Iroha (jap. いろは歌, Iroha-uta, myös 伊呂波 tai 色葉) on japaninkielinen runo, jota on käytetty kana-tavuaakkosten järjestämiseen. Kaikki 47 tavuaakkosta esiintyvät siinä kerran, joten se on täydellinen pangrammi. Iroha on peräisin Heian-kauden alkupuolelta ja se on kirjoitettu viimeistään vuonna 1079, vaikka se lienee todellisuudessa vanhempi. Samalta aikakaudelta tunnetaan myös kaksi muuta muistiapua: Ametsuchi no uta ja Taini-uta, mutta Ametsuchi no uta on käytännössä vain sanaluettelo eikä koherentti runo, toisin kuin Iroha ja Taini-uta. Tutkijat eivät ole yksimielisiä runojen alkuperäisestä tarkoituksesta, mutta niitä käytettiin laajalti muistiapuna kana-aakkoston opettelussa. Irohan korvasi lopulta nykyisin käytössä oleva gojūon-järjestelmä Meiji-kauden keskivaiheilla.[1][2]

Runo muokkaa

Varhaisin tunnettu versio Iroha-runosta oli kirjoitettu man’yōgana-tavustolla, joissa käytetään vain kanji-merkkejä. Seuraavassa taulukossa on viisi muotoa runosta: alkuperäinen, arkaainen muoto hiragana-tavuaakkosilla, sen romanisaatio, runo nykymuotoisella japanin kielellä ja sen romanisaatio sekä suurpiirteinen käännös.[1][2]

Arkaainen Moderni Käännös
hiragana romanisaatio kanji ja hiragana romanisaatio
いろはにほへと i ro ha ni ho he to 色は匂へど Iro wa nioedo Kukkivat kukatkin
ちりぬるを chi ri nu ru wo 散りぬるを Chirinuru o Lopulta kuihtuvat
わかよたれそ wa ka yo ta re so 我が世誰ぞ Wa ga yo tare zo Maailmassamme mikään
つねならむ tsu ne na ra mu 常ならむ Tsune naramu Ei ole ikuista
うゐのおくやま u wi no o ku ya ma 有為の奥山 Ui no okuyama Turhamaisuuden syvät vuoret
けふこえて ke fu ko e te 今日越えて Kyō koete Ylitä tänään
あさきゆめみし a sa ki yu me mi shi 浅き夢見じ Asaki yume miji Eivätkä pinnalliset unet
ゑひもせす we hi mo se su 酔ひもせず Ei mo sezu Enää petä sinua

Historia ja merkitys muokkaa

Irohan laatijaa ei tunneta. Perinteisesti sen kirjoittajana on pidetty munkki Kūkaita (k. 835), jonka nimiin on laitettu myös hiragana-aakkoston kehittäminen, mutta Irohan edustama fonologinen järjestelmä on paljon myöhemmältä ajalta, noin 150 vuotta Kūkain kuoleman jälkeen: koska runossa ei ole erillisiä merkkejä tavuille ”e” ja ”ye”, se lienee laadittu noin vuoden 950 jälkeen; myös imayō-runomuodon käyttö on osoitus myöhemmästä alkuperästä. Irohan on myös sanottu olevan mukaelma buddhalaisen Daihatsu nehangyō -sūtran jakeesta. Ensimmäinen tunnettu maininta Irohasta on teoksessa Konkōmyō saishōō kyō ongi vuodelta 1079. Iroha korvasi nopeasti muut muistirunot ja sitä käytettiin yleisesti kana-aakkosten opetteluun Heian-kauden loppupuolelta lähtien. Koska saman tavun kirjoittamiseen saatettiin useinkin käyttää monia erityyppisiä kanamerkkejä, Irohan kaltaisille aakkostoille oli tarvetta. Samalla Iroha edisti japanin kielen ortografian selkiytymistä.[1][2]

Irohan ja sen käytön yleistymisen merkitys japanin kielen ja kirjoituksen kehitykselle oli ratkaiseva. Sillä oli huomattava rooli lukutaidon leviämisessä, sillä se oli muuttumattomana ja pienenä kirjainluettelona suurien ihmisjoukkojen opittavissa. Se määritteli vielä nykyäänkin käytössä olevat 47 kirjaintyyppiä, lukuun ottamatta myöhemmin lisättyä kirjainta ”n”, ja se myös varmisti periaatteen, jonka mukaan seion- ja dakuon-äänteille ei ole erillisiä kirjaimia (esimerkiksi ”ka” vs. ”ga”) . Sillä oli joitakin huonoja puolia: koska Iroha-äännejärjestelmä säilyi muuttumattomana, se ei pysynyt puhutun kielen äännemuutosten tahdissa ja ajan kuluessa kirjoitettu ja puhuttu kieli loittonivat toisistaan.[1]

Irohaa käytettiin myös länsimaisten aakkosten tavoin. Sitä hyödynnettiin esimerkiksi luetteloissa ja sanakirjoissa sisällön järjestämiseksi. Varhaisimmat Irohaa käyttävät sanakirjat laadittiin jo Heian-kauden loppuvaiheilla: niistä ensimmäinen on Iroha jiruishō, joka kirjoitettiin vuosien 1144–1181 välillä.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Frellesvig, Bjarke: A History of the Japanese Language, s. 165–168. Cambridge University Press, 2010. ISBN 9780521653206. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c Seeley, Christopher: A History of Writing in Japan, s. 106–107. BRILL, 1991. ISBN 9789004090811. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa