Itäinen kylpylä

antiikin aikainen kylpylä

Itäinen kylpylä on nimitys, jota käytetään yhdestä antiikin aikaisesta roomalaisesta kylpylästä Olympiassa Kreikassa.[1] Sen rauniot sijaitsevat Olympian arkeologisella alueella Archaía Olympían kunnassa.

Itäinen kylpylä
Sijainti Archaía Olympía, Elis, Länsi-Kreikka
Kreikka Kreikka
Koordinaatit 37°38′16″N, 21°37′57″E
Rakennustyyppi kylpylä
Valmistumisvuosi 200-luvun alku jaa.
Osa Unescon maailmanperintökohdetta
Olympian arkeologinen alue
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Kylpylä sijaitsi Olympian temenos-alueen eli Altiksen itäpuolella, mistä se on saanut nykyisen nimensä. Se rakennettiin roomalaisella ajalla keisari Septimius Severuksen aikana 200-luvun jaa. alussa noin vuonna 65–67 jaa. rakennetun Neron huvilan paikalle, johon oli myös kuulunut pienempi kylpylä.[2]

Uusi kylpylärakennus säilytti Neron huvilan läntisen julkisivun ja keskuspihan sekä useita sen huoneista. Sisäänkäynti oli etelästä vestibyylin kautta. Lisäksi siihen kuului useita kylmiä (frigidaria) ja kuumia (caldaria) huoneita sekä suuri kahdeksankulmainen lämmin huone (tepidarium), jossa oli holvattu katto ja meriaiheisilla mosaiikeilla koristeltu lattia. Kylpylään kuului myös muun muassa altaita ja puutarhapiha.[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Olympia, East Baths Perseus. Viitattu 29.2.2016.
  2. a b House of Nero Ministry of Culture and Sports. Viitattu 29.2.2016.