Wikipedia

Jättiläissimpukat

Jättiläissimpukat (Tridacninae) on lämpimissä merissä elävä sydänsimpukoiden heimon alaheimo. Ennen sitä pidettiin omana Tridacnidae-heimonaan[1]. Jättiläissimpukoihin kuuluu ainakin yhdeksän lajia, jotka jaetaan kahteen sukuun. Ne elävät trooppisella indopasifisella merialueella ja käyttävät ravinnokseen planktonia. Jättiläissimpukat ovat kaksineuvoisia, ja kutuaikana sama yksilö voi laskea sekä muna- että siittiösoluja.

Jättiläissimpukat
Hippopus hippopus & Tridacna maxima.
Hippopus hippopus & Tridacna maxima.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Nilviäiset Mollusca
Luokka: Simpukat Bivalvia
Alaluokka: Heterodonta
Lahko: Veneroida
Yläheimo: Tridacnaoidea
Heimo: Sydänsimpukat Cardiidae
Alaheimo: Jättiläissimpukat
Tridacninae
Lamarck, 1819
Synonyymit
  • Tridacnidae Lamarck, 1819 [1]
Suvut
Katso myös

  Jättiläissimpukat Commonsissa

Jättiläissimpukat on varsin hyvin tunnettu ja tutkittu eläinryhmä: kiinnostusta niihin ovat edistäneet simpukoiden suuri koko ja joidenkin lajien loistavat värit, mahdollisuus löytää jättimäisiä helmiä, harvinainen symbioosi levien kanssa sekä viljelyn ja sukellusmatkailun tuoma taloudellinen merkitys.[2][3][4][5][6] Seitsemää lajia pidetään lisäksi joskus riutta-akvaarioissa.[7]

Jättiläissimpukoiden rakenne muokkaa

Ulkonäkö ja koko muokkaa

 
Tätäkin suurempia jättiläissimpukoita on olemassa.
 
Simpukka halkileikattuna, kuori taustalla vaaleanpunaisena.
1 vaippa 2 hyaliinielimiä 3 suolisto
4 vaipan avaajalihas 5 vaipan sulkijalihas
6 kidukset 7 jalka 8 byssus 9 munuainen

Jättiläissimpukoilla on voimakkaasti poimullinen kaksiosainen kuori. Kuorenpuolikkaiden välistä työntyy esille hyllyvä kudosmassa, simpukan vaippa, jonka keskellä törröttää putkimainen hylkyaukkoputki. Vaipassa on myös pienempi veden sisäänvirtausaukko. Jättiläissimpukka suodattaa planktonia ravinnokseen pumppaamalla vettä näiden suuaukkojen kautta. Joillakin lajeilla on sisäänvirtausaukon ympärillä pieniä lonkeroita, joilla ne voivat tehostaa planktonin saantia ja estää liian isoja partikkeleita ajautumasta suuaukkoon. Kun simpukka haluaa sulkea kuorensa, se ruiskuttaa vettä ulos hylkyaukon kautta.[8]

Suurin jättiläissimpukkalajeista on Tridacna gigas, joka voi kasvaa halkaisijaltaan puolitoistametriseksi ja painaa 200 kiloa.[9] Muiden lajien halkaisija on tavallisesti 15–40 cm. Pienin laji on Tridacna crocea, joka on aikuisena halkaisijaltaan noin 12–23 cm.[10]

Lihakset ja sisäelimet muokkaa

Muiden sydänsimpukoiden tapaan jättiläissimpukoilla on lihaksikas jalka, mutta se on vaatimaton verrattuna lajeihin, jotka hyppivät jalkansa varassa. Varsinaisen jalan sijasta jättiläissimpukat takertuvat alustaansa byssus-rauhasensa eritteestä muodostuvilla rihmoilla. Kuoren saranapuolella on aukko, josta simpukka pusertaa ulos tahmeita nauhoja. Niiden avulla simpukka tarrautuu alla olevaan merenpohjaan, lajista riippuen joko hiekkaan ja soraan tai kiinteämpään koralliin.[11] Saranapuolen aukon koko ja muoto on eri lajeilla erilainen. Muutamilla lajeilla aukko pienenee iän myötä ja samalla tarttumanauhat surkastuvat. Ne pysyvät paikoillaan suuren massansa takia.[12][13]

Muilla simpukoilla on yleensä useampia lihaksia, mutta jättiläissimpukoilla on vain kaksi vahvaa lihasta. Suuret munuaiset voivat muodostaa jopa 15 prosenttia niiden sisäelinten massasta. Munuaisten avulla simpukka poistaa vedestä myrkyllisiä raskasmetalleja, kuten elohopeaa ja kuparia. Siksi simpukoita voidaan käyttää meriveden laadun indikaattoreina.[14]

Simpukoilla on kidukset, joilla ne kalojen tapaan ottavat happea ja poistavat hiilidioksidia lävitseen virtaavaan veteen. Simpukat käyttävät kiduksiaan myös ammoniakin poistamiseen, mahdollisesti liuenneiden ravinteiden ottamiseen ja kenties myös ylimääräisen hapen poistamiseen, kun symbioottisten levien tuottama happimäärä nousee vaaralliseksi.[15] Lisäksi simpukat suodattavat vedestä ravintohiukkasia kiduksillaan.[9]

Symbioosi levien kanssa ja pigmentti muokkaa

 
Yksityiskohta sulkeutuvasta simpukasta, hyaliinilinssit näkyvät "näppylöinä" hyvin.

Jättiläissimpukat poikkeavat muista simpukoista siinä, että niiden elimistössä elää symbioottisia zooksantellileviä.[16] Levät elävät erityisissä leväputkissa, jotka työntyvät simpukan mahasta vaipan sisälle. Tässä ne eroavat koralleista, joiden symbioottiset levät elävät solujen sisällä. Levät käyttävät simpukan tuottamaa hiilidioksidia ja typpiyhdisteitä ja luovuttavat simpukalle happea ja hiilihydraatteja, kuten glukoosia, ja aminohappoja, kuten alaniinia. Osa simpukan levälle tarjoamista typpiyhdisteistä tulee simpukan omien elintoimintojen tuotteina, osan se suodattaa ympäröivästä vedestä.[15]

Tridacna-suvun lajien vaipan pinnassa näkyvät värikkäät läikät ovat hyaliinielimiä eli läpinäkyviä kohtia, jotka toimivat linsseinä ja ohjaavat valoa syvemmälle vaippaan levien käyttöön. Hippopus-lajeilta nämä elimet puuttuvat.[17] Niiden lisäksi simpukoilla on valoa aistivia elimiä vaippansa yläpinnassa, Tridacna crocea- ja Tridacna maxima -lajeilla myös vaipasta ylös kohoavissa nystyissä. Näiden alkeellisten silmien avulla simpukka aistii lähestyvän pedon aiheuttaman varjon ja osaa suojautua kuorensa sisään. Se käyttää valoaistinta myös asetellakseen vaipan hyvään asentoon niin, että levät saavat mahdollisimman paljon valoa, ja mahdollisesti myös suojautuakseen liian kovalta ultraviolettisäteilyltä.[15]

Jättiläissimpukoiden vaipan hohtavat värit tulevat erityisistä pigmenttisoluista. Niiden sävyt vaihtelevat sinisestä ja vihreästä keltaiseen ja ruskeaan. Nekin suojaavat simpukan elimiä liialliselta valolta, etenkin ultraviolettisäteilyltä.[15]

Vaurioita ja oireita muokkaa

Jättiläissimpukoilla voi myös esiintyä korallien vaalenemisen kaltaista haalistumista. Simpukoilla väri katoaa sekä levistä että simpukan omista pigmenttisoluista, ja sen vaippa voi muuttua täysin valkoiseksi.[15] Vaaleneminen voi johtua nopeista valaistuksen tai lämpötilan muutoksista[18] tai levän tarvitsemien ravinteiden, lähinnä typpiyhdisteiden, puutteesta.[19]

Vahingoittunut jättiläissimpukka retkottaa aukot ammollaan tilassa, jota kutsutaan englanniksi nimellä gaping. Sen kuorenpuolikkaat ovat epätavallisen levällään, vaippa pingottuu kireäksi kuoren reunasta toiseen ja suuaukot ovat normaalia isommat.[20] Tilan voi tunnistaa liikuttamalla kättä simpukan ja valonlähteen välissä; terve simpukka liikahtaa ja alkaa sulkeutua. Akvaarioharrastajien parissa retkotustilaa pidetään parantumattomana, ja siihen joutunut simpukka yleensä kuolee.[21]Retkotustila on ilmeisesti viimeinen oire, ja esimerkiksi loiskotiloiden hyökkäyksen kohteeksi joutunut simpukka voi näyttää päällisin puolin täysin terveeltä, kunnes se juuri ennen kuolemaansa retkahtaa levälleen. Vaivojen alkuperäinen syy voi olla loisten lisäksi huono veden laatu tai muut ympäristöongelmat, tai bakteerien aiheuttama infektio.[18]

Elintavat muokkaa

Lisääntyminen muokkaa

Jättiläissimpukat ovat hermafrodiitteja. Ne syntyvät koiraina, mutta osa toimii myöhemmin myös naaraana. Sama yksilö voi laskea sekä muna- että siittiösoluja, mutta välttääkseen itsehedelmöitystä se ei tee sitä yhtaikaa.[22] Kun kutuaika tulee, simpukat päästävät veteen merkkikemikaaleja, minkä jälkeen osa simpukoista laskee munia ja osa siittiöitä. Suurimmat simpukat voivat kutea kerralla 500 miljoonaa munaa.[23] Jättiläissimpukat lisääntyvät yleensä lämpimänä vuodenaikana. Lisääntymisen laukaisevat oikea kuunvaihe, vuorokaudenaika ja muiden simpukoiden laskemat kemikaalit.[22]

Hedelmöityneestä munasta kuoriutuu 12 tunnissa toukka, joka uiskentelee vapaasti meressä. Toukka syö hienojakoista ravintoa suodattamalla merivettä. Kahden muodonmuutoksen jälkeen kolmannessa toukkavaiheessa muodostuu jalka, jonka avulla simpukka asettuu paikalleen. Runsaan viikon eli 8–10 päivän kuluttua toukka muuttuu nuoreksi simpukaksi ja hankkii symbioottisia leviä. Levien yhteyttämistuotteet eivät kuitenkaan riitä simpukan pääasialliseksi ravinnonlähteeksi ennen kuin se on varsin iso, halkaisijaltaan yleensä noin kymmensenttinen.[24] Simpukan ikääntyessä sen omat ravinnonhankintaelimet vähitellen surkastuvat, ja se tulee täysin riippuvaiseksi levien tuottamasta ravinnosta.[22]

Simpukankasvattamoissa toukkavaihe hoidetaan suurissa, noin 4 000 litran akvaarioissa. Nuoria simpukoita pidetään maalle rakennetuissa matalissa altaissa 1–3 vuotta. Sitten ne siirretään merialtaisiin, missä akvaariokauppaan lähtevät yksilöt kasvatetaan 5–6 cm:n kokoisiksi, mikä kestää joitakin vuosia. Ravintolat haluavat isompia simpukoita, joten niitä kasvatetaan vielä pitempään.[17]

Hyvissä oloissa jättiläissimpukat kasvavat nopeasti: niiden massan on mitattu kasvavan 1,77 grammaa päivässä ja halkaisijan 3–5 cm vuodessa.[22]

Elinympäristö ja vesiolot muokkaa

Sinivaippaiset lajit Tridacna gigas, T. crocea ja T. maxima elävät yleensä matalammassa vedessä kuin ruskeavaippaiset. Akvaariossakin ne tarvitsevat enemmän valoa, jotta symbioottiset levät voivat yhteyttää.[25]

Tridacna derasa, T. squamosa ja T. gigas elävät hiekkapohjalla, kun taas T. crocea ja T. maxima tarttuvat kivipohjaan tai koralleihin. Tridacna crocea kaivautuu tukijalkansa avulla hitaasti koralliriuttaan tai kalkkikiveen niin, että siitä näkyy lopulta vain vaippa ja kuoren yläpinta. Akvaariossa pidettävät simpukat suositellaan istutettaviksi pienikokoisen kiven päälle. Jos simpukkaa täytyy siirtää, sen voi siirtää kiven kanssa, jolloin jalkaa ei tarvitse irrottaa. Jalan vaurioituminen johtaa lähes aina simpukan kuolemaan.[20]

Jättiläissimpukat kärsivät nopeista happamuuden ja karbonaattikovuuden heilahteluista. Akvaarioveden suolaisuudesta kertovaksi ominaispainoksi suositellaan 1,022–1,025 ja pH-arvoksi 8,0–8,4. Karbonaattikovuuden tulisi olla 9,0–11,0 dKh ja kalsium-pitoisuuden vähintään 400 ppm. Kalsiumin lisäksi monet hivenaineet, etenkin jodi, ovat simpukoiden terveydelle tärkeitä. Hivenaineita voi lisätä akvaarioon liuoksena, mutta silloin on yliannostuksen vaara. Jotkut harrastajat suosittelevat hivenainetasapainosta huolehtimista säännöllisten vedenvaihtojen avulla. Hyvälaatuisissa akvaariosuolaseoksissa on hivenaineita oikeissa suhteissa. Jodia saadaan suolaseosten lisäksi useimmista akvaarioruoista.[11]

Jättiläissimpukoiden suhde muihin lajeihin muokkaa

 
Tridacna crocea korallien sekaan uppoutuneena.

Jättiläissimpukoissa elää loisina monia pienikokoisia eläinlajeja. Tällaisia ovat eräät kotilot, monisukasmadot, sarveispiisienet, taskuravut ja laakamadot. Simpukan saranapuoli on pohjaa vasten, ja siinä on aukko, josta loiset voivat luikahtaa kuoren sisään.[26] Tridacna crocea, jolla saranapuolen aukko on erityisen iso, elää useimmiten korallien kolossa mahdollisesti juuri välttääkseen loisia.[27]

Eräät kalalajit näykkivät jättiläissimpukoiden vaippaa. Vaikka ne eivät suorastaan söisi simpukkaa, näykkiminen saa simpukat sulkeutumaan, ja ne voivat hitaasti nääntyä nälkään.[20]

Jättiläissimpukat ja ihminen muokkaa

 
Jättiläissimpukka ja sukeltaja.

Jättiläissimpukoita kerätään ravinnoksi; metsästäjä-kalastaja-keräilijävaiheessa ne ovat muodostaneet ihmisille ainakin paikallisesti tärkeän ravinnonlähteen.[28] Nykyisin CITES-sopimus rajoittaa jättiläissimpukoiden kauppaa, ja paikoin kauppa on kielletty kokonaan.[29] Koko Tridacnidae-heimo on mainittu CITES-sopimuksen liitteessä II.[30]

Kun simpukankalastus aloitetaan uudella atollilla, Malediiveilla tehdyn tutkimuksen mukaan kestää vain kuusi kuukautta, ennen kuin simpukat ovat vähentyneet niin, ettei kalastus enää kannata.[31]

Jättiläissimpukoita pidetään riutta-akvaarioissa. Vuonna 2001 neljännes akvaarioihin myydyistä simpukoista pyydystettiin luonnosta, 3/4 kasvatettiin viljelmillä.[32]

Elokuvissa ja sarjakuvissa sukeltajat jäävät joskus loukkuun sulkeutuvaan jättiläissimpukkaan,[33] mutta todellisuudessa simpukka sulkeutuu niin hitaasti, ettei vaaraa ole. Sen sijaan moni on hämmästynyt suuren simpukan painoa koettaessaan nostaa sitä vedestä ja reväyttänyt jopa selkänsä.[9]

 
Tridacna gigasin kuori näytteillä espanjalaisessa yleisöakvaariossa.

Merenalaista elämää esittelevissä elokuvissa ja maalauksissa on yleensä myös suuria jättiläissimpukoita. Piirretyt ja maalatut simpukat perustuvat usein museoiden kuolleisiin, tyhjiin simpukankuoriin, ja niissä kuorenpuolikkaiden välinen sauma on vaakasuorassa.[34] Todelliset jättiläissimpukat sen sijaan avautuvat ylöspäin kohti aurinkoa. Usein nämä fantasiasimpukat myös aukovat ja sulkevat kuortaan yhtenään,[35] kun taas todelliset simpukat pitävät kuortaan auki, ellei niitä häiritä, ja kaikki eivät edes kykene sulkeutumaan kokonaan.[16]tarvitaan parempi lähde

Jättiläissimpukoissa voi syntyä todella suuria helmiä. Maailman suurin tunnettu helmi, yli kuusikiloinen Laotzen helmi, on tunnistettu jättiläissimpukan tuotteeksi. Koska jättiläissimpukan kuoren sisäpinnalla ei ole helmiäistä, niiden helmissäkään ei ole helmisimpukan helmille tyypillistä hohdetta, vaan ne muistuttavat enemmän posliiniesineitä.[3]

Evoluutio ja luokittelu muokkaa

Jättiläissimpukat ovat ilmestyneet maailmaan suhteellisen myöhään, eoseenikaudella noin 60 miljoonaa vuotta sitten. Muihin simpukoihin verrattuna ne ovat muuttuneet paljon ja nopeasti, kehittäneet symbioottisen suhteen zooksantellilevien kanssa ja muodon, jonka ansiosta ne voivat elää matalassa vedessä koralliriutalla.[36]

Fossiileista on löydetty useita jättiläissimpukkalajeja, jotka jaettiin 1960-luvulla kuuteen sukuun, mutta vain kahdessa suvussa on nykyisinkin eläviä lajeja. Nämä suvut, Hippopus ja Tridacna, eroavat toisistaan mm. sukusolujen rakenteen suhteen.[37]

Varhaiset edeltäjät eoseenikaudella elivät Tethysmeren länsiosassa, mutta paleogeeni- ja neogeenikausien fossiileita on löydetty Afrikan ja Arabian alueelta. Nykyinen Hippopus-suku kehittyi Omanidacna-suvusta. Tridacna-suku kehittyi Omanidacnan jälkeen.[38] Tridacna-suvun eroaminen Omanidacna-Hippopus-linjasta on ajoitettu oligoseenikaudelle fossiilien avulla. Muut sukupuuttoon kuolleet suvut ovat nimeltään Avicularium, Byssocardium ja Goniocardium.[39]

Jättiläissimpukat luokiteltiin aluksi omaksi heimokseen Tridacnidae Lamarck, 1819, mutta niin kuoren ja sisäelinten anatomiaan, siittiöiden mikrorakenteeseen kuin DNA-tuntomerkkeihin perustuneet uudemmat tutkimukset ovat puoltaneet niiden luokittelemista pikemmin sydänsimpukoiden heimon alaheimoksi.[37][40]

Lajit, niiden tuntomerkit ja levinneisyys muokkaa

 
Tridacna squamosan kuoren hyllymäiset suomut ovat hyvä tuntomerkki.

Jättiläissimpukkalajien erottaminen toisistaan on vaikeaa. Myös risteymiä esiintyy. Parhaita lajituntomerkkejä ovat kuoren muoto, saranapuolen jalka-aukko ja sisäänvirtausaukon ympärillä olevat lonkerot.[13] Jotkut lajit tunnistaa varmimmin niiden elinpaikan mukaan; niinpä joidenkin tutkijoiden mielestä Hippopus porcellanus on Hippopus hippopus -lajin alalaji, joka eroaa päälajista lähinnä esiintymisalueensa mukaan.[17]

Tridacna-suvun lajit T. squamosa, T. maxima, T. crocea ja T. rosewateri on joskus erotettu alasuvuksi Chamethrachea.[39]

Laji Koko Alue Syvyys Kuori pohja-aukko lonkerot
Tridacna gigas 150 cm Indopasifinen merialue alle 20 m suomuton, hiukan epäsymmetrinen pieni, sulkeutuu vanhemmiten puuttuvat
Tridacna crocea 22 cm Thaimaasta Uuteen-Kaledoniaan. matala pitkä, matala iso lyhyet
Tridacna derasa 50 cm Tyynenmeren eteläosa 4–10 m symmetrinen pieni, sulkeutuu vanhemmiten pitkät
Tridacna squamosa: 40 cm Punaiseltamereltä Itä-Afrikasta Polynesiaan 15–20 m symmetrinen, suurisuomuinen vaihtelee, usein suurilla yksilöillä pienempi paljon ja suuria
Tridacna maxima 35 cm laajasti matala epäsymmetrinen, pitkä, matala, pienisuomuinen keskikokoinen tai iso paljon, lyhyitä, yksinkertaisia
Tridacna costata 40 cm Punainenmeri – poimullinen – –
Tridacna mbalavuana 50 cm Tonga ja Fidži syvä, jopa 33 m ohut, teräväreunainen, usein laikullinen sulkeutuu vanhemmiten –
Tridacna rosewateri 15 cm Mauritius alle 20 m ohut, poimullinen, suomuinen – –
Hippopus hippopus 45 cm Indopasifinen alle 6 m epäsäännöllinen, paksu hammaslaitainen, sulkeutuu vanhemmiten puuttuvat
Hippopus porcellanus 22 cm Indonesia, Palau ja Filippiinit matala päältä harmaa, sisältä valkoinen, ohuempi ja sileämpi kuin H. hippopus sulkeutuu vanhemmiten puuttuvat


Lähteet muokkaa

  • Calfo A. & Fenner, R.: Reef Invertebrates. Yhdysvallat: Reading Trees, 2003. ISBN 09672630-3-4. (englanniksi)
  • Shimek, R. L.: Marine Inverterbrates. Neptune City, N. J., Yhdysvallat: TFH Publications, 2004. ISBN 1-890087-66-1. (englanniksi)
  • Fosså S. V. & Nilsen A. J.: The Modern Reef Aquarium, Vol 4., s. 168–197. Bornheim, Saksa: Birgit Schmettkamp Verlag, 2002. ISBN 3-928819-22-4. (englanniksi)
  • Wells, S.: 2008 IUCN Red List of Threatened Species ((arvioitu 1996)) 2008. IUCN. Viitattu 5.2.2009. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Tridacnidae (TSN 80941) itis.gov. Viitattu 23.12.2010. (englanniksi) (englanniksi)
  2. ↑ Fosså & Nilsen s. 170, 178
  3. ↑ a b Williams, C. & Hodson, K: The Pearl of Allah: The Facts, the Fiction, and the Fraud Pearl-Guide. Arkistoitu 1.10.2008. Viitattu 19.1.2009. (englanniksi)
  4. ↑ Have You Found a Giant Clam Pearl? Kari Pearls. Viitattu 8.11.2009. (englanniksi)
  5. ↑ Norton J.H et al: The Zooxanthellal Tubular System in the Giant Clam. Biol Bull, 1992, nro 183, s. 503-506. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.11.2009. (englanniksi)
  6. ↑ Giant Clams Regeneration Project Tokoriki Diving. Arkistoitu 30.3.2009. Viitattu 8.11.2009. (englanniksi)(englanniksi)
  7. ↑ Fosså & Nilsen s. 182: ”seven of these are currently of interest to the aquarium hobby”
  8. ↑ Giant clam (Tridacna gigas) ARKive Images of Life on Earth. Arkistoitu 14.2.2009. Viitattu 18.1.2009. (englanniksi)
  9. ↑ a b c Tervo, K. and R. Csomos: "Tridacna gigas" 2001. Animal Diversity Web. Viitattu 27.1.2009. (englanniksi)
  10. ↑ Ritson, C.: Tridacna crocea and other clams 2004. Practical Fishkeeping. Arkistoitu 14.2.2007. Viitattu 11.1.2009. (englanniksi)
  11. ↑ a b Neigut, B.: A Brief Guide to the Selection and Placement of Tridacnid Clams Wet Web Media. Viitattu 16.1.2009. (englanniksi)
  12. ↑ Lukan E. M.: Critter Corner: Tridacna gigas 2000. Fish 'N' Chips - A Monthly Marine Newsletter. Viitattu 11.10.2009. (englanniksi)
  13. ↑ a b Fatherree, J. W.: Identifying the Tridacnid Clams 2002. Reefkeeping. Viitattu 10.2.2008. (englanniksi)
  14. ↑ Fosså & Nilsen, s. 173
  15. ↑ a b c d e Lukan, E. M.: Tridacnid Clams: The Basics Fish & Chips A Monthly Marine Newsletter. 1999. Animal World. Viitattu 18.1.2009. (englanniksi)
  16. ↑ a b Ria Tan: Giant clams 12/2008. Wild Singapore. Viitattu 17.1.2009. (englanniksi)
  17. ↑ a b c Fosså & Nilsen, s. 182
  18. ↑ a b James W. Fatherree: A Look at "Mysterious Clam Deaths" 3/2009. Advanced Aquarist. Arkistoitu 21.9.2009. Viitattu 6.10.2009. (englanniksi)
  19. ↑ Fosså & Nilsen, s. 178
  20. ↑ a b c Fosså & Nilsen, s. 175
  21. ↑ Neigut, B.: Giant Clam Basics Animal Network PetChannel.com. Arkistoitu 2.5.2009. Viitattu 10.2.2009. (englanniksi)
  22. ↑ a b c d Fosså & Nilsen, s. 171–172
  23. ↑ Seaman, R.: Giant Clams of the Great Barrier Reef The Flying Kiwi. Viitattu 17.1.2009. (englanniksi)
  24. ↑ Shimek, s. 284
  25. ↑ Tridacna Clams 1998–2008. Animal World. Viitattu 16.1.2009. (englanniksi)
  26. ↑ Calfo & Fenner, s. 234
  27. ↑ Shimek, s. 279, 281
  28. ↑ Jättiläissimpukat ovat vanhimmat tunnetut nykyihmislajin ahneuden uhrit, (Archive.org) Yle tiedeuutiset 2008
  29. ↑ Turismi ja matkamuistot 14.1.2009. Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 10.2.2009.
  30. ↑ Cites 1.7.2008 (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 16.1.2009 (englanniksi)
  31. ↑ Basker, J.: Giant clams in the Maldives, A stock assessment and study of their potential for culture FAO. Viitattu 25.1.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  32. ↑ Fosså & Nilsen, s. 174
  33. ↑ Molluscs Including Nudibranchs And Giant Clams (Arkistoitu – Internet Archive) Diving Cairns (englanniksi)
  34. ↑ Anthony, R.: Disneyland's Finding Nemo Submarines (Valokuvassa esimerkki kuplia päästävästä vaaka-asentoisesta simpukasta) rossanthony.com. (englanniksi)
  35. ↑ Bubble Action Clam Ornament (Esimerkki liikkuvasta muovikoristeesta) e-aquarium.com.au. (englanniksi)
  36. ↑ Fosså & Nilsen, s. 170
  37. ↑ a b Keys, J. L. & Healy, J. M.: Relevance of sperm ultrastucture to the classification of giant clams. The Evolutionary Biology of the Bivalvia, 2000, s. 191–. Geological Society,. Google Books. Viitattu 18.1.2009. (englanniksi)
  38. ↑ Piller et al.: The evolutionary pathway of the giant clams (Tridacninae) from their Paleogene roots to modern distribution. Geophysical Research Abstracts, 2008. EGU. Cosis. Viitattu 24.1.2009. (englanniksi)
  39. ↑ a b Harzhauser et al.: Tracing back the origin of the Indo_Pacific Mollusk Fauna. Paleontology, 2007, 51. vsk, s. 199–213. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.1.2009. (englanniksi)
  40. ↑ Tridacninae. WoRMS - World Register of Marine Species. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jättiläissimpukat&oldid=21869319”