Ivan Uhov

venäläinen korkeushyppääjä

Ivan Sergejevitš Uhov (ven. Ива́н Сергее́вич У́хов, s. 29. maaliskuuta 1986) on venäläinen korkeushyppääjä.

Mitalit
Ivan Uhov
Ivan Uhov
Maa:  Venäjä
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
      Hylätty Lontoo 2012 korkeushyppy
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Doha 2010 korkeushyppy
      Hylätty Sopot 2014 korkeushyppy
Pronssia Pronssia Istanbul 2012 korkeushyppy
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Barcelona 2010 korkeushyppy
      Hylätty Zürich 2014 korkeushyppy
Sisäratojen EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Torino 2009 korkeushyppy
Kultaa Kultaa Pariisi 2011 korkeushyppy

Uhov vaihtoi päälajinsa kiekonheitosta korkeushyppyyn vuonna 2004.[1] Samana vuonna hän osallistui nuorten MM-kisoihin, mutta karsiutui loppukilpailusta tuloksella 210 cm. Vuonna 2005 hän voitti 19-vuotiaiden Venäjän-mestaruuden ennätyksellään 230 cm ja hyppäsi samalla tuloksella kolmanneksi Venäjän mestaruuskisoissa. Samana vuonna hän voitti nuorten Euroopan-mestaruuden ja sijoittui Universiadeissa neljänneksi. Vuonna 2006 hän sijoittui Venäjän-mestaruuskisoissa toiseksi tuloksella 228 cm ja Göteborgin EM-kilpailuissa kahdenneksitoista tuloksella 220 cm.

Torinon EM-hallikilpailuissa 2009 hän voitti Euroopan-mestaruuden tuloksella 232 cm. Berliinin MM-kisoissa hän oli kymmenes. Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 hän voitti kultaa. Barcelonan EM-kilpailuissa hän sijoittui maanmiehensä Aleksandr Šustovin voittamassa kilpailussa toiseksi tuloksella 231 cm.[2] Pariisin EM-hallikilpailuissa 2011 hän voitti Euroopan-mestaruuden tuloksella 238 cm. Saman vuoden Daegun MM-kilpailuissa hän oli viides. Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 hän sijoittui kolmanneksi tuloksella 231 cm.

Lontoon olympialaisissa Uhov voitti alun perin olympiakultaa tuloksella 238 cm. Vuoden 2019 helmikuussa Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS tuomitsi hänen syyllistyneen dopingiin ja antoi hänelle neljän vuoden kilpailukiellon. Uhov valitti tuomiostaan ja huhtikuussa 2021 CAS lyhensi kilpailukiellon pituudeksi 2 vuotta 9 kuukautta. Kilpailukiellon katsottiin alkaneeksi 1.2.2019. Hänen tuloksensa aikavälillä 16.7.2012–31.12.2014 hylättiin jälkikäteen.[3] Moskovan MM-kilpailuissa 2013 Uhov sijoittui alun perin neljänneksi. Sopotin sisäratojen MM-kilpailuissa 2014 hän sijoittui alun perin toiseksi tuloksella 238 cm ja saman vuoden Zürichin EM-kilpailuissa hän sijoittui alun perin kolmanneksi. Nämä mitalinsa hän menetti vuonna 2021 CAS:n päätöksen jälkeen. Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän karsiutui loppukilpailusta.

Venäjän-mestaruuden Uhov on voittanut sisäradoilla vuosina 2007, 2009, 2010, 2012 ja 2014 sekä ulkoradoilla vuosina 2009, 2012 ja 2013. Tammikuussa 2007 Uhov hyppäsi Moskovassa uuden sisäratojen Venäjän ennätyksen 239 cm. Hän paransi Jaroslav Rybakovin nimissä ollutta ennätystä yhdellä senttimetrillä. Helmikuussa 2009 hän paransi ennätystään senttimetrillä lukemiin 240 cm. Edellinen yli 240 cm hypännyt korkeushyppääjä ennen häntä oli ruotsalainen Stefan Holm, joka EM-hallikisoissa 2005 hyppäsi 240 cm. Tammikuussa 2014 Uhov hyppäsi 241 cm[4] ja helmikuussa 2014 hän sivusi Carlo Thränhardtin sisäratojen Euroopan ennätystä 242 cm[5]. Toukokuussa 2014 hän hyppäsi Timanttiliigan kilpailussa Dohassa 241 cm ja rikkoi Vjatšeslav Voroninin Venäjän ulkoratojen ennätyksen yhdellä senttimetrillä.[6]

Syyskuussa 2008 Uhov herätti huomiota kilpaillessaan humalassa Lausannessa Athletissima-kilpailussa. Hän oli juonut Red Bullia ja votkaa. Kilpailussa hän ei tehnyt yhtään onnistunutta suoritusta.[7] Uhov sai tapauksesta jälkikäteen vakavan varoituksen Kansainväliseltä yleisurheiluliitolta.[8]

Ennätykset muokkaa

  • Venäjän sisäratojen ennätys 239 cm (28.1.2007 Moskova)
  • Venäjän sisäratojen ennätys 240 cm (25.2.2009 Ateena)
  • Venäjän sisäratojen ennätys 241 cm (16.1.2014 Tšeljabinsk) (hylätty myöhemmin)
  • Euroopan ja Venäjän sisäratojen ennätys 242 cm (25.2.2014 Praha) (hylätty myöhemmin)
  • Venäjän ulkoratojen ennätys 241 cm (9.5.2014 Doha) (hylätty myöhemmin)

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

  • Ulkoradat: 239 cm (2012)
  • Sisäradat: 240 cm (2009)

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Lysenko closes in on World record with 75.95m Hammer Throw – Russian Champs, Day Four 14.7.2005. IAAF. Viitattu 6.3.2009. (englanniksi)
  2. Šustov kiemurteli yllätyskultaa korkeushypyssä hs.fi. 29.7.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 29.7.2010.
  3. The Court of Arbitration for Sport (CAS) decisions in a number of matters involving Russian athletes CAS. 7.4.2021. Viitattu 8.4.2021. (englanniksi)
  4. Ухов - 2.41! Кучина - 2.00! rusathletics.com. 16.1.2014. rusathletics.com. Viitattu 16.1.2014. (venäjäksi)
  5. Ivan Uhov Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). Viitattu 25.2.2014. (englanniksi)
  6. Uhov ponnisti Venäjän ennätyksen 241 Dohassa! Timanttiliigan seuranta, päivitetty pe 9.5. klo 21.05 9.5.2014. Yleisurheilun kuvalehti. Viitattu 10.5.2014.
  7. Päihtynyt korkeushyppääjä huvitti Lausannessa mtv3.fi. 3.9.2008. MTV3. Viitattu 6.3.2009.
  8. IAAF Council Meeting notes, Monaco - 21 November 21.11.2008. IAAF. Viitattu 9.3.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Ivan Uhov Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)