jörn & Donner, Rafael: Ennen kuin olet poissa. Suomentanut Laura Jänisniemi. Helsinki: Teos & Förlaget, 2018. ISBN 978-951-851-904-4.
  • Viimeinen taisto. (Sista striden.) Suomentanut Kari V. Koski. Helsinki: Otava, 2019. ISBN 978-951-1-34132-1.

Filmografia muokkaa

Vuosi Elokuva Ohjaaja Näyttelijä Käsikirjoittaja Leikkaaja Tuottaja Huomioitavaa
1963 Syyskuinen sunnuntai Kyllä Ei Kyllä Ei Ei Venetsian elokuvajuhlat (1963): Paras esikoisohjaus
1964 Rakastaa Kyllä Ei Kyllä Ei Ei
1965 Täällä alkaa seikkailu Kyllä Ei Kyllä Ei Ei
1967 Stimulantia Kyllä Ei Kyllä Ei Ei osa: ”Det var en gång två älskande...”
1967 Poikkiparru Kyllä Ei Kyllä Kyllä Ei
1968 Mustaa valkoisella Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Jussit 1969: paras ohjaus: Jörn Donner
1969 69 – Sixtynine Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Ei
1970 Anna Kyllä Ei Kyllä Ei Ei
1970 Naisenkuvia Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Osittain
1971 Perkele! Kuvia Suomesta Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Ei dokumentti
1972 Marja pieni! Ei Ei Ei Ei Kyllä
1972 Hellyys Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä
1973 Mommilan veriteot 1917 Ei Ei Ei Kyllä Kyllä Jussit (1974): paras tuottaja: Jörn Donner[53]
1973 Krapula Kyllä Kyllä Kyllä Ei Ei
1975 Ingmar Bergmanin maailma Kyllä Kyllä Kyllä Ei Kyllä dokumentti
1976 Drömmen om Amerika[54] Ei Ei Ei Ei Kyllä
1976 Pyhä perhe Ei Ei Ei Ei Kyllä
1977 Niin lähellä, niin kaukana[55] Ei Ei Ei Ei Kyllä
1977 Tabu Ei Ei Ei Ei Kyllä
1977 Yön sylissä Ei Ei Ei Ei Kyllä
1978 Lakeuden laulu Ei Ei Ei Ei Kyllä
1978 Mannen i skuggan[56] Ei Ei Ei Ei Kyllä
1978 Miestä ei voi raiskata Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä
1978 Bergman-kansio Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä dokumentti
1979 Kainuu 39 Ei Ei Ei Ei Kyllä
1979 Kotkan lento Ei Ei Ei Ei Kyllä
1982 Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä Kyllä Ei Kyllä Kyllä Kyllä dokumentti
1982 Fanny ja Alexander Ei Ei Ei Ei Kyllä
1984 Angelan sota Ei Kyllä Ei Ei Kyllä
1984 Dirty Story Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä
1984 Harjoitusten jälkeen[57] Ei Ei Ei Ei Kyllä tv-elokuva
1984 Pako pohjoiseen Ei Ei Ei Ei Kyllä
1986 Riisuminen Ei Ei Ei Ei Kyllä
1987 Mashenka[58] Ei Ei Ei Ei Kyllä
1988 Kirjeitä Ruotsista Kyllä Ei Kyllä Kyllä Kyllä dokumentti
1990 Ameriikan raitti[59] Ei Ei Ei Ei Kyllä
1995 Kasvoton mies Ei Ei Ei Ei Kyllä
1998 Ingmar Bergman: Om liv och arbete Kyllä Ei Ei Ei Ei tv-dokumentti
2000 Presidentti Kyllä Ei Kyllä Ei Ei tv-elokuva
2007 Raja 1918 Ei Ei Osittain Ei Kyllä
2009 Kuulustelu Kyllä Ei Ei Ei Kyllä
2015 Armi elää! Kyllä Ei Ei Ei Ei
2017 Perkele 2 – Kuvia Suomesta vuonna 2016 Kyllä Kyllä Kyllä Ei Kyllä dokumentti
2018 Ingmar Bergmanin muisto Kyllä Kyllä Ei Ei Kyllä dokumentti
2021 Donner – Privat Ei Kyllä Ei Ei Ei dokumentti

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 88–89. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. ↑ Kirjailija, ohjaaja Jörn Donner on kuollut Helsingin Sanomat. 30.1.2020. Viitattu 30.1.2020.
  3. ↑ Jörn Donner ei pidä itseään suomenruotsalaisena Elävä Arkisto. Yleisradio. Viitattu 13.6.2013.
  4. ↑ a b Jörn Donner. Orion 2007, touko–elokuu 2007, s. 6.
  5. ↑ Jörn Donnerille professorin arvonimi 6.6.2003. MTV3. Viitattu 14.1.2011.
  6. ↑ Jörn Donner 8.1.2008. Ylen Elävä arkisto. Viitattu 24.5.2010. [vanhentunut linkki]
  7. ↑ a b c Kalemaa, Kalevi: ”Donner, Jörn (1933–2020)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 404. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ Autio, Veli-Matti: ”Donner (1600–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 395. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio.
  9. ↑ Jörn Donner. 375 humanistia 28.7.2015. Helsingin yliopisto. Viitattu 2.9.2019.
  10. ↑ Kaarto, Hanne: Donner eroaa Sdp:stä liittyäkseen Rkp:n eduskuntaryhmään Helsingin Sanomat. 26.10.2006. Viitattu 26.10.2006.
  11. ↑ Silferberg, Kalle: Jörn Donner lähtee vaaleihin perussuomalaisten takia Helsingin Sanomat. 3.3.2011. Viitattu 3.3.2011.
  12. ↑ Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri 13.5.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 27.5.2011.
  13. ↑ Jörn Donner kansanedustajaksi – Thors jättää eduskunnan 17.7.2013. Yle Uutiset. Viitattu 17.7.2013.
  14. ↑ Hbl: Jörn Donner tukee Niinistöä presidentiksi 17.9.2011. Iltasanomat.fi. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 6.4.2014.
  15. ↑ Donnerille vuoden pikapesti? Iltalehti. 2.4.2014. Viitattu 6.5.2014.
  16. ↑ Jörn Donner RKP:n listalta kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä MTV3. Arkistoitu 3.3.2017. Viitattu 2.3.2017.
  17. ↑ Valitut – Helsinki 13.4.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 14.4.2017.
  18. ↑ Suomen vanhin valtuutettu Jörn Donner, 84, neuvoo nuorempia: ”Älkää kuvitelko liikoja” 11.4.2017. Iltalehti. Viitattu 18.4.2017.
  19. ↑ Helsingin kaupunki, Kaupunginvaltuusto, esityslista 24.4.2019. Helsingin kaupunki. Arkistoitu . Viitattu 8.5.2019.
  20. ↑ Jörn Donner in memoriam Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. 3.2.2020. Viitattu 6.5.2020.
  21. ↑ Dag i Ivan Denisovitsj' liv, En (1970). Elonet. Viitattu 9.8.2008.
  22. ↑ Tikka, Juha-Pekka: Donner: Solzhenitsyn oli räjähde Ilta-Sanomat. 4.8.2008. Arkistoitu 9.8.2008. Viitattu 7.8.2008.
  23. ↑ Niiranen, Matti: Kekkonen kielsi yhteydet virolaisiin pakolaisiin Pro Estonia. Arkistoitu 9.9.2005. Viitattu 24.5.2010.
  24. ↑ Kielletyt elokuvat. Suomen Kuvalehti, 2006, nro 44.
  25. ↑ Tarkastustiedot Elonet.fi. Viitattu 24.5.2010.
  26. ↑ Kniivilä, Kalle: Elokuvasensuuri hellitti 24 vuoden jälkeen Kansan Uutiset. 15.11.1994. Kalle Kniivilän blogi. Arkistoitu 7.8.2008. Viitattu 24.5.2010.
  27. ↑ Yli-Ojanperä, Elina: Ingmar Bergman ohjaa Fannya ja Alexanderia Ylen Elävä arkisto. Viitattu 2.4.2009. [vanhentunut linkki]
  28. ↑ Huhtala, Jussi: ”Tyyppi on varmasti humalassa”: Katso kuinka Jörn Donner pokkasi Oscar-patsaan Episodi.fi. 27.2.2017. Pop Media. Viitattu 30.1.2020.
  29. ↑ a b c Jörn Donner Ingmar Bergman. Viitattu 14.12.2018. (englanniksi)
  30. ↑ a b Hällsten, Annika: Bitte Westerlund saknar Jörn Donners dynamiska sida, men inte klagovisorna. Hufvudstadsbladet, 25.3.2023, s. 27–29. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 27.3.2023. (ruotsiksi)
  31. ↑ a b Hällsten, Annika: John Webster gjorde den sista intervjun med Jörn Donner. Hufvudstadsbladet, 26.1.2021, s. 18–19. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 26.1.2021. (ruotsiksi)
  32. ↑ Jörn Donner: Bergman: Muistelma Otava. Viitattu 3.6.2009.
  33. ↑ Terveenä töissä, sairaana sairaalassa Satakunnan Kansa. 6.5.2012. Arkistoitu 6.9.2012. Viitattu 22.8.2012.
  34. ↑ Tienhaara, Hilkka: Jörn Donner: ”Syöpäkontrollit piinaavat” Iltalehti. 11.10.2008. Viitattu 19.11.2009.
  35. ↑ Jörn Donner, 86, sairastui vakavasti: ”Kuolemanpelko on todellinen.” Iltalehti. Viitattu 9.8.2019.
  36. ↑ Kirjaväite: Jörn Donner yhtiöitti omaisuutensa ennen kuolemaansa – tarkoitus suojata perintö kahdelle nuorimmalle lapselle Iltalehti. Viitattu 6.2.2021.
  37. ↑ Juuti, Mikko: Jörn Donnerin ainoa tytär kuoli 36-vuotiaana – löysivät toisensa vasta aikuisina Ilta-Sanomat. 28.11.2017. Viitattu 28.11.2017.
  38. ↑ a b Otto Gabrielsson oli salaisuus eliitin keskellä – poika kertoo sopimuksesta, joka äidin piti tehdä Jörn Donnerin vaatimuksesta Ilta-Sanomat. 5.2.2021. Viitattu 5.2.2021.
  39. ↑ Jörn Donner Suomen kansanedustajat. 16.10.2009. Eduskunta. Viitattu 24.5.2010.
  40. ↑ Lehtikanto, Katariina: Jörn Donner suunnittelee: Sapattivapaa yhdeksänkymppisenä (”– – poikansa Rafael – josta puhuessaan Donner tosin käyttää pojan toista nimeä Rudolfia – –.”) Iltalehti. 7.1.2017. Viitattu 9.10.2017.
  41. ↑ Paskakasa. Sosiaalisesti vastuuton teini. Sovinisti. Narri. Kiimainen vanha ukko. Täysverinen mielipuoli, hän luonnehtii isäänsä, joka julkisesti kutsui poikaansa erehdykseksi. Mutta isä oli Otolle muutakin. Apu. Viitattu 6.2.2021.
  42. ↑ Jörn Donner hiljattain kuolleesta tyttärestään HS:ssa: ”Hän kuoli omaa syytään – en käynyt edes hautajaisissa.” Iltalehti. Viitattu 4.2.2018.
  43. ↑ Andersson, Harriet: Samtal med Jan Lumholdt, s. 191, 193. Alfabeta, 2005. ISBN 91-501-0554-X.
  44. ↑ Kirjailija, elokuvaohjaaja ja poliitikko Jörn Donner on kuollut Yle Uutiset. Viitattu 30.1.2020.
  45. ↑ Miettinen, Petra & Forsbacka, Jonas: Inte olagligt att strö askan efter avliden i komposten. Hufvudstadsbladet, 29.8.2023, s. 16. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 29.8.2023. (ruotsiksi)
  46. ↑ Jörn Donner’s life in film to be honoured at PÖFF Good News from Finland. 21.11.2017. Viitattu 4.6.2022. (englanniksi)
  47. ↑ Petäjä, Jukka: Betoniyö palkittiin parhaasta ohjauksesta – se sai myös parhaan elokuvan Jussi-palkinnon Helsingin Sanomat. 2.2.2014. Viitattu 4.6.2022.
  48. ↑ Jörn Donner, Juha Hurme ja Kokkolan ooppera palkittiin taiteen valtionpalkinnoilla www.taike.fi. Arkistoitu 4.6.2022. Viitattu 4.6.2022.
  49. ↑ Jörn Donnerille Apollo-palkinto dokumenteista Yle Uutiset. 2.1.2008. Viitattu 4.6.2022.
  50. ↑ Jörn Donner sai Canal+ -palkinnon Kaleva. Viitattu 4.6.2022.
  51. ↑ Vuoden kristillinen kirja Vuoden kristillinen kirja. Viitattu 15.3.2021.
  52. ↑ Tunnustukset, palkitut: Kunniajäsenet Taideteollinen korkeakoulu. Viitattu 25.10.2010.
  53. ↑ Mommilan veriteot 1917 Elonet. Viitattu 29.10.2021.
  54. ↑ Drömmen om Amerika Elonet. Viitattu 29.10.2021.
  55. ↑ Långt borta och nära Elonet. Viitattu 29.10.2021.
  56. ↑ Mannen i skuggan Elonet. Viitattu 29.10.2021.
  57. ↑ Efter repetitionen Elonet. Viitattu 29.10.2021.
  58. ↑ Maschenka Elonet. Viitattu 29.10.2021.
  59. ↑ Ameriikan raitti Elonet. Viitattu 29.10.2021.

Kirjallisuutta muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Jörn Donner.
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jörn Donner.
Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajat
Helsingin vaalipiirin kansanedustajat 2011–2015

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jörn_Donner&oldid=22241266”