Isopukinjuuri
Isopukinjuuri (Pimpinella major) on suuressa osassa Eurooppaa kasvava sarjakukkainen kasvi. Suomessa se on uhanalainen ja rauhoitettu.[1]
| Isopukinjuuri | |
|---|---|
 Isopukinjuuren punakukkainen muoto. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Apiales |
| Heimo: | Sarjakukkaiskasvit Apiaceae |
| Suku: | Pukinjuuret Pimpinella |
| Laji: | major |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Isopukinjuuri muistuttaa ahopukinjuurta (P. saxifraga), mutta on sitä yleensä selvästi kookkaampi kasvaen 40–100 cm korkeaksi. Sen varsi on kalju, syväuurteinen ja särmikäs. Aluslehtien lehdykät ovat suippoja ja hammaslaitaisia tai harvaliuskaisia. Varsilehdet ovat kaksi kertaa parilehdykkäisiä, lehdykät ovat kapealiuskaisia. Isopukinjuuren kukka valkoinen ja se kukkii heinä-elokuussa. Kasvin hedelmät ovat selvästi harjuisia, kun taas ahopukinjuuren hedelmät ovat lähes sileitä.[2]
Levinneisyys muokkaa
Isopukinjuurta kasvaa lähes koko Euroopassa pohjoisia ja eteläisiä osia lukuun ottamatta. Sitä tavataan myös Kaukasuksella. Suomen ainoa tunnettu vanha ja luontaista muistuttava esiintymisalue lienee Pohjois-Karjalassa Liperissä. Muualla Suomessa sitä on tavattu puutarhakasvina sekä saksalaistulokkaana Lappia myöten.[3] Pohjois-Amerikassa isopukinjuuri lienee viljelykarkulainen.
Elinympäristö muokkaa
Isopukinjuuri viihtyy lehdoissa, mutta myös ihmisen muokkaamissa ympäristöissä kuten kaskimetsissä, lehtoraivioilla, tuoreilla niityillä ja hakamailla. Kasvi tekee runsaasti siemeniä, ja maanpinnan rikkoonnuttua se saattaa siemenpankista yllättäen ilmaantua esimerkiksi hakkuuaukioille. Isopukinjuuri on suuresti harvinaistunut perinteisen niitto- ja laiduntalouden sekä kaskeamisen loppumisen seurauksena.[3]
Käyttö muokkaa
Isopukinjuuri on vanha rohdos- ja koristekasvi.[3]
Lähteet muokkaa
- Hakalisto, Sirkka: Isopukinjuuri. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 207.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.