Isoritarinkannus
Isoritarinkannus on (Delphinium elatum) on näyttäväkukkainen, myrkyllinen leinikkikasvi. Sitä viljellään yleisesti myös koristekasvina.
| Isoritarinkannus | |
|---|---|
 Viljellyn isoritarinkannuslajikkeen näyttäviä kukintoja. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Ranunculales |
| Heimo: | Leinikkikasvit Ranunculaceae |
| Suku: | Ritarinkannukset Delphinium |
| Laji: | elatum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Delphinium elatum |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Ulkonäkö ja koko muokkaa
_1-T10.jpg)
Monivuotinen isoritarinkannus kasvaa 50–170 cm korkeaksi. Varsi on pysty, kalju tai yläosastaan niukkakarvainen. Isokokoiset lehdet ovat pitkin vartta. Lehtilapa on herttatyvinen ja 3–5-jakoinen; liuskat ovat melko leveitä ja toistamiseen liuskaisia tai hampaisia. Kukinto on terttumainen ja harsu, ja voi olla joko haaraton tai haarova. Siniset kukat ovat vastakohtaisia ja 1,5–3 cm leveitä. Verhiö on viisilehtinen ja teriömäinen. Ylin verholehti on kannuksellinen, kannus on 12–20 mm pitkä. Teriö on nelilehtinen, terälehdet ovat verholehtiö pienempiä. Kaksi ylempää terälehteä on mesilehtiä ja niiden yhteinen kannus on verholehden kannuksen sisällä. Kaksi alempaa terälehteä eivät ole mesilehtiä, niiden kynsi on pitkä ja kapea, lapa pyöreähkö ja tavallisesti väriltään mustahko tai sininen. Suomessa isoritarinkannus kukkii heinä-elokuussa. Kukinnan jälkeen kukkiin kehittyy kolme 14–20 mm pitkää tuppiloa.[1] Laji leviää myös vahvojen juurakoiden varassa, joiden avulla se saattaa muodostaa laajoja kasvustoja.[2]
Isoritarinkannus muistuttaa varsinkin lehdiltään jonkin verran toisia leinikkikasvilajeja, ukonhattuja.[3]
Levinneisyys muokkaa
Luonnonvaraisena isoritarinkannusta kasvaa Euroopassa Alpeilla, Karpaateilla ja Tatravuoristossa, toisaalta Luoteis- ja Keski-Venäjällä sekä paikoitellen eri puolilla Siperiaa. Viljelykarkulaisena se on levinnyt lähinnä Fennoskandiaan ja Baltiaan.[3] Suomessa isoritarinkannusta voi tavata harvinaisena uustulokkaana koko maasta.[4]
Elinympäristö muokkaa
Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan isoritarinkannus on vuoristojen ja lehtojen kasvi.[2][3] Suomessa isoritarinkannusta kasvaa luonnossa toisinaan viljelyjäänteenä tai -karkulaisena kaatopaikoilla ja pihojen reunusmetsissä.[1] Se saattaa esimerkiksi rehottaa suurina kasvustoina vanhoilla huvilatonteilla. Luonnonympäristöihin kasvi ei Suomessa kuitenkaan leviä.[2]
Käyttö muokkaa
Isoritarinkannus on vanha ja yleinen puutarhojen koristekasvi.[1] Esimerkiksi Oulussa sitä tiedetään kasvatetun ainakin 1800-luvun puolivälistä alkaen. Nykyään lajista viljellään useita risteymäperäisiä lajikkeita.[2]
Lähteet muokkaa
- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 70.
- ↑ a b c d Oulun kasvit 2005, s. 431–432.
- ↑ a b c Den virtuella floran: Stor riddarsporre (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 31.10.2011.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Isoritarinkannuksen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 31.10.2011.
Aiheesta muualla muokkaa
- Laji.fi: Isoritarinkannus (Delphinium elatum)
- Kasviatlas 2018: Isoritarinkannuksen (Delphinium elatum) levinneisyys Suomessa
- Luontoportti: Isoritarinkannus (Delphinium elatum)
- Pohjolan kasvien pauloissa: Delphinium elatum - isoritarinkannus
- United States Department of Agriculture (USDA): Delphinium elatum (englanniksi)