Internal Family Systems -malli
Internal Family systems (IFS) on integratiivinen psykoterapian suuntaus, jonka kehitti Richard C. Schwartz 1980-luvulla.[1] IFS yhdistää systeemisteoreettisen ajattelun näkemykseen siitä, että mieli koostuu suhteellisen itsenäisistä alipersonaallisuuksista, joista jokaisella on omat näkökulmansa ja ominaisuutensa. IFS kuvailee perheteorian avulla, millaisiksi kokonaisuuksiksi nämä alipersoonallisuudet järjestäytyvät.[2]
Osat muokkaa
IFS:n mukaan tietoisuus koostuu tietoisuuden keskuksesta eli itseydestä ja kolmen tyyppisistä alipersoonallisuuksista eli osista: järjestäjistä, karkotetuista ja pelastajista. Jokaisella osalla on omat näkemyksensä, kiinnostuksen kohteensa, muistonsa ja tulokulmansa. IFS:n ydin on, että jokainen osa pyrkii ihmisen kannalta hyvään, vaikka sen toiminta tai vaikutukset näyttäisivät olevan haitallisia tai aiheuttavan toiminnan häiriöitä. Koskaan ei siis ole syytä taistella osaa vastaan, pakottaa sitä tai yrittää hankkiutua siitä eroon. IFS-menetelmä pyrkii edistämään sisäistä yhteyttä ja harmoniaa.
Roolit, joissa osat ovat, voivat olla äärimmäisiä tai hyvinvointia ja tasapainoa edistäviä. IFS keskittyy äärimmäisissä rooleissa oleviin osiin, koska ne tarvitsevat terapiaprosessin mahdollistamaa muutosta. IFS jakaa nämä osat kolmeen tyyppiin – järjestäjät, karkotetut ja pelastajat.[3]
- Karkoketut ovat osia, jotka kantavat yleensä lapsuudesta kumpuavaa kipua, häpeää, pelkoa tai muuta traumaa. Järjestäjät ja pelastajat yrittävät pitää nämä osat poissa osat tietoisuudesta, jotta voisivat estää niiden kipua pääsemästä pintaan.[4]
- Järjestäjät ovat osia, joilla on ennaltaehkäisevä suojaava rooli. Ne vastaavat siitä, miten yksilö on vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa, jotta voisivat suojella häntä satutetuksi tulemiselta ja ehkäistä tuskallisia tai traumaattisia tunteita ja kokemuksia tulvimasta tietoisuuteen.
- Pelastajat ovat osia, jotka aktivoituvat, kun karkotetut nousevat pintaan ja vaativat huomiota. Nämä osat pyrkivät harhauttamaan ihmisen huomion pois karkotettujen kokemasta kivusta impulsiivisella käyttäytymisellä, kuten ylensyönnin, päihteidenkäytön, väkivallan tai seksuaalisen käyttäytymisen avulla. Ne voivat kääntää huomion pois kivusta myös hienovaraisemmilla tavoilla, kuten ylityöskentelyllä tai ylilääkitsemisellä.
Itseys muokkaa
Osien kokoelmien alla IFS hahmottaa ihmiset eheinä. Jokaisella on osista erillinen "todellinen minä"; henkinen keskusta, joka tunnetaan nimellä itseys. Myös ihmisillä, joiden kokemusta tavallisimmin hallitsevat erilaiset osat, on pääsy itseyteen ja sen parantaviin kykyihin ja ominaisuuksiin: uteliaisuuteen, yhteyteen, myötätuntoon ja rauhaan. IFS:n mukaan terapeutin tehtävä on auttaa asiakasta erottautumaan osistaan ja löytämään itseyden tilaan, josta käsin hän voi olla yhteydessä osiinsa ja auttaa niitä parantumaan. Siten osat voivat luopua äärimmäisistä rooleistaan ja löytää luontaisen, harmonisen tilansa sekä keskinäisen kanssakäymisen, jota itseys johtaa. IFS tunnustaa itseyden henkisen luonteen, joten malli soveltuu sekä henkisen kasvun että psyykkisen parantumisen välineeksi.
Sisäinen järjestelmä muokkaa
IFS keskittyy osien ja itseyden välisiin suhteisiin. IFS-työskentelyn tavoitteena on rakentaa yhteistyökykyistä, luottavaista suhdetta itseyden ja kaikkien osien välille. Osien välillä on pääasiallisesti kolmenlaisia suhteita: suojelua, polarisaatioita ja liittoumia.[5]
Järjestäjät ja pelastajat huolehtivat suojelemisesta, jonka tarkoituksena on sekä estää karkotettuja vahingoittumasta että turvata ihmistä karkotettujen kivuilta.
Polarisaatio ilmenee kahden osan välillä, jotka kamppailevat keskenään siitä, kuinka henkilön tulisi tuntea tai käyttäytyä tietyssä tilanteessa. Kumpikin osapuoli uskoo, että sen on pakko toimia omalla tavallaan vastatakseen toisen osapuolen äärimmäiseen käyttäytymiseen. IFS tarjoaa työkalun polarisoituneiden osien kanssa työskentelyyn.
Liittouma on sellainen osien välinen suhde, jossa ne toimimivat yhteistyössä saavuttaakseen yhteisen päämäärän.
IFS-menetelmä muokkaa
IFS:ää työssään hyödyntävien ammatinharjoittajien mukaan IFS tarjoaa hyvin muotoillun yksilöterapian menetelmän, jonka pohjalla ovat seuraavat periaatteet. Tässä kuvauksessa termi suojelija viittaa joko järjestäjään tai pelastajaan.
- Äärimmäisiin rooleihin joutuneet osat kantavat "taakkoja", jotka ovat menneisyyden kokemuksista, erityisesti lapsuudesta juontuvia kivuliaita tunteita tai kielteisiä uskomuksia. Osien taakat eivät ole sisäsyntyisiä, ja siksi niistä on mahdollista vapautua. IFS:ssä puhutaan taakkojen purkamisesta, jonka seurauksena osa voi palata luontaiseen, hyvinvoivaan rooliinsa.
- Psyykkisen parantumisen mahdollistaa asiakkaan itseys. Terapeutti auttaa asiakasta pääsemään itseyden tilaan ja pitämään sitä yllä sekä ohjaa asiakasta terapeuttisessa prosessissa.
- Suojelijat eivät yleensä voi luopua suojelevasta roolistaan ja muuttua, kunnes niiden suojelemien karkotettujen taakat on purettu.
- Karkotettujen kanssa ei koskaan pyritä työskentelemään, kunnes asiakas on saanut siihen luvan kaikilta kyseisen karkotetun suojelijoilta. Tämän ansiosta menetelmä on turvallinen myös silloin, kun työskennellään traumaa kantavien osien kanssa.
- Itseys on sisäisen perhesysteemin luontainen johtaja. Haavoittaneiden menneisyyden tapahtumien ja ihmissuhteiden vuoksi suojelijat ovat kuitenkin joutuneet astumaan itseyden paikalle ja peittäneet sen alleen. Kun suojelija toisensa jälkeen aktivoituu ja ottaa systeemin valtaansa, ihminen toimii epätarkoituksenmukaisesti tai jopa haitallisesti. Suojelijat ovat usein myös konflikteissa keskenään, mistä seuraa sisäistä kaaosta tai lamaantumista. IFS:n tavoite on auttaa suojelijoita luottamaan itseyteen, jotta ne voivat antaa itseyden johtaa perhesysteemiä sekä luoda sisäistä harmoniaa tässä johdatuksessa.
IFS-työskentelyssä asiakasta autetaan ensin pääsemään itseyden tilaan. Sen jälkeen asiakas tutustuu itseydestään käsin suojelijaan ja sen myönteisiin pyrkimyksiin sekä kehittää sen kanssa luottamuksellisen suhteen. Suojelijan luvalla asiakas lähestyy karkotettu(j)a sekä löytää ja hahmottaa lapsuudenaikaisen tapahtuman tai ihmissuhteen, josta karkotetun taakka on peräisin. Karkotettu saatetaan pois ajasta ja paikasta, johon se on kokemustensa vuoksi juuttunut, ja sitä autetaan vapautumaan kantamistaan taakoista. Silloin myös suojelija voi luopua äärimmäisestä roolistaan ja omaksua uuden, ihmisen hyvinvointia tukevan roolin.[6]
Sovellukset muokkaa
IFS:n puolestapuhujien mukaan suuntaus tarjoaa "täyden" toimintamallin yksilöterapialle, ja sitä käytetään ihmisen koko kehityskaaressa aina trauman parantamisesta henkilökohtaiseen ja henkiseen kasvuun. Sitä on sovellettu myös seuraavilla aloilla:
Trauma muokkaa
Monet tutkimukset ovat osoittaneet IFS:n olevan tehokas väline trauman hoidossa. Richard Schwartz kehitti IFS:n työskennellessään huomattavan traumatisoituneiden ihmisten kanssa, ja IFS on herättänyt runsaasti huomiota traumaterapeuttien keskuudessa. Kun työskennellään traumatisoituneen karkotetun kanssa, asiakas oppii lepäämään itseydessään ja todistamaan karkotetun traumaattista muistoa ilman, että se valtaa hänen kokemuksensa. Näin muistoa voidaan tarkastella ja prosessoida niin, että tapahtuu parantumista ilman jälleentraumatisoitumisen riskiä.
Pariterapia muokkaa
IFS:n puolestapuhujat kertovat soveltaneensa menetelmää menestyksekkäästi pariterapiassa. Silloin tutkitaan, millaista vuorovaikutus kahden ihmisen osien välillä on, sekä miten yhden ihmisen osa voi aktivoida toisen ihmisen äärimmäisiä osia. Pariterapiavastaanotoilla tehdään lyhyitä jaksoja yksilöterapiaa sekä harjoitellaan kommunikoimaan itseydestä käsin.
Oma-apu ja vertaistuki muokkaa
Koska IFS:ssä muutoksen ajuri on itseys, se soveltuu luontevasti oma-aputyöskentelyyn. IFS-menetelmää on opetettu itseterapian kursseilla sekä vertaistuessa.
Sisäinen kriitikko muokkaa
Jay Earley ja Bonnie Weiss ovat soveltaneet IFS:ää työskennellessään sisäisen kriitikon kanssa ja osoittaneet, kuinka tämä haastavaksi koettu osa todella on IFS:n termein suojelija, johon voi saada yhteyden ja joka voi muuttua.
Kritiikki muokkaa
Jotkut IFS:n puolestapuhujat tunnustavat, että vaikka menetelmä voi olla tehokas, sillä on muiden psykoterapiamallien tavoin kääntöpuolensa ja rajoitteensa. Alexander Hsieh huomauttaa, että itsensä löytäminen IFS-menetelmän avulla voi vaatia paljon aikaa ja työtä, jotka voivat moninkertaistua, kun työskennellään useiden perheenjäsenten kanssa.[7] Deacon ja Davis esittävät, että omien osien kanssa työskentely "voi olla asiakkaille tunteikasta ja herättää ahdistusta". Heidän mukaansa IFS ei ehkä toimi harhaisten, paranoidien tai skitsofreenisten asiakkaiden kanssa, jotka eivät välttämättä ole maadoittuneita todellisuuteen ja saattavat päätyä käyttämään ajatusta "osista" tältä pohjalta epäedullisella tavalla.[8]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Carlson, Jon & Dermer, Shannon B.: The SAGE Encyclopedia of Marriage, Family, and Couples Counseling. Singapore: SAGE Publications, Inc., 2017. ISBN 97814833695563. (englanniksi)
- ↑ Lebow, Jay & Chambers, Anthony & Breunlin, Douglas C.: Encyclopedia of Couple and Family Therapy. Cham: Springer International Publishing, 2019. ISBN 978-3-319-15877-8. (englanniksi)
- ↑ Winokuer, Howard Robin & Harris, Darcy: Principles and practice of grief counseling. Springer, 2012. ISBN 9780826108739. (englanniksi)
- ↑ Sweezy, Martha: The Teenager’s Confession: Regulating Shame in Internal Family Systems Therapy. The American Journal of Psychotherapy, 2011, 65. vsk, nro 2, s. 179–188. PubMed:21847894. doi:10.1176/appi.psychotherapy.2011.65.2.179. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Neukrug, Ed & Brace-Thompson, Jim & Maurer, Carole: The SAGE encyclopedia of theory in counseling and psychotherapy. Los Angeles, California: SAGE Publications, Inc., 2015. ISBN 978-1-4833-4649-6. (englanniksi)
- ↑ Van der Kolk, Bessel A.: The body keeps the score: brain, mind, and body in the healing of trauma. New York, New York: Penguin Books, 2015. ISBN 978-0-14-312774-1. (englanniksi)
- ↑ Hsieh, Alexander L.: Internal Family Systems: A Parts Party Intervention. Journal of Family Psychotherapy, 2015, 26. vsk, nro 1, s. 31–35. doi:10.1080/08975353.2015.1002740. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Deacon, Sharon A. & Davis, Jonathan C.: Internal Family Systems Theory: A Technical Integration. Journal of Systemic Therapies, 2001, 20. vsk, nro 1. doi:10.1521/jsyt.20.1.45.19410. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
