Wikipedia

Jää

veden kiinteä olomuoto
Tämä artikkeli käsittelee veden kiinteää olomuotoa. Samannimisestä romaanista on oma artikkelinsa.

Jää on veden kiinteä olomuoto. Jäätä esiintyy luonnonvesien jääpeitteessä kuten joissa, järvissä ja merijäässä ja myös lumipeitteessä, ilmakehässä ja jäätiköissä. Luonnonoloissa vesi jäätyy heksagonaaliseen eli kuusiokulmaiseen kiderakenteeseen.

Jäävuori Alaskassa
Jään kiderakenne

Normaalipaineessa makea vesi jäätyy 0 °C:n (273,15 K, 32 °F) lämpötilassa. Paine ja veden suolaisuus alentavat veden jäätymispistettä [1]. Meriveden, jonka suolaisuus on 32 PSU, jäätymispiste on –1,8 °C. Itämeren vähäsuolainen murtoveden (suolaisuus 6 PSU) jäätymispiste on noin –0,3 °C:ssa [2][3]. Jää on poikkeuksellinen siinä mielessä, että useimmat aineet kiinteässä olomuodossa ovat tiheämpiä kuin nesteenä. Jää kuitenkin on harvempaa kuin nestemäinen vesi.

Ainoastaan vesi jäätyy ja muodostaa jäätä. Muut aineet jähmettyvät ja muodostavat kiinteitä olomuotoja. Siitä huolimatta arkikielessä jäällä voidaan viitata muihinkin aineisiin kuin veteen. Esimerkiksi hiilidioksidi härmistyy –78,5 °C lämpötilassa kiinteäksi hiilidioksidijääksi, josta käytetään myös nimityksiä hiilihappojää tai kuivajää. Hiilidioksidijäätä käytetään jäähdytykseen monenlaisissa teollisuuden sovelluksissa.

Ominaisuudet muokkaa

 
Jääpuikkoja

Jään tiheys muokkaa

Jään heksagonaalisen kiderakenteen takia, jään tiheys on noin 10 % nestemäisen veden tiheyttä pienempi, joten jää kelluu veden pinnalla. Puhtaan jään tiheys on noin 0,917 kg/dm³. Vesi siis laajenee jäätyessään tilavuudeltaan noin 10 %, joten maaperässä olevan veden jäätyminen saattaa aiheuttaa muun muassa routimista, kivien rapautumista sekä rakenteiden routahaittoja[4][5].

Jäätiköllä lumi muuttuu jääksi, kun lumen sisältämät ilmahuokoset umpeutuvat ilmakupliksi uuden lumen painosta. Tällöin lumen tiheys on noin 0,83 kg/dm³.

Alhainen kitka ja jään liukkaus muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Ice

Jäällä on useimpiin muihin kiinteisiin aineisiin verrattuna poikkeuksellisen pieni kitkakerroin, toisin sanoen jää on liukasta. Tämän on aikaisemmin selitetty johtuvan siitä tunnetusta seikasta, että korkea paine alentaa jään sulamispistettä. Oletettiin, että jään päällä olevan kappaleen paino aiheuttaisi paineen, jonka vaikutuksesta ohut kerros jään pinnalta sulaisi ja saisi kohteen liukumaan pintaa pitkin.[6] Esimerkiksi luistimen terän alla paine olisi niin suuri, että sen vaikutuksesta syntynyt ohut sulan veden kerros toimisi ikään kuin voiteluaineena luistimen ja jään välissä.[7] Tämä niin sanottu painesulamisteoria esitettiin jo 1800-luvulla.[6] Se ei kuitenkaan selittänyt, miten luisteleminen on mahdollista silloinkin, kun jään lämpötila on alle -3,5 °C.[6] Lisäksi vesi on öljyihin verrattuna huono voiteluaine.[8] Kokemus on kuitenkin osoittanut, että taitoluistelun kannalta optimaalinen jään lämpötila on -5,5 °C ja jääkiekossa -9°C.[6]

Toinen jään vähäisen kitkan selittämiseksi esitetty teoria oletti, että jään pinnalla olevat molekyylit eivät muodosta kovin vahvaa sidosta sen sisällä olevien kanssa ja että sen vuoksi ne voivat liikkua melkein kuin sulan veden molekyylit. Ne pysyisivät näin ollen puolittain nestemäisessä tilassa, joka mahdollistaisi minkä tahansa kohteen liukumisen paineesta riippumatta. Tämän teorian esitti Michael Faraday jo vuonna 1850, ja sitä tukivat havainnot siitä, miten toisiaan vasten painetut jääkappaleet jäätyvät kiinni toisiinsa, mutta yleisempää huomiota osakseen se sai vasta 1990-luvulla. Tämän teorian ovat kuitenkin kyseenalaistaneet atomivoimamikroskopian avulla suoritetut kokeet, jotka osoittavat, että jään pinnalla todella on ohut sulan veden kerros, mutta ellei jää ole lähellä sulamispistettään, tämä kerros on niin ohut, ettei sillä voi olla oleellista vaikutusta jään liukkauteen.[9]

Kolmas teoria, kitkalämpöteoria olettaa, että jään ja sen päällä olevan kappaleen välinen kitka saa aikaan jään ohuen pintakerroksen sulamisen. Tämä teoria yksinään ei kuitenkaan selitä, miksi jää on liukasta silloinkin, kun kohde on sen päällä levossa, ja myös lämpötilan ollessa selvästi nollan alapuolella.[6]

Kattava selitys jään pienelle kitkalle edellyttää kaikkien edellä mainittujen tekijöiden ottamista huomioon.[10] Tämä malli mahdollistaa jään ja eri materiaalien välisen kitkakertoimen kvantitatiivisen arvioinnin lämpötilan ja liukumisnopeuden funktiona. Yleisimmissä tilanteissa, jotka liittyvät talviurheiluun tai ajoneuvojen renkaiden liukumiseen jäisellä teillä, tärkein liukkauteen vaikuttava tekijä on ohuen sulan kerroksen syntyminen jään pinnalle kitkalämmön vaikutuksesta. Jään liukkauteen vaikuttavat tekijät ovat edelleen aktiivisen tieteellisen tutkimuksen kohteena.[8]

Jää luonnonvesissä muokkaa

Merijää muokkaa

Merijää on merivedestä muodostuvaa jäätä. Merivesi jäätyy, kun se on jäähtynyt jäätymispisteeseen. Jäätymispiste riippuu meriveden suolaisuudesta[1][11]. Itämerellä esiintyy merijäätä vuosittain [12][3].

 
Merijäätä

Järvien jääpeite muokkaa

Makea järvivesi jäätyy, kun pintavesi on jäähtynyt jäätymispisteeseen. Järviveden jäätymispiste on noin 0 °C. Veden lämpötila vaikuttaa sen tiheyteen ja alkaessaan jäähtyä, järvivesi saavuttaa ensin tiheysmaksimin lämpötilan (noin +4 °C) (täyskierto). Jäähtymisen jatkuessa pintaveden lämpötila laskee jäätymispisteeseen ja jäätyminen alkaa [5].

Jokien jääpeite muokkaa

Voimakkaan virtauksen takia jokien jääolot eroavat järvi- ja merijäästä. Jokiin muodostuu suppojäätä ja jääpatoja [5]. Jääpadot voivat aiheuttaa tulvia.

Jään merkitys eläimille muokkaa

Koska 0-asteinen vesi on kevyempää kuin 4-asteinen, alkaa vesistöjen jäätyminen veden pinnasta. Veden pinnalla oleva jää- ja lumikerros toimii eristeenä, mikä parantaa elämän mahdollisuuksia napa-alueiden vesistöissä. Talvella eläimet voivat vaeltaa laajemmalle alueelle etsimään ravintoa kantavan jään ansiosta.

Vesieliöiden on täytynyt myös sopeutua elinympäristöönsä, joka talvisin peittyy jäällä. Jääpeite vaikuttaa eri tavoin vedenalaiseen elinympäristöön, koska jääpeite

  • vähentää veden virtauksia, sillä veden lämpötila pysyy hyvinkin muuttumattomana jään alla. Tämä vaikuttaa ravinteiden ja kaasujen, esimerkiksi hapen kulkeutumiseen vedessä.[13]
  • vähentää valon läpäisykykyä jopa yli 99 %. Tämä vähentää kasvien yhteyttämistä jään alla. Yhteyttäminen jatkuu kuitenkin läpi talven.[13]
  • vähentää kaasujen vaihtoa, mikä voi aiheuttaa hapettomia alueita etenkin lähellä pohjaa.[13] Esimerkiksi ruutana on kehittänyt erityisen kyvyn pysyä hengissä hapettomissa oloissa tuottamalla alkoholia.

Jään merkitys ihmisille muokkaa

Suomessa järvet ja meri jäätyvät tavallisesti talvella, mistä on sekä hyötyä että haittaa ihmisille. Laivaliikennettä varten on käytettävä jäänmurtajia laivaväylien tekemiseen. Toisaalta etenkin saaristossa jää mahdollistaa nopeamman ja vaivattomamman liikkumisen jääteillä.

Jään paksuus ei välttämättä kerro jään kantavuutta. Keväällä jää on erilaista kuin syksyllä, ja virtauspaikoissa on jää usein ohuempaa kuin lähellä olevassa vähemmän virtaavassa paikassa. Veden suolapitoisuus vaikuttaa myös jään kantavuuteenlähde?.

Koska veden jäätymispiste riippuu sen suolaisuudesta, voidaan hyvin kylmässä (alle 0 °C) avomeressä ajelehtivilla jäävuorilla havaita ilmiö, jossa jäävuori jättää taakseen ohuen "jäävanan", pintaan juuri muodostuneen jääkerroksen. Tämä johtuu siitä, että jäävuori on muodostunut makeasta vedestä, joka jäätyy lähempänä nollaa astetta kuin merivesi. Näin ollen mereen joutuneen jäävuoren massa pysyy jäänä, eikä sula veteen, kuten normaalisti.

Jään ja lumen alhainen kitkakerroin, toisin sanoen niiden liukkaus, mahdollistaa kaikki talviurheilulajit. Toisaalta liukkaat talvikelit ovat osasyynä moniin liikenneonnettomuuksiin ja liukastumisista aiheutuviin tapaturmiin.[8]

Jäät ovat erityisen heikkoja syksyllä ja kevättalvella. Syksyllä jää voi olla vaarallisen heikkoa keskellä järveä, vaikka se olisi turvallista lähellä rantaa. Keväällä aurinko sulattaa jäätä nopeasti, ja aamulla kantava jää voi pettää illalla. Keskitalvella vaarallisia ovat esimerkiksi salmissa, jokien suistoissa ja niemenkärjissä olevat virtauspaikat, joissa on avantoja.

Jää- ja lumipeite vähentävät ilmaston lämpenemistä, sillä ne heijastavat auringonsäteitä takaisin avaruuteen. Tämä on yksi syy, miksi tutkijat ovat huolestuneita ilmaston lämpenemisen seurauksena häviävistä jääpeitteistä.

Jää hyötykäytössä muokkaa

 
Komojäätä Oulujoen rannalla varhain keväällä.

Etelämantereella ja Grönlannissa olevista vanhoista jääkerroksista voidaan tutkia maapallon ilmaston muutoksia jopa kymmenien tuhansien vuosien takaa, koska lumi sulkee sisäänsä ilmakuplia puristuessaan jäätikköjääksi.

Jääkuutioita käytetään yleisesti virvoitus- tai alkoholijuomien seassa pitämään juoman nautiskeluajan kylmänä. Jäätä käytetään myös apuna urheiluvammojen ensihoidossa. Tekojää on luistinratojen pinnoitus, jonka päällä voidaan harjoittaa luistelulajeja.

Ennen jääkaappien, pakastinten ja muiden kylmälaitteiden yleistymistä jäätä kerättiin muun muassa Suomessa talvisin etenkin karjatalouden käyttöön, lypsetyn maidon jäähdyttämiseksi paremman säilyvyyden vuoksi. Vesistöjen jäätä sahattiin kevättalvella määrämittaisiksi kuutioiksi, jotka nostettiin ja kuljetettiin hevosreellä varastoon varjoisaan ja viileään paikkaan lähelle maatilan maitokeittiötä. Halvin tapa säilyttää jäätä oli sahanpurujen, sammalen tms. peittämä kasa, mutta jäätä varten saatettiin rakentaa erityinen jäähuone tai jääkellari, maakellari varjoisaan pohjoisrinteeseen. Tasakokoisten, suorakulmaisten jääpalojen välit tiivistettiin lumella, sahanpuruilla, mudalla tai muulla sellaisella, ettei lämmin ilma pääse sulattamaan jäävarastoa. Varhaisimmat jääkaapitkin perustuivat sähkö- tai kaasuenergian sijaan elintarvikkeiden lähelle omiin osastoihinsa asetettuihin jääpaloihin.[14] Nykyaikainen versio tästä ovat kylmälaukkujen pakastimessa jäädytettävät, muovikuoriset ”kylmäkallet”. Jäädyttämöistä kuljetettua jäätä käytetään monissa lämpimissä maissa yhä tuoreen kalan tai muiden herkkien elintarvikkeiden säilyttämiseen esimerkiksi toreilla.

Jään nimityksiä muokkaa

  • Riite: ohut jää
  • Roukko: jääröykkiö rannalla
  • Komojää: "ontto" jääpeite, jonka alta vesi on laskenut
  • Teräsjää. tiivistä, hyvin nopeasti jäätynyttä kiinteää jäätä, tiheys 0,95 luokkaa. Jäässä vähän ilmakuplia, hyvä kantavuus
  • Kohvajää: Osittain sulaneen lumen kanssa jäätynyttä, kantavuus heikkoa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b Salinity and Brine | National Snow and Ice Data Center nsidc.org. Viitattu 16.1.2020.
  2. ↑ Jäätyminen Tieteen termipankki. 6.11.2016. Viitattu 7.11.2016.
  3. ↑ a b Kai Myrberg, Harri Kuosa & Matti Leppäranta: Itämeren fysiikka, tila ja tulevaisuus. Yliopistopaino, 2006. ISBN 978-951-570-654-6. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.1.2020).
  4. ↑ Miten routa rikkoo tien? Tiede. 11.3.2014. Viitattu 16.1.2020. (suomeksi)
  5. ↑ a b c Matti Leppäranta, Juhani Virta & Timo Huttula: Hydrologian perusteet. Helsingin yliopisto, 2017. Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ a b c d e Robert Rosenberg: Why Is Ice Slippery. Physics Today, {{{Vuosi}}}, 58. vsk, nro 12, s. 50–54. doi:10.1063/1.2169444. Bibcode:2005PhT...58I..50R. Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ K. V. Laurikainen, Uuni Nurmi, Rolf Qvickström, Erkki Rosenberg, Matti Tiilikainen: ”Olomuodot ja energia”, Lukion fysiikka I, s. 116. WSOY, 1972. ISBN 951-0-00557-6.
  8. ↑ a b c L. Canale: Nanorheology of Interfacial Water during Ice Gliding. Physical Review X, 4.9.2019, 9. vsk, nro 4. doi:10.1103/PhysRevX.9.041025. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ Kenneth Chang: Explaining Ice: The Answers Are Slippery. The New York Times, 21.2.2006. Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ Lasse Makkonen, Maria Tikanmäki: Modeling the friction of ice. Cold Regions Science and Technology, Kesäkuu 2014, nro 102, s. 84–93. doi:doi=10.1016/j.coldregions.2014.03.002.
  11. ↑ Sea Ice. Wiley Online Library, 28.2.2017. doi:10.1002/9781118778371. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  12. ↑ Jäätalvi Itämerellä – Ilmatieteen laitos ilmatieteenlaitos.fi. Ilmatieteen laitos. Viitattu 16.1.2020.
  13. ↑ a b c Wetzel, Robert G.: Limnology: Lake and River Ecosystems, s. 63–64, 122, 156. Kalifornia: Academic Press, 2001. ISBN 0-12-744760-1. (englanniksi)
  14. ↑ Hannula, Mandi & Wiherheimo, Alli (toim.): Emännän tietokirja I, uudistettu laitos, hakusanat Jää, Jäähdytyskaappi, Jääkellari, s. 416–423. WSOY, 1953.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jää.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jää&oldid=21954181”